Kirjoittajan arkistot:tuomo

Tietoja tuomo

Olen eläkkeellä oleva luokanopettaja. Harrastan kasvien tutkimista, kuvaamista, kartoitusta ja keräämistä. Lisäksi luen ja kirjoitan kirjoja.

Adèlen kysymys

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

’Joel Haahtela on yksi suosikkikirjailijoistani Olen lukenut 11 hänen kirjoittamaansa kirjaa). Jotenkin hänen tapansa kertoa tarina on koskettava ja ajatuksia antava. Nämähän ovat hyvän kirjan tuntomerkkejä. Tälläkään kerralla hän ei petä lukijaansa. Adèlen kysymys on täyttä tavaraa ja sopii näin hiljaiselle viikolle täydellisesti. Sen ikiaikainen sanoma kumpuaa kirjan sivuilta tuoreena. Vaikka kirjaa voisi pitää hyvinkin uskonnollisena, niin sitä se lopulta ei ole. Se on pohtiva ei tyrkyttävä, sen sanoma on ikuinen. Suosittelen lämpimästi!’

Kirjan kertoja etsii itseään ja samalla yrittää vastata kirjan nimen kysymykseen. Löytyykö kumpikaan tästä pienoisromaanista, sen saa lukija päättää? Kertoja kuulee ystävältään, että tämä oli saanut itselleen rauhan vanhassa luostarissa Pyreneillä siveltyään pyhäinjäännöskoteloa, jossa säilytettiin 900 vuotta sitten eläneen Adèlen vaipan palaa ja haurasta luuta. Kertoja on kirjallisuuden tutkija ja hän päättää matkustaa luostariin ottamaan selvää, kuka Adèle oli, mitä hän oli tehnyt päästäkseen pyhimykseksi ja oliko tarinassa mitään totta. 

Kertoja seisoo kalliojyrkänteellä, josta nuori nainen putosi satoja vuosia sitten ja katsoo alas niitylle, josta tämä löydettiin polvillaan rukoilemassa Jumalaa. Luostarissa neljätoista munkkia elää luostarin sääntöjen mukaan rukouksessa ja hartaudessa työskennellen uupumatta säilyttääkseen luostarin olemassaolon ja Adèlen muiston. Heidän päivänsä toistuvat samanlaisina, heidän elämänsä on rauhallista, onnellista ja rakkaudellista. Kertoja viehättyy munkkien elämästä, siitä elämäntavasta, josta puuttuvat nykyajan kiihko ja levottomuus. Onko näin todella? Pitkät keskustelut veli Paulin kanssa kertovat toistakin, samoin kohtaaminen Yvonnen kanssa, joka on tullut tapaamaan kauan sitten kadottamaansa henkilöä. Adèlen tarina kietoutuu mystiikkaan ja nykyaikaan, mitä tapahtui, miksi kolmannen todistajan lausunto puuttuu luostarin antamasta aineistosta, onko koko tarina vain muinaisten aikojen sepite? 

Kolme viikkoa kertojalta kuluu luostarissa, eläen kuin veljet ikään, ajatellen kuin he ajattelevat, tutkien muinaisia kirjoituksia. Elämä on erilaista luostarin muurien sisällä ja Adèlen mysteeri saa uuden tulkinnan Yvonnen kautta. Lopussa kertoja palaa kotiin Suomeen kohtaamaan ulkomailla eläneen vaimonsa, mutta luostari, jättääkö se hänet rauhaan.

Olen aina pitänyt Joel Haahtelan tavasta kirjoittaa. Vaikka kirjat ovat pienoisromaaneja, niin niiden sisälle tiivistyy paljon elämää, filosofiaa, pohdintaa ja viisautta. Muutamalla harkitulla sanalla tai lauseella hän kuvaa suuria asioita, luo koskettavan tunnelman. Kun vielä liikutaan ajattelijoiden keskuudessa, niin luostariveljien lausahdukset elämästä ovat kuin pieniä aforismeja, joista elämä ja sen tarkoitus loistavat läpi.

