Aihearkisto: Yleistä

Tiedotukset, selvitykset, informaatio

Suomen suurin

Julkaistu , kirjoittanut
1

Sulavesi1

’Olen paraikaa pohjoisessa kiertelemässä lintuvuoria ja luonnonnähtävyyksiä. Parissa viimeisimmässä Luonto-lehdessä on kirjattuna kymmeniä hienoja retkipaikkoja eri puolilta Suomea. Niinpä poikkesin tutulle polulle ja löysin yhden Suomen suurimman.’

Kuva ei oikein anna selvää käsitystä siitä, mikä siinä on suurinta maassamme, mutta kun kerron, että seison Suomen suurimman ja virtaamaltaan vuolaimman lähteen rannalla, niin tilannetta voi jotenkin kuvitella oikeassa mittasuhteessa. Lähde sijaitsee Utsjoen kunnassa Kevon vaellusreitin alussa, kun lähdetään etelän suunnalta Karigasniemen tien varresta. Nopeasti katsottuna polun varressa olevassa lammessa ei näyttänyt olevan mitään erikoista, tällaisia sillä seudulla on kymmeniä, mutta kun katsoi siitä lähtevää jokea, niin saattoi aavistella asiassa olevan jotain kummallista.

Sulavesi3

Lähteeseen vesi tulee maakerroksia pitkin läheisistä Luomusjärvistä laskevasta joesta ja pulppuaa esiin rantapenkereistä ja lähteen pohjasta. Kun vettä maistaa tai upottaa siihen jalkansa, saattaa todeta veden kylmyyden ja raikkauden. Tuollaisen kun saisi etelään, niin ei tarvitsisi ostovettä hankkia. Lähteessä virtaavassa joessa vettä ryöppysi eteenpäin kymmeniä kuutiometrejä minuutissa (32 000 m3/vrk). Siinä on sitä Suomen suurinta.

Sulavesi2

Tämä rauhallinen kuva esittää yhtä rantalähteistä, josta vesi pulppuaa altaaseen. Väinönputki koristaa sen rantoja ja pohjaa peittävät monet lähdesammalet. Oikeastaan kuvatessani tätä ainutlaatuista luonnon kohdetta ajattelin samalla etelän tuhottuja lähteitä. Niin monella olen viime vuosina käynyt ja todennut sen tuhoutuneen, kuivuneen, jääneen metsätöiden jalkoihin, tulleen ojitetuksi tai yksinkertaisesti vain kadonneen. Miten me voisimme suojella viimeiset lähteikkömme? Metsänhakkuissa tällaiset alueet erotetaan leimikoista ja jätetään luonnontilaan, mutta kun se ei riitä. Niin monta kertaa huomaa itse lähteen jääneen hakkuun ulkopuolelle, mutta kun ympäristö muuttuu, niin lähdekin muuttuu eikä yleensä enää palaa entiseen uskoonsa. Valitettavasti!

Itse olen aina iloinen, kun kohtaan luonnotilaisen lähteen. Joskus mietin, että ne monet muutetut ja sementtirenkailla tuhotut lähteet voitaisiin ennallistaa, jos halua riittäisi. Näin monet lähdelajitkin saattaisivat palata enitsille asuinsijoilleen. Tehkäämme niin!

Portugalin kevät

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

kilkkaruoho

Make kyseli, mitä Portugalin kasvillisuuteen kuului. Tässä malliksi kilkkaruoho. Alempana joitakin huomioita itse matkasta ja sen tapahtumista.

Talvi on ollut kova ja runsasluminen Iberian niemimaallakin. Muutama viikko ennen matkaamme Pyreneiden alueella satoi ennätyksellisesti lunta ja paikoin se kerrostui jopa neljän metrin kinoksiksi. Maaliskuun kolmannella viikolla ainakaan Lissabonissa ei ollut kuitenkaan talvesta enää tietoakaan. Tosin kevät oli vasta alussa eikä esimerkiksi kasvillisuus ollut vielä viikon alussa päässyt juuri minkäänlaiseen vauhtiin. Viikon lopulla rikkaruohot kukkivat jo näyttävästi. Katselin myös puita, mutta niiden kukat antoivat vielä odottaa. Kirsikka aloitteli, jakarandan violetit kukkatertut ilmaantuivat ihan viimeisinä päivinä, samoin mimoosapensaat puhkesivat kukkaan silloin, mutta varsinainen loisto puuttui.

