Nickelin pojat

’Aika on mennyt historiakirjojen parissa eikä kaunokirjallisen teoksen lukeminen ole viime aikoina oikein edistynyt. Luin e-kirjana Colson Whiteheadin teoksen tietämättä sen suuresta suosiosta ja palkitsemisista. Niinpä hämmästyin löydettyäni ihan kelvollisen kirjan, joka on jäänyt mieleen kummittelemaan ja askarruttamaan pitkäksi aikaa. Suosittelen muillekin sen lukemista aiheen synkkyydestä huolimatta.’

Kirja sijoittuu 1960-luvun Amerikkaan. Nickel-koulukoti toimi Floridassa ja sinne lähetettiin poikia kärsimään rangaistusta, joka oli tullut joskus hyvinkin mitättömästä syystä jopa väärinkäsityksistä. Poikien joukosta suurin osa oli mustia. Olot paikassa olivat kammottavat niin kuin olettaa sopii. Ei asiasta muuten olisi kirjaa tehty. Kirja on ajankohtainen George Floydin vuoksi. Amerikassa kuohuu niin rasismin kuin väkivallankin vuoksi. Kirja sai tänä vuonna Pulitzer-palkinnon. 

Rotuerottelu ei ole mihinkään kadonnut näinä muutamana vuosikymmenenä vaikka niin helposti luullaan. Päähenkilö Elwood on tavallinen musta poika, joka haaveilee pääsystä kouluun ja sitten hyvään ammattiin. Hän istuu tuntemattoman mustan miehen kyytiin matkatessaan pääsykokeeseen ja tulee tuomituksi autovarkaudesta Nickeliin. Loppu kirjasta on sen kuvausta, millaista tuossa laitoksessa oli ja miksi siellä oli salainen hautausmaa, jonne päätyivät loppuunhakatut mustat pojat. 

Tarinan kertoja pääsee karkuun, mutta hänen kaverinsa kuolee. Kertoja nousee yhteiskunnassa ylemmäksi ja menestyy, mutta hän ei koskaan unohda, mitä Nickelissä tapahtui ja miten hänen ystäväänsä kohdeltiin. 

Ensin ajattelin, että kirja on samanlainen kuin monet muutkin näistä aiheista kirjoitetut. Muistan aina Jan Guilloun kirjan Pahuus, jossa kuvattiin kouluväkivaltaa Ruotsissa ja minusta se oli jotain pöyristyttävää. Tässä kirjassa on samaa, mutta asioissa mennään vielä pidemmälle, kuolemaan saakka. Mitä on rasismi, miksi se nousee edelleen Amerikassa pintaan yhä uudelleen? Ihmiset ovat olevinaan sivistyneitä, kristittyjä, kunnollisia perheen isiä ja äitejä ja kuitenkin he hyväksyvät tämän, jopa tekevät näitä tekoja. Miksi poliisit, joiden pitäisi suojella ihmisiä, syyllistyvät murhiin ja nimen omaan mustien miesten ja poikien murhiin? Eikä tämä ole tietenkään vain Amerikan asia, vaikka sieltä nämä tulevat julki. 

Kirja on intensiivinen, fiktiivinen tarina, mutta sillä on takanaan todellisia tapahtumia. Vaikka Elwood on naivi ja luottaa oikeudenmukaisuuteen, kuuntelee Martin Luther Kingin puheita kasetilta ja yrittää ymmärtää, niin tällä kaikella hän pelaa venäläistä rulettia. Lukija miettiin, kuinka hänelle käy ja vaikka hän on kertoja kirjan alusta saakka, niin jotain hänelle täytyy tapahtua. Kirjailija säästää sen viimeisille lehdille ja ehkä se on syy, miksei kirja jätä rauhaan, se palaa mieleen ja sitä jää pohtimaan uudelleen ja taas uudelleen. Sehän on toisaalta hyvän kirjan merkki.

Whitehead, Colson: Nickelin pojat. Otava, 2020, suom. Markku Päkkilä. 222 s.

Aika kuluu

’Viimeisen kuukauden ajan olen tehnyt aivan muuta kuin koskaan aikaisemmin. Sammalet ovat jääneet metsään ja kasvien kartoitus muihin aikoihin. Olen tutkinut historiaa. Taitaa olla tämän ajan muoti-ilmiö etsiä sukulaisia DNA-testien avulla ja tehdä sukupuita. Sellaiseen en ole vielä lähtenyt, mutta lupauduin toimikuntaan, joka kirjoittaa kylähistoriikkia. Kun alkaa sellaista tehdä, niin luulisi, että pitää olla kylän kasvatti ja tuntea kyläläiset kuin omat sormensa, mutta huomasin, ettei se niin välttämätöntä olekaan. Kun etsii taloille yhteyksiä, oppii niitä myös tuntemaan ja tapaa mielenkiintoisia uusia ihmisiä.

Kylähistoriikki ei ole pelkästään ihmisten elämän etsimistä, siihen liittyy myös paikkakunnan luonto ja sen muuttuminen, rakentaminen ja sen kehittyminen, kulkureitit, elinkeinoelämä, palvelut ja kunnalliset toimet. Huomasin, että kylähistoriikki on valtavan laaja asia. Kun on tutkinut luontoa monipuolisesti, tehnyt vertailuja, pieniä tutkimuksia, etsinyt tietoa ja merkinnyt muistiin havaintojaan, niin ei se historian penkominen siitä niin paljon eroa. Niinpä olen nyt käynyt läpi kivikauden, metallikaudet, keskiajan koukerot, asutuksen synnyn uuden ajan alussa, Ruotsin vallan ajan ja autonomian. Seuraavaksi onkin edessä se vaikein aika eli itsenäisyyden aika ja se, mitä ihmiset siitä muistavat. Se vaatii poistumista kirjojen ja karttojen ääreltä ja jalkautumista kyläläisten pariin. Mielenkiintoista!

Kun syyskuussa ryhdyin työhön toimikunnan kanssa, oli maisema yllä olevan kuvan kaltainen. Nyt syksy on edennyt jo siihen pisteeseen, että tuuli on varistanut ruskaiset lehdet maahan, illat ovat pimenneet ja aamusella niin kovasti nukuttaisi vielä seitsemän jälkeenkin. Maisema on autio ja tyhjä. Karhut menevät talvipesään, hiiret rynnivät sisälle nakertelemaan. Nyt olisi aika ihmisenkin rauhoittua. Vaan minkäs teet, kun mieli palaa aina uuteen. Nyt se on menneen ajan tutkimista.’

Jos olet kiinnostunut kylähistoriikista, niin se löytyy täältä.