Tällainen kirja osoittaa, ettei aina tarvitse kirjoittaa jostakin suuresta mullistavasta tapahtumasta eikä se vaadi satojen sivujen vaativia pohdintoja. Pieni on kaunista, pieni voi olla myös viisasta. Koko kirja on ikään kuin katettu viisailla lauseilla, jotka on muotoiltu aforitiseen tunnelmaan. Harmi, että ihmisen muisti on niin lyhyt, tunnelma säilyy, mutta viisaudet unohtuvat ja kaikki tämä ulkoinen hälinä, joka pyörii ympärillä, tukahduttaa ne.

Löytyikö kirjasta vastaus kysymykseen? Sillä ei lopulta ole merkitystä. Se jää varmaan ikuiseksi arvoitukseksi. Ehkä tarinan kertoja löysi jotain itselleen, ehkä hän vielä palasi luostariin, pesihän veli Jean hänen jalkansa, ehkä hän eli veli Paulin kaltaisena munkkina tai ajatteli elämän asioita eri tavalla kuin aikaisemmin, ehkä painokkaammin.

Haahtela, Joel: Adèlen kysymys. Otava, 2019. 188 s.

16. viikko: Lahosammal

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

’Tälle viikolle valitsin sammalen, joka yleensä jää huomaamatta, vaikka on hyvin tavallinen ja yleinen sammal. Nyt kun lumen alta on paljastunut ainakin Etelä- ja Keski-Suomessa lähes kaikki talven sinne hautaamat, kuten kannot ja lahopuut, on lahosammal helppo löytää ja opetella tuntemaan. Itse opin sen jo kauan sitten kaaduttuani metsässä juostessani ja törmättyäni lahokantoon. Suu ja silmät olivat täynnä jotain mössöä, joka osoittautui lahosammaleksi. Sillä on kaksi hyvää tuntomerkkiä ja molemmat kaavin kasvoltani tuona päivänä. Ehkä nyt on kuitenkin syytä tutustua tähän sammaleen rauhallisemmin.’

Lahosammal on parin sentin korkuinen lehtisammal, joka kasvaa pääasiassa lahokannoissa ja lahoavalla puuaineksella. Sen harvassa olevat keskisuonelliset lehdet ovat leveät ja lyhyet. Kasvi muodostaa verson latvaan maljamaisia itulevyjä, joista se on helppo tunnistaa. Lisäksi se tekee runsaasti itiöpesäkkeitä, jotka ovat suoria, soukkia ja pitkiä.

Tämän heimonsa ainoan sammalen voi tavata koko maasta aivan pohjoisimpia osia lukuunottamatta. Se on hyvin yleinen ja melkoisella varmuudella se kasvaa kaikilla lahokannoilla Etelä- ja Keski-Suomessa.

15. viikko: Isomyyränsammal

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

’Kun ensi kerran kohtasin tämän viikon sammalen, luulin sitä karhunsammaleksi. Se kasvoi kosteassa istutuskoivikossa ojan penkereellä mattomaisena vihreänä kerroksena. Otin siitä pesäkkeellisen näytteen ja huomasin heti, että sen pesäkkeet eivät muistuttaneet ollenkaan karhunsammalen pesäkkeitä ja olihan sammal muutenkin erilainen, vaikka myyränsammalet kuuluvat kyllä samaan karhunsammalten heimoon. Nyt niitä voi ruveta tähyilemään, kun lumet ovat penkereiltä sulaneet. Pesäkkeitä saa vielä odottaa, mutta muuten sammal on talven jälkeen helposti tunnistettavissa.’

Isomyyränsammal on alle kymmenen senttiä korkea ja muodostaa jopa neliön kokoisia kasvustoja kosteaan varjoisaan maahan. Sen kasvupaikkoja ovat luhdat, saviset vanhat pellot, puronvarret, korvet ja kosteat puutarhat. Sammal tekee runsaasti käyriä pesäkkeitä, joissa on aluksi pitkä käyrä nokka. Sammalen lehdet ovat hammaslaitaisia, kärjestä poikkipoimuisia ja teräväkärkisiä.

Isomyyränsammal on hyvin yleinen Etelä-Suomessa, mutta harvinaistuu pohjoiseen mentäessä. Sitä tavataan kuitenkin Etelä-Lappiin saakka. Kulttuurinsuosija.

