Kevään maljakkaista

Viime viikkoina olen lukenut useammastakin paikasta  kevään maljakkaista. Muistan nuoruudesta, kuinka haltioissani olin, kun löysin lehdosta punamaljakkaan (Sarcoscypha austriaca). Jostain syystä sitä pidettiin hyvin harvinaisena ja sillä oli jopa erikseen nimenä lehtopunamaljakas. Nyt tämä laji taitaa olla yhdistetty yleisempään punamaljakkaaseen, koska esimeriksi Laji.fi-tiedosto ei tunne lehtopunamaljakasta enää ollenkaan. Silloin 70-luvulla kerrottiin, että tätä harvinaisuutta kasvoi täällä vain Kuohijoen kalkkialueella. Sieltä sen minäkin löysin. Punamaljakas on nykyään yleinen lehdoissa ja karkkeisessa mullassa. Täältä olen sen löytänyt monesta paikasta Kuohijoen lisäksi.

Toinen maljakas, josta paljon on kyselty ja puhuttu on kaunomaljakas (Caloscypha fulgens). Tämän olen tiennyt maastamme löytyvän, mutten ole sitä ennen tätä kevättä koskaan nähnyt luonnossa. Reilu viikko sitten olin sammalretkellä Kuhmoisissa ja sieltä sen vihdoin äkkäsin saviselta lehtoikarikkeelta Kissankulmalta. Todella kaunis maljakas, jonka maljan sisus on kirkkaan keltainen ja ulkopinta sammalenvihreä. Paikalla ei usein ole kuin muutama yksilö, niin täälläkin, parissa kohtaa aina kaksi tai kolme maljaa. Nyt helteiden vuoksi saattaa olla, ettei sitä enää löydä, mutta silmät kannattaa pitää auki. Tietojen mukaan sitä on löydetty juuri havaitsemastani ympäristöstä ja lisäksi kukkapenkkien laidoilta ja pellonojista. Siis aika tavallisista paikoista. Luopioisista se on vielä löytymättä.

Kolmas kaunotar on kukkamaljakas (Microstoma protractum). Sen pikarimaisen sienen voi löytää vaikka pihanurmikolta. Itse löysin lajin muutama vuosi sitten Lohjalta enkä sitten ole sen jälkeen sitä nähnytkään. Ilmeisesti ei ole kovin yleinen, koska ei ole vastaan tullut. Se on helppo erottaa kahdesta edellisestä: sisus on punainen, ulkopinta oranssi ja sillä on jalka, muistuttaa siis pikaria. Oma löytöni on kesäkuulta, joten kannattaa sitäkin tähystellä.

Tavallisempia näin keväällä tavattavia ovat hirvenmaljakas (Pseudombrophila guldeniae) ja hirvenparvimaljakas (Byssonectria terrestris). Edellinen on ruskea ja kasvaa hirvenpapanoilla, jälkimmäinen kasvaa hirven virtsaamispaikoilla kymmenien maljojen kasvustona. Samalatakin paikalta ne voi löytää. Näitä löytyy näin keväällä Luopioisistakin melko usein. Kannattaa katsella hirvien makuupaikoilta lehdoista ja kuusikoista. Ainakin hirvenparvimaljakas on helposti huomattavissa keltaisen värinsä vuoksi.

Onnea sienimetsää!

Jänönkorva

jänönkorva

’Supikkaat vievät näin syksyllä sienimetsään. Hyvää kannattaa kerätä ja vaikka kuivata talvea varten. Sen verran löysinkin, että pari kuivurillista säilöin purkkiin. Mutta mitä muuta supikasmetsässä näkee? Kuvassa on sieni, jota en tuntenut. Nopeasti katsottuna se muistuttaa maljakkaita, mutta sitten huomasin, että toinen sivu on halki liki maahan asti. Sieni kasvoi ryhmänä vanhassa muurahaispesässä juuri parhaiden supikasryppäiden keskellä. Kuvan oton jälkeen kaappasin myös tämän sienen mukaani. Hämärä muistikuva minulla oli aasinkorvasta, mutta varmistuksenhan se vaatii. Suomen sieniopas antoi tuntomerkkejä ja aasinkorva putosi pois pelistä, koska tämä löytösieni oli vain alle kaksisenttinen ja ulkopinnaltaan täysin karvaton. Niinpä päädyin kekojänönkorvaan (Otidea formicarum). Voihan se olla jokin muukin saman suvun laji, mutta tämä kyllä muistuttaa kirjan kuvaa suuresti ja itiöt, joita katselin mikroskoopilla, olivat kuvauksen mukaisia. Sieni elää vanhoissa muurahaipesissä kangasmetsissä ryhminä. Sen levinneisyys on puutteellisesti tunnettu (DD), joten sellaisenaan hyvä löytö. Tein keruustani näytteen, vaikka sieniä onkin aika vaikea säilöä muuksi kuin ruoaksi. Ne on valmisteltava niin, että ne myös säilyvät, leikeltävä ja kuivattava ohuina kerroksina. Onneksi tämä on jo valmiiksi aika ohut ja pieni.’