’Syksy kääntyy kohti talvea. Vanha kekrijuhla lopettaa sadonkorjuun ja aloittaa talven levon, joka ei suinkaan ennenkään ollut lepoa. Ihmiset asettuivat aloilleen, mutta elettävä oli silloinkin, lämmitettävä tupaa, tehtävä ruokaa, hoidettava eläimet, metsästettävä ja kalastettava. Pimeys rajoitti ulkona olemista, joten enemmän jäi aikaa puhdetöille, tavaroiden korjaamiselle ja uusien valmistamiselle. Tänään kekrijuhla ei enää ole mikään rajapyykki. Se on muutettu ensin pyhäinmiestenpäiväksi, sitten pyhäinpäiväksi ja nyt lanseerataan voimalla kaupallista halloween-päivää suoraan amerikkalaiseen malliin. Perinteet haalistuu, uusia tunkee esiin.

Kun muutama päivä sitten sammalretkellä yritin otsalampun valossa tihrustaa kalliosammalia, tuntui kaukaiselta keväinen kirkkaus. Se on kuitenkin vain muutaman kuukauden päässä. Jotenkin näin pyhäinpäivän aikaan huomaa, kuinka maamme on tässäkin suhteessa rikas; saamme nauttia niin valosta kuin varjostakin. Turhaan valitamme kummastakaan.

Tein taas syksyn kukkakävelyn perinteiseen tapaan. Syyskuun lopulla kukkivia kasveja löytyi pihapiiristä ja lähitien varresta 46 kpl. Kaikki samoja vanhoja lajeja kuin ennenkin. Tänään lajilukumäärä oli pudonnut 17 lajiin. Pakkanen ja pimeys ovat tehneet tehtävänsä. Ihan viimevuotisiin lukuihin en päässyt, mutta lähelle kuitenkin. Syyskuussa on yleensä ollut noin viisikymmentä lajia ja marraskuun alussa puolet siitä. Joulukuun laskenta on sattumanvaraista lumen ja kylmän vuoksi, mutta muistan, kuinka joskus vuosituhannen alussa keräsin itsenäisyyspäivänä näytteeksi kymmenkunta kukkivaa kasvia pihamaalta.

Pyhäinpäivä on juhlapäivä. Muistamme läheisiämme, elämme hiljentyen. Näin ainakin täällä maalla. Hyvää pyhäinpäivää kaikille lukijoille!’