Vanhaa – kadonnutta

aurankukka’Kun viljanviljely tuli Suomeen, tuli sen mukana paljon muutakin. Viljansiementä ei millään konstein käsitelty, sitä ei peitattu, ei ruokottu rikkakasvin siemenistä, ei edes aina osattu sanoa pystyikö se itämään vai oliko jokin kasvitauti jo tuhonnut siemenen alkion. Niinpä viljapellot rehottivat muitakin kasveja kuin vain paljon toivottua viljaa. Vasta nykymaatalous on viimeisten vuosikymmenten aikana kemiallisesti tai erilaisin viljelytekniikoin mahdollistanut puhtaan viljan ja puhtaan siemenen. Näistä viljan mukana tulleista rikkakasveista osa on jäänyt pysyviksi, osa on kadonnut satunnaiskasveiksi tai kokonaan.’

Moni viljatulokas on nykyään muinaistulokkaana, arkeofyyttinä, kasvistossamme. Niitä tavataan edelleen viljapelloista ja niiden pientareilta. Ne joko pystyvät kasvamaan myrkytyksistä huolimatta tai ovat löytäneet kasvuympäristönsä sieltä, mihin myrkkyjä ei kylvetä. Muinaistulokkaaksi sanotaan kasvia, joka on saapunut tänne ihmisen mukana ja löytänyt täältä itselleen sopivan kasvuympäristön. Tällaisia on tietenkin valtavasti ja suuri osa on hävinnyt joko luonnonolosuhteiden tai ihmistoiminnan seurauksena. Suomessa arkeofyyttien ja alkuperäisten välinen rajanveto on ollut helppoa eteläisimpiin maihin verrattuna, mutta edelleen pohditaan ´joidenkin lajien kohdalla niiden statusta maamme kasvistossa.

ruiskukkaKun aloitin haasteellisen kasviharrastuksen, yritin tietenkin kasvikirjan mukaan löytää siellä esiteltyjä kasveja. Viljan seuralaiset olivat yksi mielenkiintoinen ryhmä. Pettymys oli suuri, kun ruiskattara, pellavatankio, litutilli tai peltosänkiö eivät heti löytyneetkään. Vanhemmat kasviot kertoivat niiden olevan viljan rikkakasveja, mutta uudemmat eivät selittäneet tarpeeksi tarkkaan, että ne ovat jo siirtyneet joko kokonaan kadonneiksi tai vain kaatopaikoilla viihtyviksi harvinaisuuksiksi. Onhan niitä sitten myölhemmin satunnaisena löytynyt, mutta joka pellon kasveja ne eivät ole olleet enää aikoihin.

ruiskattaraSiksi joskus kun tällaisen kasvin tapaa, se ilahduttaa erityisesti. Viikko sitten bongasin yläkuvassa olevan komean aurankukan (Agrostemma githago) lähitalon kukkapenkistä. Se oli tietenkin koristekasvina viljelty, mutta kertoi kuitenkin siitä ajasta, jolloin sitä vielä tavattiin rikkana ruispelloista. Viime vuosisadalla sitä tavattiin lähestulkoon koko vilajanviljelyalueelta, koska Venäjältä tuleva tuontisiemen sisälsi sen siemeniä. 1960-luvulta alkaen se on hävinnyt sitten lopullisesti maastamme.

Toinen vastaava laji on ruiskukka (Centaurea cyanus). Olen nähnyt sen viimeksi viljapellossa 1990-luvulla. Nykyään senkin saattaa helpoimmin bongata kukkapenkistä. Se on kuitenkin silloin jalostettua kerrottuteriöistä muotoa, jonka värikin vaihtelee valkoisesta sinisen kautta purppuranpunaiseen eli ei siis sitä alkuperäista ruiskaunokkia joka edelleen komeilee erään puolueenkin tunnuksena.

Kolmas esimerkki olkoon myös ruispeltojen erikoisuus ruiskattara (Bromus secalinus). Tämä ikivanha rikkakasvi ei kasva enää missään luontaisesti. Meillä se on ollut niin yleinen rukiin rikka, että sitä alettiin jopa vihata. Siitä kun ei ollut leivän jatkeeksi ja kuitenkin se vei pellosta oman osansa. 1900-luvulla se ensin taantui ja sitten katosi pelloilta kokonaan. Nykyään pelätään sen puolesta tosissaan, sillä sen kasvupaikat ovat yksi toisensa jälkeen hävinneet niin myllykentiltä kuin kaatopaikoiltakin ja tuho on yleimaailmallinen.