Murkkupesä

murkkupesä (1)

’Kuva ei kerro koko totuutta, niin kuin usein on. Siitä puuttuu mittatikku. Olisin asettanut itseni siihen viereen, mutta jalusta jäi kotiin enkä jaksanut sitä sieltä erikseen hakea. Joten on vain uskottava tuon pesän suuruus, kun sen mittoja kerron. Itse en nähnyt pesän vieressä seisten sen päälle, joten pesällä on korkeutta pari metriä, mieluummin yli kuin alle. Sen halkaisijan mittasin askelilla ja sain luvuksi noin neljä metriä. Kun siitä laskee ympärysmitan, pääsee reiluun 12 m. Pesä on asuttu ja tuhannet muurahaiset rakentavat sitä kiivaasti edelleen. Törmäsin siihen sattumalta sammalretkellä enkä ollut uskoa silmiäni. Enpä ole koskaan ennen suurempaa nähnyt, en lähellekään.

Eikä sitä taida paljon suurempaa olekaan. Netti kertoo Luonnonsuojeluliiton muutama vuosi sitten kyselleen suuria pesiä ja silloin löytyi Jalasjärveltä sen hetken suurin keko, joka kuitenkin oli jo kuolemassa. Sillä oli korkeutta liki kaksi ja puoli metriä ja ympärysmittaa 15 m. Vastaavia, mutta pienempiä, löydettiin muualtakin. Tämä nyt esillä oleva pesä on kuitenkin täysin elävä ja siinä on laakea huippu, joka lisää sen massaa. Kuinkahan monta sataa kiloa pesä painaa, kun tiedetään, että pesä yleensä jatkuu syvälle maanpinnan alle? Täytyypä käydä muutaman vuoden kuluttua uudelleen paikalla pesää mittaamassa. Yhdessä pesässä on yksi kuningatar ja työläisnaaraita saattaa olla tuhansia, joten tässä pesässä on todennäköisesti enemmän asukkaita kuin koko Pälkäneellä, joten ei ne asukkaat täältä maaseudulta kesken lopu.’