Alaotsikko: Karhukaisista, toivosta ja pienuuden voimasta.
Kirja kertoo karhukaisten pääjaksosta, eläinryhmästä, joka poikkeaa kaikista muista lajeista niin ratkaisevasti, että se muodostaa oman pääjaksonsa. Karhukaislajeja on tällä hetkellä yli 1500 ja määrä lisääntyy jatkuvasti. Kirja on taitavasti rakennettu kokonaisuus tästä eliöryhmästä, joka löydettiin vasta 1600-luvulla ja josta tutkimus on tuottanut yllätyksen toisensa jälkeen. Kirja pohtii filosofisesti karhukaisten elämää maapallolla, sen selviytymistä vaikeista olosuhteista, löytämisen ja etsimisen historiaa sekä laajenee lopulta pohtimaan suuria kysymyksiä ihmisen toiminnasta maapallolla, maailmanloppua ja sitä, kuka lopulta sammuttaa viimeisenä valot.
Vaikka kirja on tietokirja, niin sen kerronta lähentelee fiktiivistä romaania tai omaelämäkerrallista pohdintaa. Kuitenkin kirja vähitellen jakaa runsaasti tietoa niin karhukaisista kuin muistakin mikroskooppisen pienistä eliöistä. Karhukaisen erikoinen ominaisuus vaipua eräänlaiseen kuolemaan vaikeissa olosuhteissa herättää kysymyksiä sen tiedostamisesta ja heräämisen jälkeisestä elämästä. Kuka se on, jos se on jo elänyt vuosikausia kuoleman kaltaisessa koomassa. Mitä siis on kuolema? Myös tiedeyhteisöt tulevat kirjassa esiin elävinä yhteisöinä, joiden tärkeily lajien asemasta huvittaa, mutta jotka osaavat myös ottaa asiat rennosti. Kuvaus sopii ihmiseen kovin hyvin.
Kirjailija on tullut kuuluisaksi anarkistina, bloggarina ja kansalaisaktivistina. Hän on kirjoittanut blogeja Voimaan ja Imageen, tehnyt radio-ohjelmia nimikkeellä Päivystävä anarkisti. Koulutukseltaan hän on toimittaja, näyttelijä ja kirjailija. Näistä lähtökohdista katsoen voisi tämä kirja olla hyvinkin raju. Näin ei kuitenkaan ole. Kirja keskittyy karhukaisiin ja pienuuteen, luonnon järjestykseen, hyvinvointiin, elämään. Oikeastaan kirja on hyvin kaunis. Se etenee järjestelmällisesti valottaen aihetta monipuolisesti ja viisaasti. Pidin myös kirjan henkilökohtaisesta kerronnasta, kirjailijan puolisosta huolehtimisesta, lapsesta, mökkeilystä jne. Jotenkin, vaikka ne ovat hyvin kaukana tietokirjasta, ne täydensivät kerrontaa jostakin niin pienestä kuin karhukaisesta. Puolisohan vaipuu sairaudessaan aivan kuin karhukaismaiseen tilaan. Toki kirjasta olisi voinut poistaa joitain turhantuntuisia kuvauksia ja tiivistää kerrontaa, mutta se ei välttämättä olisi parantanut kokonaisuutta. Tällaisena se oli hyvin kokonainen teos luonnosta, eliökunnasta, maailmankaikkeudesta. Sellaisenaan hyvä. Kirjan lopussa on laaja lähdeluettelo, vaikka monet kohdat olivatkin suoria lainauksia haastatteluista. Toimittajana kirjoittaja nauhoitti keskustelut, joista hän sai suoraa tietoa kirjaansa varten. Lähdeviitteistä suuri osa oli nettisivustoja, joita en kuitenkaan ryhtynyt aukomaan. Kirjassa ei ollut mitään anarkiaan viittaavaa. Jos sellaiseksi ei lueta sitä, että minulla heräsi kirjasta valtava halu etsiä ensi kesän aikana jokin karhukaislaji ja yrittää kuvata se.
Auvinen, Suvi: Maailman viimeinen eläin, karhukaisista, toivon ja pienuuden voimasta. Gummerus, 2026. 416 s.