’Laipanmaa on hieno kokonaisuus. Totesin sen taas kerran tällä viikolla, kun retkeilin siellä muutaman päivän ajan. Polut ovat tekeytyneet paikkoihin, joita on helppo kulkea ja joilta ei näe pelkästään hakattua metsää. Vaikka alue ei ole suojeltu, niin sen on hoidettu hienosti. Monessa kohtaa on säilytetty erämainen tuntu ja isot puut ovat saaneet kasvaa rauhassa. Toki sieltä löytyy paljon myös nuorta metsää, talousmetsää ja taimikkoakin. Alue on hyvin monimuotoista etelähämäläistä metsämaata.

Mukava yllätys oli nähdä pitkästä aikaa elämässään uusi kotimainen nisäkäs. Pieni hiirimäinen otus piipersi mustikan lehtien alla ja ensin luulin sitä myyräksi, mutta pitkä häntä ja pyöreät korvat kertoivat muuta. Mutta en ollut koskaan nähnyt hiirellä noin tummaa juovaa keskellä selkää. Ei kait vaan kyseessä ole peltohiiri? Kirjallisuus kotona varmisti määrityksen, kyllä se oli peltohiiri. Nyt harmitti, etten yrittänyt saada siitä parempaa kuvaa.’

Peltohiiri (Apodemus agrarius) on noin kymmensenttinen jyrsijä, jolla on lähes itsensä pituinen häntä. Keskellä sen selkää kulkee selvä tumma viiru, josta se on helppo tunnistaa. Ainoastaan harvinaisella koivuhiirellä on samanlainen, mutta se on pienempi ja suhteessa pitkähäntäisempi. Peltohiiri liikkuskelee öisin, mutta myös metsähiirtä useammin päivällä, metsänreunoissa, soiden laidoilla ja pellonreunusmetsissä maaseudulla. Sen esiintyminen maassamme keskittyy lähinnä Pielinen – Turku- linjan kaakkoispuolelle. Niinpä se Laipanmaalla onkin levinneisyysalueensa äärirajoilla. Harvinaisuutensa vuoksi eläin on meillä rauhoitettu luonnonsuojelulailla ja sen tappamisesta voi saada usean kymmenen euron sakot.

Peltohiiri syö enimmäkseen kasvisravintoa: siemeniä, hedelmiä, marjoja, kasvinsilmuja, mutta saattaa ottaa saaliikseen myös hyönteisiä tai muita pieneliöitä jopa kuolleita lajitovereitaan. Muuten sen elintavat ovat hiirimäiset eivätkä paljon poikkea metsähiiren touhuista.

Näin Laipanmaa sai yhden uuden arvokkaan lisän eläinmaailmaansa. Nyt löytynyt hiiri eleli Vähä-Laipan läheisyydessä kosteassa rinnemetsässä eikä vaikuttanut ollenkaan pelokkaalta, päinvastoin se pakeni vasta, kun nostin kameran kuvaamista varten. Sitten se menikin jo kovaa kyytiä koloihinsa maan alle.