’Monen luetun kirjan joukosta valitsin tähän sykähdyttävimmän. Harvoin saa lukea kirjaa, joka saa pintaan sellaisia tunteita kuin tämä kirja. Kuinka epäoikeudenmukaista, kuinka traagista, kuinka paljon ihminen kestää ja saa kärsiä vain sen tähden, että joskus ei ajattele, ei osaa tehdä oikeita valintoja ja sitten koko loppu elämä menee pieleen tai tuon erehdyksen korjaamiseen. Hieno kirja.’
Tarina kulkee kahdessa kerroksessa eteen ja taaksepäin, keskikohta on kirjan alussa. Jake Whyte keritsee lampaita Australian suurilla lammastiloilla miesten kanssa ja pelkää. Sama nainen elää yksin saarella Britannian rannikolla kasvattaen lampaita ja pelkää. Australiassa kuljetaan ajassa taaksepäin kohti katastrofin aiheuttajaa, Britanniassa eteenpäin kohti eheytymistä. Pelko on läsnä koko ajan milloin raa’an miehen hahmossa, milloin petona, josta yleensä näkyy vain tumma varjo.
Jaken lapsuus katkeaa traagisesti, nuoruus menee hyväksikäytettynä ja aikuisuus pakona. Mukana kulkevat vain muistot, miehet vaihtuvat, maisemat samoin, pako jatkuu ensin läpi Australian ja sitten aina Eurooppaan saakka. Ystäviä on vähän, vihollisia sitäkin enemmän eikä nainen aina tiedä, kehen voi turvata, ketä pitää osoittaa haulikolla ja ketä paeta henkensä edestä. Tarinaa kuljettaa eteenpäin tarkat havainnot luonnosta, lintujen laulu, sateen ropina, tuuli ja meri. Jake löytää niistä lohtua, kun kaikki muu pettää tai romahtaa. Kuka tappaa hänen lampaitaan, miksi nuoret liikkuvat lampolan vaiheilla, kuka on outo mies hänen maillaan ja mikä on se musta, joka vaanii milloin pellolla, milloin makuuhuoneessa?
Kirja sai EU:n kirjallisuuspalkinnon ja voitti muitakin arvostettuja palkontoja eikä suotta. Teos on hämmästyttävän valmis teos, koukuttava ja omalaatuinen. Sen voi lukea joko ahmien nopeasti saadakseen juonen selville, mutta myös hitaasti nauttien kielen rakenteesta, kuvauksen kauneudesta, sen tummista jopa väkivaltaisista sävyistä. Suosittelen jälkimmäistä lähestymistapaa. Itse kaihdan väkivaltaisia tarinoita ja niinpä pitkään pelkäsin kohdata syyn tytön selässä oleviin syviin arpiin. Kun niiden arvoitus selvisi kirjan lopussa, ei se enää tuntunutkaan pahalta kaiken sen muun rinnalla, mitä silloin tapahtui. Asiat saivat selityksensä, ainakin melkein kaikki. Lukijallekin jäi kyllä pohdittavaa ja psykologisoitavaa.
Päähenkilö on vahva, miesmäinen nainen, joka selviytyy kaikeasta kauheasta huolimatta. Kerronta kirjassa on suorasukaista, jopa brutaalia ja siitä tulee mieleen Gormac McCarthy ja hänen lännenkirjansa. Pariin kertaan katsoin kirjailijan kuvaa ja ajattelin, kuinka tuonnäköinen nainen kirjoittaa tällä tavalla.
Toinen erikoinen piirre kirjassa on tuo kahtaalle etenevä juoni. Britannian jakso kulkee menneessä ajassa ja Australian vaiheet takaperoisesti preesenssissä. Hämmästyttävää on että se toimii, vaikka ensin se tuntui sekavalta, kun tapahtumien taustat tulivat itse tapahtumien jälkeen parin luvun päässä. Ehkä tällainen episodimainen kerronta sopi tähän tyyliin hyvin. Ainakin lukija pysyy hereillä, kun tekee havaintoja väärässä järjestyksessä.
Hieno kirja, jota kuvataan kaupallisesti trilleriksi eikä suositella heikkohermoisille. Itse en sanoisi noin.
Wyld, Evie: Kaikki laulavat linnut (All the Birds, Singing). Tammi, 2016, suom. Sari Karhulahti. 285 s.