En tehnyt mitään merkintöjä kukista enkä puista, mutta käytin kyllä runsaasti aikaa niiden katseluun. Viimeisenä päivänä ajattelin ottaa sitten muutaman matkamuiston näytteeksi ja hieman valokuvata parhaita kasveja, mutta huono ilma eli voimakas tuuli ja sadekuurot estivät tämän suunnitelman toteutumisen. Samoja kasveja ne pääasiassa kuitenkin olivat, kuin ne, joita olen nähnyt muuallakin Etelä-Euroopassa.

Upea paikka Lissabonissa on Jardin Botanico. Yleensä käyn aina matkalla kaupungin kasvitieteellisessä puutarhassa. Niin tälläkin kerralla. Puisto sijaitsi keskellä kaupunkia mäenrinteessä ja se vaikutti hyvinkin vanhalta. Siellä tehtiin vasta kevättöitä ja siivottiin talvella varisseita oksia ja lehtiä pois. Mieleen jäivät kukkimistaan aloittavat viikunakaktukset, kookas suosypressi kummallisine hengittävine juurineen, lehdetön neidonhiuspuu ja hieno perhostalo, jossa koteloista koko ajan kuoriutui toinen toistaan upeampia perhosyksilöitä. Kuvasin mm. ritariperhosen ja amiraalin. Tässä otos:

ritariperhonen

Perhostalon ritariperhonen kuivatteli uusia siipiään sopivasti kuvausta varten.

Kasvien katselijan kannalta pari viikkoa myöhempi ajankohta olisi ollut parempi. Nyt rikkaruohoja lukuunottamatta kasvit olivat vielä lepotilassa. Linnutkaan eivät olleet oikein vedossa. Karimetsot saalistivat Tejo-joella ja mustakottaraiset käyskentelivät pelloilla. Siinä taisivatkin olla minun elikseni tältä matkalta. Paljon pieniä piipittäjiä puikkelehti pensaissa, mutta niiden näkemiseen olisi tarvittu toisenlaiset silmät tai sitten tolkuttomasti aikaa ja olisiko niitä sittenkään osannut oikein määrittää. Hattua täytyy nostaa niille lintuharrastajille, jotka tuosta vain määrittävät noita piipittäjiä.

Jos sitten Lissabonin kulttuurista jotain kirjoittaisi, niin taidemuseoissa kävimme ja niiden kokoelmat olivat upeita, kannattaa mennä katsomaan. Upea oli myös maailmannäyttelyyn 1998 valmistunut meriakvaario. Vietimme siellä sananmukaisesti meren sisässä kokonaisen päivän ihmetellen kalojen ja muiden meren eliöiden loistoa. Sitä ei turhaan kehuta Euroopan parhaaksi. Suositeltava paikka sekin.

Ystävänpäivää

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

kissankello

’Ystävyys on kuin kukkakimppu, se lakastuu ilman hoitoa.’

Vaikka en kovin paljon itse päivää arvostakaan, niin ystäviä sitäkin enemmän. Siksipä tätä päivää voi toivottaa iloksi ja onneksi kaikille ystäville, tutuille ja tuntemattomille lukijoille.

Kukkakimppu muodostuu kissankelloista, kukasta joka alkaa käydä luonnossa harvinaiseksi. Tämä kimppu myös juhlistaa suuren tavoitteeni yhden vaiheen täyttymystä. Olen saanut kasviston nettiin. Sinne pääsee sivullani olevan linkin kautta. Otan vastaan kaikenlaisia kommentteja, kannustavia ja neuvovia, joten käykääpä katsomassa ’kotisivua’.

Talviturinaa

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

jaa1

’Peikon varpaat palelee, pili, pili, pom, pom, pom…’

Tämä kuva on otettu viime vuonna tähän aikaan Luopioisissa. Vedet virtasivat ja jääpuikot kasvoivat. Nyt paksu hanki lepää kaiken päällä, hiihto maittaa ja saa nauttia pitkästä aikaa oikeasta talvesta.

Montakin asiaa on tapahtunut viimeisen merkinnän jälkeen. Aika on vain kulunut, ihan hyödylliseen kuitenkin. Luopioisten kasvisto alkaa olla julkaisua vaille valmis ja olen asettanut deadlineksi kymmenennen päivän tätä kuuta. Saa nyt nähdä, onnistunko. Kovasti siinä on ollut tekemistä ja tuolini alkaa muistuttaa linttaan astuttua tohvelia, kun olen sitä kuluttanut, nitisee ja natisee. Valmista ei ole vielä kovinkaan paljon, mutta ehkä se nyt menee ensimmäisenä versiona. Kannattaa olla kuulolla.

