’Syyskesä on keltainen. Puut saavat kuukauden päästä keltaisen syysvärinsä, kukat nauttivat siitä jo aikaisemmin. Nyt kukkivat keltaiset kukat tienvierillä. Joskus kun ajan maaseudulla hiekkatietä huokaan oikein, kuinka kaunis tienlaita voikaan olla, kun kukassa ovat pietaryrtit, valvatit, keltanot, matarat. Suurempien teiden laidat on niitetty ja siellä vallalla ovat pienemmät kasvit, usein nekin keltaisia, on hanhikkeja, leinikkejä. Valitsin näistä viikon kasviksi sen, joka ainakin täällä Hämeessä näyttää olevan yleisin, tosin ei tämäkään kasvi aivan ongelmaton ole niin tunnistamisen kuin kasvamisenkaan kannalta.’
Sarjakeltano (Hierachium umbellatum) kuuluu sikurikasvien heimoon ja laajaan ukonkeltanoiden sukuun. Tämä kasvi on näin syksyllä helppo tunnistaa muista keltaisista kukkijoista sarjamaisen kukintoryppäänsä ansiosta ja siitä että kasvin koko varsi on lehtiä täynnä. Se viihtyy pientareilla, metsissä, pihoilla ja pelloilla, joissa toki on muitakin keltakukkaisia kasveja, mutta nuo kaksi tuntomerkkiä kun muistaa, niin osaa sen melko varmasti määrittää.
Keltanot sukuna ovat ongelmallisia, sillä ne lisääntyvät apomiktisesti. Samanlaisia muita ryhmiä ovat mm. kevätleinikit, silmäruohot, voikukat ja poimulehdet. Käytännössä siis sama laji muodostuu suuresta määrästä pikkulajeja, jotka ovat kuin klooneja. Sarjakeltanoita ei ole meillä kuin yksi laji, mutta kyllä silläkin on muuntelua n. 20 muunnoksen tai alalajin verran. Niille ei ole annettu lajin arvoa, koska muuntelu on lievää. Lähisukulaisia ja yhtä yleisiäkin ovat esim. ahokeltanot (H. Vulgata-ryhmä) n. 140 pikkulajia, salokeltanot (H. Sylvatica-ryhmä) n. 130 pikkulajia ja tankikeltanot (H. Rigida-ryhmä) tälläkin kymmeniä vaikeasti tunnistettavia pikkulajeja. Nämä pikkulajit ovat vain niihin perehtyneiden määritettävissä eikä ne sittenkään ole helppoja.
Sarjakeltano kasvaa yli puolimetriseksi ja samalla paikalla sitä on yleensä paljon, mätäskaupalla. Sitä voi löytää koko maasta, tosin Tunturi-Lapissa se on harvinaisempi. Kasvin muunnokset saattavat olla hyvin harvinaisia ja kasvaa vain jollain tietyllä paikkakunnalla. Tavallinen sarjakeltano löytyy siis yleisenä monenlaisilta paikoilta koko maasta. Vaikka se on yleinen, en tiedä, että sitä olisi käytetty menneinä vuosina mihinkään hyödylliseen tarkoitukseen. Ehkä sitä on pidetty rikkaruohona ja niitetty pois karjalle rehuksi tai vain maahan maatumaan.
Sarjakeltano on hyvä hyönteiskasvi. Sen kukissa viihtyvät niin perhoset kuin kovakuoriaisetkin. Usein kukista hakevat mettä myös kukkakärpäset ja kimalaisetkin. Samalla ne pölyttävät kukan, vaikka sillä ei lienekään mitään merkitystä, koska kukat eivät hedelmöity. Apomiktisuudesta oli puhetta kevätleinikin yhteydessä (viikko 22), joka myös on samanlainen laji. Miksi tällainen järjestelmä sitten on syntynyt, en tiedä? On hauska huomata, kuinka paljon on vielä sellaista, mitä ei tiedä ja mitä on mukava pohtia, vaikka katselemalla sarjakeltanoita.
