Muutto alkaa

joutsen1

’Viikonvaihteen aikana tuli vettää vihdoinkin ja hanget saivat kyytiä. Humpsahdus oli aika hurja, kun lumipenkat putosivat kymmeniä senttejä. Järvien jäillä olikin jo muutama sentti silkkaa vettä. Hetken katselin lättänöitä jälkiä ohuella lumisohjolla. Liki parikymmensenttiset jäljet päättyivät räpsäykseen, kun eläin oli heittäytynyt lentoon. Joutsenhan se siinä oli taapertanut. Näin keväällä sen jäljet näkee usein juuri lumella. Itse näin joutsenen ensi kerran tänä vuonna jo tammikuussa, mutta se taisi olla talvehtiva lintu. Useina vuosina juuri laulujoutsen on se ensimmäinen muuttolintu Keski-Suomessa. Sen kanssa tittelistä kilpailee lähinnä harmaalokki. Kun sumuisen ilman läpi kantaa kirkas toitotus, tietää kevään tulevan. Tänä vuonna tuo toitotus jäi vain kovin myöhäiseen.’

joutsen2

Tarkkailija

 

tarkkailija’Tämä ei ole mikään piilokuva. Se vain kuvaa tämän vuoden kevättäni. Olen joka aamu kävellyt tietä pitkin metsään ja kiivennyt hakkuuaukolla olevaan parimetriseen hirvitorniin kuuntelemaan, katselemaan, haistelemaan kevättä. Jänön jäljet risteilevät tornin editse, kettu näyttää viipottaneen perässä, hirvi on mutustellut männynversoja ruoakseen. Ilmoja pitkin torniin on kantautunut koppelon kotkotus, harmaapäätikan uikutus ja teeren kujerrus. Varhaiskevään hajut ovat mietoja, ohikiitäviä kuin ajatukset. Hiljaa istuen tornista voi nähdä enemmän kuin kouhkaamalla kovaa kyytiä metsäautotietä pitkin. Tänä aamuna uusi lumi peitti vanhan hangen. Sanotaan sen olevan vanhan surman. Jäljet ainakin näkyivät selvemmin. Hiirikin oli jättänyt jäljen uuteen lumeen ennen kuin se joutui pöllön ruoaksi. Olisikohan ollut se lapinpöllö, jonka kohtasin pari päivää sitten lähistöllä? Pöllö oli jättänyt vain siivenkärkien huitaisut hangen pintaan. Takaisintullessani ketun jälkien rinnalle tiellä ilmestyivät vanhan koiran laahaavat jäljet – oli lähtenyt perääni, muttei jaksanut perille saakka, vaan oli kääntynyt ja palaillut tutuille tanhuville, kuuro ja puolisokea.’

Jälkiä lumella

jaljet2

’Jälkien valokuvaaminen talvella ei ole niitä helpoimpia hommia. Sen huomasin taas tänään, kun kiersin kameran kanssa lumista metsää. Jälkiä oli vaikka muille jakaa, mutta kun suuntasi kameran niitä kohti, ne hävisivät, sulautuivat ympäröivään valkoisuuteen. Uutterasti räpsytin kameraa ja työpöydän ääressa ihmettelin sitä latteutta, mikä kuvista löytyi. Sain toki kunnollisiakin, kuten hirvenjäljet yläkuvassa. Ne on kuvattu tieuralta, jossa oli vain ohut kerros lunta auratun pohjan päällä. Hangesta niitä oli turha yrittää kuvata. Siinä kävi näin:

jaljet4Hirvenjäljiksi jäljet tunnistaa kyllä, kun katsoo syötyjä männyntaimia, eipä muuten. Taimikoissa nuo koikkelehtijat ovat saaneet taas tänä talvena aikaan aikamoista tuhoa. Onneksi tuossakin taimikossa on kuusia mukana, niihinhän hirvet eivät koske.

Kuvasin myös jäniksenjälkiä. Ne katosivat kokonaan valkoisuuteen. Onneksi tuuli oli kuljettanut hankea pitkin suuren määrän kuusenneulasia ja muuta roskaa, jotka olivat kerääntyneet jälkiin. Näin ne näkyivät selvänä jotoksena yli hangen:

jaljet1Siinä on jänöjussi loikkinut pakoon. Liekö jokin suurempi peto sitä ahdistanut, sillä kuvan ulkopuolella oli havaittavissa selviä kiihdytyksen jälkiä. Vähän matkan päässä asia sitten selveni, kun hankeen olivat painuneet selvät suuren kissan jäljet. Ne ne vasta vaikeat on kuvata, sillä eläin painaa jo reilusti ja painuu pehmeään lumeen varmaan vatsanahkaansa myöten. Niinpä suuntasin kameran suoraan kohti jäljen pohjaa ja siellä varjoisassa ja puhtaammassa lumessa näkyi selvästi varpaiden painumat. Pyöreä muoto kertoi myös ilveksen saaneen vihiä saaliista. Vähän kauempaa sain sitten seurata kiivasta takaa-ajoa, noin vain jälkien valossa. En lähtenyt umpihankeen katsomaan, kuinka saalistuksessa oli käynyt. Saiko kissa paistin vai pupu pitää pitkät korvansa. Oikeastaan kun tarkemmin jälkiä katsoin, huomasin ne jo ainakin viikon ikäisiksi, joten kauaksi olisin niitä saanut seurata, jos olisin halunnut päästä osingoille, edes näkemään. Opinhan jotain kuitenkin – nimittäin jälkikuvausta.’

jaljet3