Rahkasammalten ryhmä on haasteellinen. Osa maamme yli 40 lajista on helppoja määrittää jopa maastossa, mutta osa on vaikeita mikroskoopinkin kanssa. Helppoja ovat Sphagnum-ryhmän lajit vaalea-, puna- ja punaterärahka ja yleisimmät korpi- ja haprarahka. Cuspidata-ryhmän lajit vaativat aina tarkistuksen skoopilla, vaikka ne yleensä maastossa pystyykin määrittämään. Acutilfolia-ryhmän lajit ovat hyvin helppoja ja hyvin vaikeita. Rämerahka menee helposti sekaisin sararahkan kanssa ja jopa ruskorahkankin voi sotkea lähilajeihin. Nämä vaihtelevat ulkonäöltään runsaasti. Ruskorahka on yleensä helppo kasvaessaan mättäillä, mutta välipinnalla se ei olekaan enää niin helppo. Onneksi on vielä okarahka, jonka tuntee heti sen piikikkäitä haaroja silmätessään. Haasteita riittää.

Otsikon särmärahka (Sphagnum quinquefarium) on kiertänyt minut moneen kertaan tai minä olen kiertänyt sen. Sammal ei ole kovin harvinainen ja olen ollut hyvin vakuuttunut, että se Luopioisissakin kasvaa, mutta varmuutta ei ole ennen tätä syksyä tullut. Väriltään sammal on vaihteleva ja muistuttaa ulkomuodoltaan muita Acutifolia-ryhmän sammalia, mutta on sillä selvät omat tuntomerkkinsä, jotka voi jo maastossakin huomata, kun lupin kanssa versoa tarkastelee. Haarakimpussa on lähes aina kolme haaraa ylös- tai ulospäin ja  kaksi varrenmyötäistä alaspäin. Näin ei ole millään muulla maamme rahkalla. Lisäksi, jos näkee ylähaarojen lehtien viisirivisyyden, josta lajin suomalainen nimi tulee, voi olla varma löytäneensä särmärahkan.

Mistä se sitten löytyi? Olen sitä etsinyt niin suomättäiltä kuin kallioseinämiltäkin, turhaan. Nyt se tuli aivan kuin sattumalta Laipanmaalta Laurilankallion pystyltä jyrkänteeltä, joka pohjoiseen suuntautuvana ja varjoisena pysyy vakituiseen kosteana. Sammalta oli monessa kohtaa ja jo maastossa saattoi hihkaista sen nyt löytyneen. Tällaisilta paikoilta olen sitä ennenkin katsellut, joten ei se ihan jokapaikan sammal ole. Kirjallisuuden mukaan sen voi kallioiden lisäksi löytää mesotrofisten soiden mätäspinnoilta ja korpimetsistä. Laji vaatii siis ravinteita.

Nyt kun särmärahka on löytynyt, voi alkaa etsiä sitä muualtakin. Yleensä käy niin, että kerran löydettynä, laji alkaa ilmaantua silmiin useamminkin ja muuttuu lopulta tutuksi. Toisaalta vielä on yksi varma rahka löytymättä, hentorahka (Sphagnum tenellum), joka varmasti täällä jossain lymyää, mutta ei ole vielä antanut itseään ilmi.