Uhanalaispäivityksessä on arvioitu reilut 20 000 eliölajia eli noin puolet maamme lajeista. Yksi suurimmista ryhmistä on sieniin kuuluvat jäkälät. Se on myös yksi vaikeimmista ryhmistä, ainakin harrastajan taholta. Itse olen merkinnyt retkeillessäni muistiin tai kerännyt näytteeksi erikoisia jäkäläkasvustoja ja yrittänyt sitten kirjojen avulla saada niille myös nimiä. Harrastajien riesana jäkälien kohdalla on niiden pienuus ja lajien samannäköisyys. Lisäksi ne tulisi määrittää myös kemiallisten reagenssien avulla. Näitä aineita harrastajan on vaikea saada käyttöönsä. Tästä syystä olen selvästi vähentänyt mielenkiintoani tähän ryhmään, varsinkin rupijäkälien kohdalla.
Koska sivustollani esittelen yli 200 jäkälälajia, niin on syytä mainita jotain niiden uhanlaisuudesta. Luokiteltuja jäkäliä on Suomessa hieman yli 2000 lajia. Näistä 24,5 % on merkitty uhanalaisiksi (CR, EN, VU) eli 477 lajia. Yleisin syy lajin joutumisesta tälle listalle on metsätalous (41 %). Etenkin vanhojen metsien hakkuut ja lahopuuston häviäminen sekä metsien puuston yksipuolistuminen ovat muuttaneet jäkälälajien esiintymismääriä. Muita syitä ovat kaivannaistoiminta (15 %) ja kemialliset saasteet (11 %). Samat syyt ovat uhkana myös tulevaisuudessa.
Luopioisista määritetyistä 220 jäkälästä uhanalaisia ja silmälläpidettäviä ovat seuraavat lajit:
CR- ja EN-luokkiin kuuluvia jäkäliä en ole löytänyt Luopioisista.
VU-luokka eli vaarantuneet lajit:
- Kalliokeuhkojäkälä (Lobaria scrobiculata)
- Sinikesijäkälä (Leptogium cyanescens)
- Ruskoneulajäkälä (Chaenotheca phaeocephala)
- Takkuhankajäkälä (Evernia divaricata)
- Nukkamunuaisjäkälä (Nephroma resupinatum)
NT-luokka eli silmälläpidettävät lajit:
- Korpiluppo (Alectoria sarmentosa)
- Samettikesijäkälä (Leptogium saturninum)
- Raidankeuhkojäkälä (Lobaria pulmonaria)
- Silomunuaisjäkälä (Nephroma bellum)
- Norjantorvijäkälä (Cladonia norvegica)
- Varjonahkajäkälä (Peltigera collina)
- Nappinahkajäkälä (Peltigera horizontalis)
- Anturanahkajäkälä (Peltigera malacea)
- Kastanjasuomujäkälä (Carbonicola myrmecina)
- Sammallimijäkälä (Protopannaria pezizioides)
- Palosuomujäkälä (Carbonicola anthracophila)
- Suohirvenjäkälä (Cetrariella delisei)
- Kuusenkirppujäkälä (Opegrapha vulgata)
- Karstajäkälä (Parmeliella triptophylla)
- Kelmunahkajäkälä (Peltigera membranacea)
Mitään suurempia muutoksia ei Luopioisten jäkälien uhanalaisuudessa ole havaittu. Uusia ovat vaarantunut takkuhankajäkälä ja pari silmälläpidettävää nahkajäkälälajia. Varmaan täällä on muitakin, mutta niitä en tunne. Luopioisissa uhanalaisuutta jäkälien keskuudessa lisää sama kuin muuallakin eli metsien voimakas käsittely. Viime kesän löytö, takkuhankajäkälä, kasvoi niukkana vanhassa korpimetsässä Puutikkalassa. Sen säilyminen vaatisi metsän rauhoittamisen eikä säilyminen sittenkään olisi varmaa.
Paljon puhutaan kestävästä metsänhoidosta. Jäkälien kohdalla se ei sitä ole. Kun metsät nuorentuvat ja yksipuolistuvat, häviävät monet lajit. Hyvä esimerkki on palosuomujäkälä, jonka löysin Laipasta muutama vuosi sitten. Se vaatii kasvualustakseen palaneen puun nimensä mukaan. Näitä metsäpalon jälkeisiä rosokantoja ei vaan enää ole, niinpä ei jäkälääkään ole kohta enää. Pitäisikö vaatia kulotusta vai millä lailla tämä laji saataisiin säilymään?