Lahopuu

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Laholimisammal, toistaiseksi LC-laji, mutta kasvupaikat hupenevat

’Muutaman viime viikon aikana on ollut enemmänkin puhetta lajien uhanalaisuudesta ja olen itsekin tänne blogiin päivittänyt tilanteen Luopioisten osalta. Luopioinen on nykyään osa Pälkänettä ja hyvin metsäinen alue Pirkanmaan kaakkoisosissa. Sieltä puuttuvat laajat viljelymaat, suuret asuinalueet ja suuremmat teollisuuslaitokset. Se on tyypillinen asukaspohjaltaan vähitellen vanheneva alue, jossa metsänhoidolla ja -käsittelyllä on suuri työllistävä ja taloudellinen merkitys. Niinpä uhanalaisraportti koskettaa monelta suunnalta tätä aluetta eikä vähiten lahopuun osalta.

Arvioinnissa on todettu, että uhanalaisista lajeista sadat ovat metsälajeja ja nimenomaan lahopuulajeja. Tämä johtuu siitä, että hyvän ja kannattavan metsänhoidon seurauksena metsämme ovat nuoria ja pienetkin kosteikot on ojitettu. Siksi metsissä ei ole riittävästi lahopuuta. Uuden arvioinnin mukaan tästä kärsivät etenkin kääpäsienet ja lahopuussa elävät hyönteiset mutta myös monet sammalet. Kololinnut etsivät pehmeää puuta pesää varten. Ne voivat lentää pitkänkin matkan etsiessään vanhaa metsää, mutta kasvien ja sienten tarina päättyy, jos läheltä ei löydy sopivaa kasvupaikkaa. Tosin itiökasveina niiden itiöt lentävät kauaskin, mutta jos lahopuuta ei ole muuallakaan, niin laji kärsii, uhanalaistuu.

Tutkimusten mukaan näinä aikoina uutta lahopuuta ei synny tarpeeksi. Parinkymmenen vuoden seuranta kertoo saman asian ja sen huomaa ahkera metsissä liikkujakin. Vaikka hehtaarilla kasvaa tuhat elävää puuta, niin sieltä löytyy vain yksittäisiä lahopuita. Risuja ja maatuvia kasvinosia on, mutta ne eivät vastaa kokonaisia lahoja runkopuita, joissa käävät kasvavat ja kuoriaiset kasvattavat jälkikasvuaan. Onhan lahoava puu arviolta usean tuhannen lajin koti.

Viime aikoina tätä on pyritty korjaamaan. Metsään on jätetty korjaamatta tuulenkaatoja ja on kaadon yhteydessä säästetty myös puolikkaita lehtipuita pystyyn lahoamaan. Joskus tulee mieleen Talvisodan tanner, kun katselee hakattua metsää, jossa törröttää keskeltä katkaistuja koivuja siellä täällä ja pirstaleisia runkoja makaa maassa. Parempi näinkin, mutta jotenkin tuntuu, että sillä vain paikkaillaan huonoa omaatuntoa. Parempi tulos saataisiin, kun jokin metsänomistan mielestä vähemmän arvokas lohko jätettäisiin kokonaan rauhaan ja sinne vaikka kolottaisiin puita lahoamaan.

Lahopuun syntyminen on hidas prosessi. Suojelualueilla lahopuumäärät on saatu lisääntymään ja se on vaikuttanut laajalti myös koko maata ajatellen. Pieniä suojelualueita vain pitäisi olla tiheämmässä, että lajit voivat siirtyä alueelta toiselle helpommin. Pienet kosteikot pitäisi jättää rauhaan ja varsinkin isot haavat pystyyn kasvamaan ja lahoamaan. Näin lisätään metsien monimuotoisuutta ja torjutaan uhanalaisuutta.’

Keltanastakka on yksi lahopuiden värikkäistä sienistä, jota sentään vielä tapaa

14. viikko: Metsäkulosammal

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

’Nyt on päästy sammaleen, jota voidaan sanoa jokapaikansammaleksi niin meillä kuin muuallakin. Kun matkaa autolla näin keväällä pitkin Suomea, ei voi olla törmäämättä kulosammaleen. Se värjää asfaltin ja pientareen välisen sorareunan punaiseksi nauhaksi. Itiöpesäkkeiden punaiset varret ovat niin tiheässä, että koko kasvusto värittyy punaan. Myöhemmin onkin sitten ihan eri asia tunnistaa tämä sammal. Monesti olen kantanut kotiin oudon sammalen ja miettinyt, mikä ihme tämäkin on ja lopulta se on ollut kulosammal. Samannäköisiä on niin monta. Mutta nyt sen erottaa ja sen tuntee, kun vähän katselee ympärilleen.’

