’Peikon varpaat palelee, pili, pili, pom, pom, pom…’

Tämä kuva on otettu viime vuonna tähän aikaan Luopioisissa. Vedet virtasivat ja jääpuikot kasvoivat. Nyt paksu hanki lepää kaiken päällä, hiihto maittaa ja saa nauttia pitkästä aikaa oikeasta talvesta.

Montakin asiaa on tapahtunut viimeisen merkinnän jälkeen. Aika on vain kulunut, ihan hyödylliseen kuitenkin. Luopioisten kasvisto alkaa olla julkaisua vaille valmis ja olen asettanut deadlineksi kymmenennen päivän tätä kuuta. Saa nyt nähdä, onnistunko. Kovasti siinä on ollut tekemistä ja tuolini alkaa muistuttaa linttaan astuttua tohvelia, kun olen sitä kuluttanut, nitisee ja natisee. Valmista ei ole vielä kovinkaan paljon, mutta ehkä se nyt menee ensimmäisenä versiona. Kannattaa olla kuulolla.

Kirjoja en ole juurikaan ehtinyt kuukauden aikana lukea. Luin historiaa: Carita Forsgrenin esikoisteos Kolmen kuun kuningatar. Tarina Kaarina Maununtyttärestä on hyvinkin tuttu, mutta tässä hän kertoo tarinansa itse. Ihan kiva elämäkertakirja ja tosi ’uskottava’. No, en enempää paljasta tuosta kirjasta, mutta voin kyllä suositella sitä luettavaksi, välipalana. Toisena luin Miika Nousiaisen Maaninkavaaran. Siitä varmaan teen oman merkinnän, kunhan ehdin, kirja oli sen verran erikoinen ja mielenkiintoinen. Kannattaa odotella.

Kolmas kirjallinen merkintä olkoon kannanotto. Luin jostain, en koskaan muista mistä, ehkä sanomalehdestä, kirjojen myynnistä. Siitä silmiini sattui Antti Hyryn Uuni-kirjan myyntiluvut. Artikkelissa kerrottiin, että tätä kirjaa myytiin ennen Finlandia-kohua 400 kpl ja sitten kuitenkin koko vuoden myynti oli 40 000 kpl. Mitäpä tuohon sanoisi? Ihmiset ovat yllytyshulluja, sensaationnälkäisiä, fiksuja vai olisiko syynä se, että huomataan ykskaks kirjan olevankin ihan hyvä? Palkinnollakin lienee merkityksensä, vaikka sitä usein kuuleekin vähäteltävän.

Mutta hiihtokelit jatkuvat ja ladut vetävät. Eläkeläisen on ilo hiihdellä ja – naattia!