’Tätä perhosta en lakkaa ihailemasta. Vaikka se ei olekaan päiväperhonen, niin se on näyttävän näköinen ja tulee helposti huomatuksi. Perhonen on isomittari (Geometra papilionaria) ja kuuluu siis mittariperhosiin, niihin joiden toukat mittaavat hauskasti matkaansa vetämällä ruumiinsa aina välillä koukkuun. Tämähän on tietenkin vain meidän ihmisten tulkinta toukan toilailuista, mitä se tuolla koukistelulla oikein tarkoittaa, ei se sitä kerro.
Isomittari saattaa tulla jopa kuusi senttiä leveäksi ja muistuttaa tieteellisen nimensä mukaan päiväperhosta. Se lentää kuitenkin yöllä lehtimetsissä ja munii munansa yleensä koivun lehdille, joka onkin sen yleisin ravintokasvi. Tämä yksilö oli kiinnittynyt päiväajaksi kuistin ikkunaverhoon ja odotteli siinä kaikessa rauhassa illan hämärtymistä päästäkseen taas töihin. Jotkin aikuiset perhoset eivät syö enää tässä vaiheessa mitään, koska muniminen on se päätyö eikä sen elämä kestä enää kauaa. Hyönteisillä usein toukkavaihe on paljon pidempi kuin aikuisvaihe. Tämäkin yksivuotinen perhonen talvehtii toukkana ja kotelovaihe on lyhyt. Aikuiset kuoriutuvat heinäkuulla ja viimeisetkin ovat siirtyneet manan maille elokuun loppuun mennessä. Nyt siis on viimeiset ajat nähdä tämä komea perhonen tänä kesänä.
Isomittari on yleinen ja sitä tavataan koko maasta. Kokonaislevinnäisyydeltään se on euraasialainen eli sitä voi tavata Atlantin rannoilta Siperiaan saakka ulottuvalta alueelta. Koska se on yöeläin, pääsee sitä harvoin näkemään sen yleisyydestä huolimatta. Itse olen nähnyt sen yleensä vain kerran kesässä. Perhosharrastajat pääsevät nauttimaan tästä ehkä useammin, vaikka se ei taida valorysiin päätyäkään. Mielenkiintoinen otus siis!’