’Kun näin syksyllä illat pimenevät ja tekee mieli käpertyä lukemaan hyvää kirjaa, löytyy sellainen yleensä palkittujen teosten joukosta. Maailmanlopun sota on 80-luvun tuote, mutta aina yhtä ajankohtainen pienen ihmisen toiveiden puolustaja. Vaikka olen kirjan lukenut ennenkin ja vaikka se on valtaisa tiiliskivi, niin se vie mennessään ja sen traaginen loppu saa herkistymään paatuneimmankin lukijan. Yleensä en kovin suosi sotakirjoja, mutta tämä lienee poikkeus. Suosittelen, jos haluaa tutustua uusimpaan Nobel-kirjailijaan.’
Vihdoinkin Vargas Llosa siis sai palkintonsa ja kirjailijan suurimman kunnianosoituksen. Tätä hänelle oli ennustettu jo ainakin 80-luvulta lähtien. Silloin Maailmanlopun sota oli hänen pääteoksensa ja muistan kuinka suuren vaikutuksen se teki minuun, kun luin se silloin ensimmäisen kerran. Hänen esikoisteoksensa Kaupungin rotat (1962) oli aikoinaan myös suuri tapaus. Se sai Euroopassa suuren suosion, mutta kirja poltettiin julkisesti kirjailijan kotimaassa Perussa. Tämän jälkeen hänet oli pakoitettu ryhtymään päätoimiseksi kirjailijaksi ja muuttamaan Eurooppaan.
Vargas Llosa on kirjoittanut ahkerasti myös näytelmiä ja kolumneja. Hänen kynänsä jälkeä saa lukea edelleenkin monesta tunnetusta sanomalehdestä, mm. El País-lehdestä. Kirjailija itse on toiminut lisäksi maailmanlaajuisen Pen-klubin puheenjohtajana 1970-luvulla ja saanut lukuisia palkintoja ympäri maailman. Ruotsin akatemia perusteli päätöstään mm. kirjailjan taidolla kartoittaa vallan rakenteita, kapinaa ja tappiota. Näitä kaikkia on ylenmäärin juuri tässä teoksessa.
Koillis-Brasiliasta, Bahiasta, kuivuuden ja nälänhädän keskeltä nousee hurmoksellinen liike Hyvän Jeesus Neuvonantajan ympärille 1800-luvun lopulla. Brasiliaan on juuri saatu tasavaltainen hallitusmuoto ja sen tarkoitus on saattaa kaikki maan asukkaat tasavertaisiksi toisiinsa nähden. Tasavalta luo uuden rahan, verot, henkikirjoituksen, sivilivihkimisen ja hämmentää näin tavallisten monimutkaisia asioita ymmärtämättömien köyhien ihmisten elämää. Sitten aletaan huhuta vuosisadan vaihteesta ja maailmanlopusta. Köyhät nälkäänäkevät ihmiset etsivät turvaa karismaattisesta Neuvonantajasta, joka julistaa tasavallan Antikristukseksi ja sivilivihkimisen protestanttiseksi salaliitoksi. Ihmiset kerääntyvät hänen ympärilleen Cadunosin maatilalle ja alkavat rakentaa sinne kirkkoaan ja tulevaisuuttaan, mutta se johtaa loputtomalta tuntuvaan sotaan tasavaltaa vastaan. Neuvonantajan ympärille kokoontuvat niin rosvot, kuin maatyöläisetkin, köyhät naiset, rikolliset, entiset orjat ja vammautuneet. Kaikki otetaan tasavertaisina vastaan ja heille jokaiselle löytyy tehtävä uudessa yhteisössä. Naisista muodostuu hurskaiden äitien kuoro Neuvonantajan ympärille, rosvoista turvallisuuskaartin johtajia ja yhteisön puolustajia, nelinkontin kulkevasta Natuban Leijonasta kirjuri, joka kirjaa ylös Hyvän Neuvonantajan puheet. Entisestä erakosta tulee Äiti Maria ja kauppiasveljeksistä Antonio ja Honorio Villanovasta tulee koko sosiaalihuollon organisoijat. Pikkupyhimys huolehtii Neuvonantajasta ja kantaa uumallaan tämän määräämää rautalankakieppiä elämänsä loppuun saakka. Kaikki toimivat yhtenä suurena yhteisönä ja rakastavat Hyvää Jeesus Neuvonantajaa.
Näinhän ei voi pitkään jatkua. Maa kuuluu rikkaalle maanomistajelle ja yhteisön toiminta tulkitaan kapinaksi tasavaltaa vastaan. Lisäksi asiaan sotkeutuvat poliitikot ja heidän kamppailussaan toisiaan vastaan uskonnollinen toiminta luokitellaan yhteiseksi viholliseksi, vallankumoukseksi, jota ulkomaat tukevat. Näin alkaa sota tasavallan ja kapinallisen yhteisön välille. Neuvonantajan ennustuksen mukaan sotajoukot lyödään kolme kertaa ja neljännelläkin kerralla armeijan tuho on hyvin lähellä, kunnes lopulta vastarinta saadaan nujerrettua ja yhteisö tuhotaan viimeiseen jäseneen asti, vain seitsemän Neuvonantajan määräämää henkilöä jää kertomaan jälkipolville tapahtumasta.
Maailmanlopun sota on eeppisempi teos kuin edeltäjänsä ja se pohtii paitsi jo tutuksi tullutta eteläamerikkalaista poliittista liikehdintää niin myös uskonnollisen yhteisön dynamiikkaa. Kirjan seikkailullisuus ei poista sen ansioita yhteisöjen kuvaajana. Tarina perustuu samoihin aikoihin eläneen lehtimiehen muistiinpanoihin, joita kirjailija on fiktiivisesti laajentanut. Tarinassa likinäköinen toimittaja seuraa ensin sotajoukon toimia ja sitten kapinallisten puolustautumista yrittäen ymmärtää kumpaakin osapuolta. Lopulta hänenkin on valittava puolensa.
Maailmanlopun sota on mielenkiintoinen monestakin syystä. Yleensä nämä Etelä-Amerikasta 70- ja 80-luvulla tulleet kirjat määriteltiinn vasemmistolaisiksi. Sitähän tämäkin on, mutta tässä vallankumous on kääntynyt päälaelleen, kansan kapinoinniksi demokratiaa ja tasavaltaa vastaan. Uskonnollinen kiihko ja sitoutuminen luovat yhteiskunnan pohjalla oleville köyhille ja rikollisille kiinnekohdan, toivon jostain paremmasta ja se tuntuu olevan monin kerroin suurempi kuin poliittisen vallan ja demokraattisen lainsäädännön tuoma toivo. Jos Ilmari Kiannon Punaisessa viivassa piirrettiin kiihkossa viiva paremman elämän puolesta, niin se ei antanut toivoa kovinkaan pitkäksi aikaa. Tässä toivo paratiisista Hyvän Neuvonantajan kanssa johtaa lopulliseen sitoutumiseen ja taisteluun aina kuolemaan saakka. Tämän karisman kuvaamisessa kirjailija on onnistunut erinomaisesti ja vaikka valtion kannalta yhteisö olikin kapinallinen, niin lukijan kannalta sen jäsenet olivat sankareita.
Upea teos ja kannatti lukea uudelleen. Akatemia on onnistunut valinnassaan.
Vargas Llosa, Mario: Maailmanlopun sota (1983 / 1981). Suom. Jyrki Lappi-Seppälä. Otava. 711 s.