Kirjoja en ole juurikaan ehtinyt kuukauden aikana lukea. Luin historiaa: Carita Forsgrenin esikoisteos Kolmen kuun kuningatar. Tarina Kaarina Maununtyttärestä on hyvinkin tuttu, mutta tässä hän kertoo tarinansa itse. Ihan kiva elämäkertakirja ja tosi ’uskottava’. No, en enempää paljasta tuosta kirjasta, mutta voin kyllä suositella sitä luettavaksi, välipalana. Toisena luin Miika Nousiaisen Maaninkavaaran. Siitä varmaan teen oman merkinnän, kunhan ehdin, kirja oli sen verran erikoinen ja mielenkiintoinen. Kannattaa odotella.

Kolmas kirjallinen merkintä olkoon kannanotto. Luin jostain, en koskaan muista mistä, ehkä sanomalehdestä, kirjojen myynnistä. Siitä silmiini sattui Antti Hyryn Uuni-kirjan myyntiluvut. Artikkelissa kerrottiin, että tätä kirjaa myytiin ennen Finlandia-kohua 400 kpl ja sitten kuitenkin koko vuoden myynti oli 40 000 kpl. Mitäpä tuohon sanoisi? Ihmiset ovat yllytyshulluja, sensaationnälkäisiä, fiksuja vai olisiko syynä se, että huomataan ykskaks kirjan olevankin ihan hyvä? Palkinnollakin lienee merkityksensä, vaikka sitä usein kuuleekin vähäteltävän.

Mutta hiihtokelit jatkuvat ja ladut vetävät. Eläkeläisen on ilo hiihdellä ja – naattia!

Hyvää uutta vuotta 2010!

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

lumi4

Vuosi voisi alkaa näin valloittavalla hymyllä! Tuisku ja pakkanen muotoilivat muitakin hienouksia viime vuoden lopulla, kunhan tarkenisi vain niitä etsiä ja kuvata.

Oikein lämmintä vuoden jatkoa kaikille.

’ Jollei tammikuu pauku, niin ainakin helmikuu helisee.’

’ Jos syvänkuilla suvea, niin kevätkuilla kylmää.’

’ Uuden vuoden päivänpaiste – hyvä sää koko vuoden.’

Kaiken alku!

Julkaistu , kirjoittanut
3

pinnat

Pimeyden haamuja vai valon keijuja – sadun alku!

Olen ikäni kierrellyt, katsellut ja kuvannut luontoa. Sen runsas anti ei tule koskaan loppuun ammennetuksi, ei sanallisesti eikä kuvallisesti. Tähän blogiin kokoan omien voimieni mukaan havaintojani ja kertomuksiani, tuntemuksia ja muistiinmerkintöjä. Näistä olen jo noukkinut ja tulen edelleen noukkimaan paloja kirjoituksiini, kuvien teksteihin ja kirjoihin. Jos blogini jotakuta viihdyttäa ja saa hänetkin kiinnostumaan samoista asioista, niin olen tyytyväinen. Jos joku haluaa niitä kommentoida, niin siitä vaan, foorumi on vapaa.

Kuvissa minua nykyään viehättää erilaisten pintojen rakenteet ja niiden luomat mielikuvat, konkreettiset ja abstraktiset. Kun otan kuvan esim. kiven pinnasta, näen siinä sadun tai tarinan alun. Jossakin vaheessa kaivan kuvan sitten esiin ja kirjoitan sen, mikä mielessä liikkuu.

Kirjoissani kerron lapsista tai nuorista, heidän seikkailuistaan ja elämästään, joka saattaa olla kaukana nykynuoren elämästä, koska itse olen jo kauan sitten jättänyt nuoruuden taakseni. Fiktiotahan suurin osa kertomuksista on, mutta niissäkin on mukana aina osa totuudesta, joten sekin sallittaneen. Fantasiaan en kuitenkaan suostu, sitä tulee joka tapauksessa niin paljon, etten katso enää mukaan sopivani. Fantasiahan on loppujen lopuksi äärettömän helppoa, kun ei tarvitse pitää sanottavammin väliä totuudesta, kaikkihan on mahdollista toisissa ulottuvuuksissa, vain mielikuvitus on rajana. Aikanaan lapsena luin Burroughsin Mars-kirjoja joka kesä, kun koulu oli loppunut ja sai vain olla, joten tämä varhainen fantasiakirjallisuus on kyllä tuttua. Ne muuten ovat edelleen parempia kuin monet uudemmat sepitteet. Nykyään luen suuria draamoja, pieniä kertomuksia ja kaikkea siltä väliltä. Saatanpa joskus arvioidakin jotain lukemaani tällä palstalla. Aika näyttää.