Metsäkulosammal on muutaman sentin korkuinen pioneerisammal eli se kasvaa rikotulla maaperällä, avoimilla paikoilla, missä se monesti on ensimmäisenä jo heti lumien sulettua. Paras tuntomerkki on punaperäiset pesäkkeet, joita on runsaasti. Lehti on suikea, teräväkärkinen ja pienihampainen, solut neliömäiset.

Sammal on hyvin yleinen monenlaisilla kasvupaikoilla koko maassa. Se on kosmopoliitti eli kasvaa kaikkialla maapallolla.

Uhanalaiset Luopioisissa (jäkälät)

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

kalliokeuhkojäkälä

Uhanalaispäivityksessä on arvioitu reilut 20 000 eliölajia eli noin puolet maamme lajeista. Yksi suurimmista ryhmistä on sieniin kuuluvat jäkälät. Se on myös yksi vaikeimmista ryhmistä, ainakin harrastajan taholta. Itse olen merkinnyt retkeillessäni muistiin tai kerännyt näytteeksi erikoisia jäkäläkasvustoja ja yrittänyt sitten kirjojen avulla saada niille myös nimiä. Harrastajien riesana jäkälien kohdalla on niiden pienuus ja lajien samannäköisyys. Lisäksi ne tulisi määrittää myös kemiallisten reagenssien avulla. Näitä aineita harrastajan on vaikea saada käyttöönsä. Tästä syystä olen selvästi vähentänyt mielenkiintoani tähän ryhmään, varsinkin rupijäkälien kohdalla.

Koska sivustollani esittelen yli 200 jäkälälajia, niin on syytä mainita jotain niiden uhanlaisuudesta. Luokiteltuja jäkäliä on Suomessa hieman yli 2000 lajia. Näistä 24,5 % on merkitty uhanalaisiksi (CR, EN, VU) eli 477 lajia. Yleisin syy lajin joutumisesta tälle listalle on metsätalous (41 %). Etenkin vanhojen metsien hakkuut ja lahopuuston häviäminen sekä metsien puuston yksipuolistuminen ovat muuttaneet jäkälälajien esiintymismääriä. Muita syitä ovat kaivannaistoiminta (15 %) ja kemialliset saasteet (11 %). Samat syyt ovat uhkana myös tulevaisuudessa.

Luopioisista määritetyistä 220 jäkälästä uhanalaisia ja silmälläpidettäviä ovat seuraavat lajit:

CR- ja EN-luokkiin kuuluvia jäkäliä en ole löytänyt Luopioisista.

VU-luokka eli vaarantuneet lajit:

NT-luokka eli silmälläpidettävät lajit:

Mitään suurempia muutoksia ei Luopioisten jäkälien uhanalaisuudessa ole havaittu. Uusia ovat vaarantunut takkuhankajäkälä ja pari silmälläpidettävää nahkajäkälälajia. Varmaan täällä on muitakin, mutta niitä en tunne. Luopioisissa uhanalaisuutta jäkälien keskuudessa lisää sama kuin muuallakin eli metsien voimakas käsittely. Viime kesän löytö, takkuhankajäkälä, kasvoi niukkana vanhassa korpimetsässä Puutikkalassa. Sen säilyminen vaatisi metsän rauhoittamisen eikä säilyminen sittenkään olisi varmaa.

Paljon puhutaan kestävästä metsänhoidosta. Jäkälien kohdalla se ei sitä ole. Kun metsät nuorentuvat ja yksipuolistuvat, häviävät monet lajit. Hyvä esimerkki on palosuomujäkälä, jonka löysin Laipasta muutama vuosi sitten. Se vaatii kasvualustakseen palaneen puun nimensä mukaan. Näitä metsäpalon jälkeisiä rosokantoja ei vaan enää ole, niinpä ei jäkälääkään ole kohta enää. Pitäisikö vaatia kulotusta vai millä lailla tämä laji saataisiin säilymään?

