Kirja on Luonnonperintösäätiön 30-vuotisjuhlakirja. Kirjoittaja on säätiön entinen toiminnanjohtaja, sen perustasjajäsen ja nykyään sen suojelujohtaja Anneli Jussila. Kirjan teksteissä ja hienoissa valokuvissa (kirjan kirjoittaja ja Taneli Eskola) kuljetaan säätiön rauhoittamissa suojelukohteissa laajalti Hämeen alueella alkumetsää etsien. Samalla luodataan Pentti Linkolan ajatuksia, elämän filosofiaa ja mielenmaisemia. Eläessään Päijänteen rannalla ja Vanajavedellä Linkolan metsät sijaitsivat juuri näiden paikkojen välillä. Kirjassa kirjailija esittelee laajasti Linkolalle tärkeitä metsiä. Hän käy retkillä eri tyyppisissä metsissä, eri biotoopeissa, tutustuttaa lukijan metsätyyppien tunnistamiseen ja niiden kasvillisuuteen. Samalla hän etsii taiteesta ja kirjallisuudesta esimerkkejä näiden biotooppien muinaisista alkumetsistä ja vertaa niitä nykyisiin. Kirjan hieno kuvitus täydentää kerrontaa. Kaikki metsät eivät kirjassa ole alkumetsiä, mukaan pääsevät myös kulttuurimaisemat ja muunlaiset suojelualueet. Kirja pohtii myös metsien nykytilaa, mahdollisuutta muuttaa nykykäytäntöä ja pelastaa vielä jäljellä olevia alkumetsiä tai palauttaa, ennallistaa, nyt jo tuhottuja alueita alkuperäiseen muotoon.
Linkola aikoinaan esitti, että puolet maamme metsistä voitaisiin käyttää tehokkaasti puutavarateollisuuden hyväksi ja toinen puoli olisi osittaisessa käytössä tai kokonaan suojelussa. Nyt metsistä on suojeltu vain 13 % ja suuri osa suojelualueista on Lapin puuttomia paljakoita ja tunturikoivikoita. Luonnonperintösäätiö on rauhoittanut 271 aluetta ja 7174 ha metsiä kolmenkymmenen vuoden aikana. Monet alueet ovat pieniä vain muutaman hehtaarin alueita, joissa kuitenkin säilyy sen alueen alkumetsä. Koska alueet ovat pysyvästi rauhoitettuja ja säätiön omistuksessa, ne pysyvätkin rauhoitettuina ja kehittyvat koko ajan kohti täysin luonnonmukaista metsää monine eläin-, sieni- ja kasvilajeineen. Säätiö hankkii suojeltavat kohteet lahjoitusvaroin ja nimeää se usein lahjoittajan toiveiden mukaan. Pentti Linkolan muistometsiä on useampia, jotka saatiin hankittua lahjoituskampanjan avulla hänen kuolemansa jälkeen.
Kirjaa oli hyvin mielenkiintoista lukea varsinkin siksi, että useat siinä mainitut metsät ovat tässä lähellä, Hämeessä ja osin minullekin tuttuja. Joissakin niistä olen jopa käynyt ja todennut, että hyvä asia, että rauhoitettiin. Muutenhan se olisi saattanut päätyä hyvinkin nopeasti avohakkuuksi. Kerran retkelläni tällaisessa metsässä tapasin metsän Luonnonperintösäätiölle myyneen henkilön. Juttu kiertyi myynnin tarkoitukseen. Hän oli kysynyt lapsiltaan, haluavatko he kesälomamatkan Thaimaahan vai säilyttää metsän. Näinhän se on, tämä on valintakysymys. Luonnonperintösäätiö antaa tähän mahdollisuuden, varsinkin kun päättäjät ovat rajanneet Metso-ohjelman kriteerit kovin tiukoiksi.
Joskus miettii nuoren metsän rauhoittamista. Sanotaan, ettei sellaista kannata rauhoittaa tai mitä rauhoitettavaa taimikossa on, siitä tulee hyvää talousmetsää. Olen katsellut muutamia metsiä jopa 70 vuotta ja todennut kuinka ne kasvavat. Jos nyt rauhoitat 50-vuotiaan nuoren metsän, on se 70 vuoden kuluttua vanha, ehkä jopa alkumetsän luokkaa ja vanhenee koko ajan lisää.
Säätiön metsät eivät kaikki ole alkumetsiä, vaan mukaan on kelvannut muunkinlaista metsää, jopa ketoja ja ahoja. Nyt alkavana kesänä voisi yrittää vierailla kirjan esittelemissä metsissä. Niissä kokee jotain, missä on onnistuttu.
Jussila, Anneli: Alkumetsä, Pentti Linkolan sydänmailla. Docendo, 2025. 264 s.