’Aikoinaan oli suosittua kasvattaa pienoismaailma pulloon tai johonkin muuhun suljettuun tilaan. Kasvit istutettiin, vettä lisättiin ja sitten pullo suljettiin. Maailma toimi omillaan, tuotti happea ja hiilidioksidia, kasvit kasvoivat maassa olevan ravinnon ansiosta, käyttivät ilman hiiltä ja tuottivat sokereita ja happea. Maatuvat kasvinosat jatkoivat kiertoa. En koskaan itse kokeillut, toimiiko tuollainen ekosysteemi, mutta tuttavilta kuulin ainakin kokeiluista.

Keväällä ystäväni lähetti ylläolevan kuvan, jossa pullon sisällä rehotti vihreää kasvillisuutta. Lajilleen määritystä ei oltu suoritettu, mutta ainakin sinivuokko, jokin heinä ja sammal näyttivät menestyvän pullossa. Pullo itsessään lojui hämäläisessä lehtometsässä lähellä rantaa ja oli ilmeisesti lojunut jo kauan. Kuka lie pullon oli juhlatuulella tyhjentänyt ja nakannut sitten menemään niin kuin kovin usein tehdään.

Itse kävin katsomassa pulloa nyt marraskuussa ja alakuvasta näkyy, että edelleen sen sisällä on vihreää. Nyt ei sinivuokon lehtiä enää erottanut, mutta tilalle oli tullut jokin saniainen ja ilmeisesti rönsyleinikki. Kasvit voivat edelleen hyvin ja vaikka syksyisessä metsässä kaikki muu oli jo asettunut odottamaan talvea, näytti pullossa vallitsevan edelleen kesä.

Pullon suu on auki ja sieltä pääsee sadevettä tihkumaan sisään, joten tässä ei ole kyseessä täysin suljettu kasvuympäristö. Mielenkiintoinen se kuitenkin on, sillä todennäköisesti kukaan ei ole sitä ehdoin tahdoin kasvattanut, vaan se on syntynyt itsestään, kun pullo on tipahtanut sopivaan asentoon mättään syrjään. Mielenkiinnolla odotan ensi kevättä nähdäkseni, kuinka tämä pienoismaailma on talvesta selvinnyt. Kyllä luonto on ihmeellinen.’