13. viikko: Kiviharmosammal

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

’Nyt lumet saavat kyytiä ja sammalet paljastuvat sen alta. Tässä kasviryhmässä talvi tuntuu olevan vain lepoaika, sillä heti kun lumi poistuu, alkavat sammalversot pörhistyä vihreinä ja yhteyttää. Niiden solunesteiden on siedettävä pakkasta, koska solut eivät rikkoudu kovissakaan pakkasissa. Niinpä tämän viikon sammalkin, kiviharmosammal, on jo kovassa vedossa kivien ja lohkareiden päällä. Siihen pääsee tutustumaan helposti, kun etsii kiviltä kuivana harmaita ja kosteina vihreitä mättäitä. Ei muuta kuin etsimään!’

Kiviharmosammal on alle viisi senttinen sammal, joka muodostaa kivipinnalle puhtaita melko tiheitä kasvustoja. Ne voivat olla hyvinkin laajoja. Sammalen lehti on kouruinen, karvakärkinen ja keskisuoneton. Pesäkkeet ovat karvaisen hupun suojassa verson sisällä. Sammal on kuivana ja kosteana erivärinen.

Harmosammal on yleinen koko maassa ja kasvaa kivien aurinkoisilla pinnoilla niin pellonreunoissa kuin metsissäkin, myös kallioiden hyllyiltä sen löytää. Sammal on levinnyt laajalle. Kosmopoliitti.

Uhanalaiset Luopioisissa (Putkilokasvit)

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Uusi valtakunnallinen uhanalaispäivitys, Punainen kirja 2019, julkaistiin 8.3. Siinä päivitettiin maamme kaikki eliöryhmät ja niissä esiintyvät uhanalaisten ja silmälläpidettävien lajien luokitus. Esittelin viime viikolla Luopioisten osalta sammalten uhanalaisuuden muutokset. Nyt on vuorossa ns. putkilokasvit, joihin kuuluvat siemenkasvien lisäksi myös sanikkaiset itiökasveista.

Tässä ryhmässä muutokset eivät olleet aivan niin suuria kuin sammalten ryhmässä. Tämä ehkä johtuu siitä, että kasveista juuri putkilokasvit ovat kauemmin ja paremmin kiinnostaneet tutkijoita ja harrastajia. Niinpä näistä on enemmän tietoa ja pidemmältä ajalta. Muutoksia toki on tässäkin ryhmässä tapahtunut edelliseen vuoden 2010 versioon.

Ensin taas myönteiset asiat eli seuraavat lajit ovat parantaneet statustaan (suluissa on vuoden 2010 luokitus):

Sitten luettelo niistä lajeista, jotka ovat pysyneet ennallaan tai joiden luokitus on huonontunut. EN-lajeja on kolme:

Vaarantuneita eli VU-lajeja on uudessa selvityksessä seitsemän (ennen yhdeksän):

Silmälläpidettävien lista on pidentynyt selvästi, ennen 18, nyt 29 lajia:

Laskospoimulehti (Alchemilla plicata) H, Tylppähammaspoimulehti (Alchemilla samuelssonii) H, Peltosauramo (Anthemis arvensis) H, Punakämmekkä (Dactylorhiza incarnata), Pussikämmekkä (Coeloglossum viride), Kielikämmekkä (Dactylorhiza maculata ssp. fuchsii), Pesäjuuri (Neottia nidus-avis), Ahokissankäpälä (Antennaria dioica), Ketonoidanlukko (Botrychium lunaria), Ahonoidanlukko (Botrychium multifidum), Hentosara (Carex disperma), Kaislasara (Carex rhynchophysa), Vankkasara (Carex riparia), Sarjatalvikki (Chimaphila umbellata), Hajuheinä (Cinna latifolia), Huhtakurjenpolvi (Geranium bohemicum), Hullukaali (Hyoscyamus niger), Suovalkku (Hammarbya paludosa), Korpinurmikka (Poa remota), Lehtosaarni (Fraxinus exelsior) K, Kalliomaksaruoho (Sedum rupestre) K, Kelta-apila (Trifolium aureum), Musta-apila (Trifolium spadiceum), Pehmytpillike (Galeopsis ladanum) H, Pohjanmasmalo (Anthyllis vulneraria ssp. lapponica), Rautanokkonen (Urtica urens), Hietaorvokki (Viola rupestris), Kesämaitiainen (Leontodon hispidus), Ketoneilikka (Dianthus deltoides)

Edellä olevissa luetteloissa H-kirjain lajin perässä tarkoittaa, että se on hävinnyt Luopioisissa eli sitä ei ole tavattu enää 2000-luvulla. Kirjain K tarkoittaa, että laji ei ole ollut täällä koskaan alkuperäinen, vaan on koriste- tai satunnaiskasvi, joka on karannut luontoon.

