Aarnialue

sallaajärvi1

’Kävin tänään, kun vihdoinkin aurinko näyttäytyi ja oli muutenkin uskomattoman komea päivä, Sallaajärven aarnialueella Jyväskylän Taka-Keljossa. Tämä on vuosittainen pyhiinvaellukseni mennä katsomaan vanhaa metsää ja nauttimaan sen rauhasta. Alue on pieni ja vaatimaton, kaupungin kumina kantautuu sen joka kolkkaan eikä pitkällekään tarvitse kävellä, kun törmää alueen rajaan ja hakkuuaukkoon. Kuitenkin se on pala vanhaa ikimetsää ja sellaisenaan komea.

Kuten kuvasta näkyy, ovat myrskyt runnelleet aluetta mennen tullen. Kaatunutta ja kallellaan olevaa puuta riittää lahoamaan ja tikkojen nakuteltavaksi. Näinhän vanhassa metsässä pitääkin olla, mutta… Niin mielessä käy muunkinlaisia ajatuksia. Miksi sitä puuta on niin paljon nurin? Onko juuri tälle alueelle pitänyt sen trombin sattua? Onko muualta puut korjattu tyystin talteen, niin ettei tällaista rytöä enää näe? Vai onko siihen jokin muu syy, että juuri suojelualueilta puuta kaatuu harvinaisen paljon? sallaajärvi2Aikoinaan myrsky pyyhkäisi Sinivuoren luonnonpuiston poikki ja kaatoi hakkuiden keskelle jääneen metsän nurin laajalta alueelta. Näin ei olisi käynyt tässä mitassa, jos ympärillä olisi ollut metsä pystyssä. Tuuli saa aukoilla kovan voiman ja kun se törmää puiston tiiviiseen puuseinään, tulee pahaa jälkeä. En harmittele tätä oikeastaan muusta syystä kuin siitä, että puuta kaatuu niin paljon.

Retkellä kuulin kaupungin kumun lisäksi tuulen suhinaa haapojen latvuksissa, havupuiden napsahtelua pakkasessa, puron solinaa, hippiäisen viheltelyä (en olekaan vielä niin vanha) ja sokerina pohjalla, pohjantikan naputtelua kuivuneen kuusen rungolla. Pohjantikkahan on nykyään lähes riippuvainen aarnialueista ja niiden lahoavista kuusikoista. Pohjantikalle myrskyjen kaatamat ja vahingoittamat puut ovat elinehto. Niinpä olin iloinen, että myrsky oli kattanut tikoille ruokapöydän. sallaajärvi3Naapurimetsänomistajat todennäköisesti valittaisivat  koppiksista, jos heidän metsänsä olisivat vielä pystyssä. Viime aikoinahan on paljon valiteltu kirjanpainajan tekemistä tuhoista. Mutta niitähän tikat juuri syövät ja samalla suojelavat eläviä puita. Näin kaksi tikkaa koppispyynnissä, mutta kummastakaan en saanut kelvollista kuvaa. Niinpä tässä saadaan tyytyä vain ruokapöytäkuvaan, jossa tikat ovat jo käyneet.

Yllättävän paljon tällainen kaunis aurinkoinen ilma vaikuttaa mielialaan. Vaikka en viipynyt kuin pari tuntia ulkona, jäi siitä koko päiväksi hyvä mieli. Nyt kun tulisi vielä luntakin enemmän kuin tuo pari senttiä, niin pääsisi hiihtämään ja laajentamaan sillä lailla liikkuma-aluettaan.’

Kummallinen löytö

torvijkl3’Kävin eilen lyhyellä kasviretkellä pyhäinpäivän kunniaksi. Paikka oli vanha tuttu Leppäjärvi täällä sydänmailla kolmen maakunnan risteyksessä. Matkaa retkipaikalta ei ole kilometriäkään Kanta-Hämeeseen eikä Päijät-Hämeeseenkään. Itse paikka on kuitenkin Pirkanmaata. Olin alkukesästä löytänyt järven rantasuolta muutaman uuden tai harvinaisen sammallajin Luopioisiin (lettokuirisammal, lehtolaakasammal, korpihohtosammal, hetekuirisammal) ja niinpä lähdin katsomaan, josko löytyisi vielä lisää, rehevä suo kun on harvinaisuus täällä etelässä. Jotain löytyikin, mutta siitä olen vielä hiljaa, jospa sen joku minulle ehtisi määrittää tai varmistaa oman määritykseni, etten taas kerran hätiköisi. Kuitenkin, lopulta koko retken huomion vei ylläolevassa kuvassa esiintyvä laji. Ensin hämärässä metsässä en tiennyt edes mihin ryhmään se kuuluu, onko se kasvi, sieni, levä vai jokin täysin outo otus. Työpöydän ääressä se sitten lajittui: norjantorvijäkälä (Cladonia norvegica), eli se on siis sieniin kuuluva jäkälä.’

Torvijäkälät ovat aika vaikeita määrittää lajilleen, niin tämäkin, mutta usein siinä on yksi hyvä tuntomerkki, sehän minutkin herätti sen huomaamaan, nimittäin nuo punaiset laikut sen pinnalla. Torvijäkälä muodostuu alustan pinnalla kasvavasta lehtimäisestä sekovarresta ja pystystä usein pikarimaisesta podetiosta. Tällä lajilla sekovarsi on hienoliuskainen ja vihreä. Sen reunat ovat usein soreidiset ja se pysyy matkassa mukana koko jäkälän kasvukauden. Podetiot ovat vaatimattomia alle kaksisenttisiä vaaleanvihreitä tappeja, joihin ei muodostu minkäänlaista pikaria, kotelomaljatkin ovat harvinaisia. Tuossa kuvassa näkyy yksi tällainen tappimainen podetio keskellä kuvaa.

Niin ja sitten tuo punainen väri. Sitä esiintyy vain tällä lajilla sekovarren pinnalla ja sen aiheuttaa pieni punkki, jonka ärsytyksen seurauksena jäkälän pinta punastuu, näin kertoo Suomen jäkäläopas. Ilman tuota värireaktiota tämä jäkälä on hyvin vaikea huomata ja määrittää lajilleen. Se sotkeutuu helposti toisiin lähes samannäköisiin lajeihin. Väri on siis hyvä tuntomerkki.

Norjantorvijäkälä on suuri harvinaisuus, silmälläpidettävä laji. En ole sitä koskaan aikaisemmin nähnyt. Sen luontaisia kasvupaikkoja ovat vanhat korpimetsät. Sieltä sen saattaa löytää pitkälle lahonneen kuusen rungolta kosteasta ja suojaisasta paikasta. Kooltaa se ei ole suuruudella pilattu, sillä tuokin kuvan kasvusto oli vain sentin kokoinen. Samanlaisia siinä rungolla oli muutama.

Vaikka syksy kääntyy jo lopuilleen ja kohta talvi työntyy päälle, kannattaa vielä lähteä retkille etsimään uutta ja mielenkiintoista. Norjantorvijäkälä on juuri tällainen etsimisen arvoinen laji ja kun sen nyt oppi tuntemaan ja tietää mistä sitä voi etsiä, niin se saattaa tulla jossain vaiheessa uudelleenkin vastaan – niin kuin vanha ystävä.