Erityisen huolestuttava meidän kannaltamme on ormion luokituksen huononeminen EN-ryhmään. Tämä Luopioisten nimikkokasvi on tutkijoiden mielestä todellisessa vaarassa hävitä maastamme kokonaan. Ormio kasvaa vain Kukkia-järvessä ja vaikka sitä lähes aina retkeillessään tapaakin, niin sen pieni levinneisyysalue saattaa sen esiintymisen uhanalaiseksi. Ranta-asukkaiden tulisi huomioida tämä pieni kasvi ja antaa sen olla rauhassa. Myös kämmeköiden lisääntyminen listalla on huolestuttavaa. Vaikka punakämmekkä onkin nostanut statustaan niin pussikämmekän joutuminen listalle on ainakin Luopioisissa ymmärrettävää. En ole nähnyt kasvia moneen vuoteen täällä.

Linkkien kautta voit tutustua näihin lajeihin lähemmin kasvisivuilla.

12. viikko: Palmusammal

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

’Kevät tuntuu tulevan kohisten, kuten sanonta kuuluu. Uusi lumi on vanhan surma ja pälviä alkaa ilmaantua niin tienpenkoille kuin purojen partaillekin. Tämän viikon sammal on helposti löydettävissä, kun etsii jostakin kosteikon laidalta tai penkereestä sulaneen kohdan ja alkaa tähytä palmumaisia alle viisi senttisiä sammalversoja. Palmusammal on ihan pienen palmun näköinen ja siksi helppo tuntea. Ei muuta kuin etsimään tällä viikolla.’

Palmusammal on kooltaan 3 – 10 cm pitkä, suikertava sammal, joka muodostaa joskus hyvinkin tiheitä ja laajoja kasvustoja. Sen haarat ovat pystyjä silloin sammal on helppo tunnistaa, mutta suikertaessaan se helposti sotkeutuu monen muun samannäköisen kanssa.

Sammal kasvaa monenlaisilla kosteilla paikoilla koko maassa. Usein sen löytää koskikiviltä tai lahopuilta, jolloin se voi kasvaa yksittäisinäkin versoina. Myös korpimetsistä ja lähteiköistä se on helppo löytää. Pesäkkeitä sillä on harvoin.

Uhanalaisuus Luopioisissa (Sammalet)

Julkaistu , kirjoittanut
1

aarnisammal

Pari kirjoitusta sitten oli puhe valtakunnallisesta uhanalaisluokituksesta ja sen uusimmasta versiosta. Olen tähän kirjoitukseen koonnut Luopioisista löydetyt uhanalaiset ja silmälläpidettävät sammallajit ja niiden nykyisen luokituksen. Lajeihin voi tutustua lähemmin kasvistosivuilla, joihin linkit johtavat.

Ensin iloiset uutiset. Seuraavat sammalet ovat laskeneet luokitustaan eli niiden on todettu olevan yleisempiä ja paremmin turvassa kuin mitä määriteltiin vuonna 2010:

Listoilta poistetut sammalet (Suluissa vuoden 2010 luokitus):

Sitten siihen surullisempaan listaan. Seuraavat sammallajit ovat edelleen uhanalaisia tai silmälläpidettäviä. Niiden luokitus on saattanut pysyä samana tai valitettavasti myös huonontua.

Luopioisten uhanalaiset tai silmälläpidettävät sammalet 2019 (Suluissa vuoden 2010 luokitus):

Lehtisammalet

Maksasammalet

Surullinenhan tuo lista on. Nyt sinne on päätynyt jopa äärimmäisen uhanalainen (CR) laji, joita aikaisemmin ei ole ollut. Samoin on erittäin uhanalaisia enemmän, kokonaista seitsemän kappaletta (ennen yksi). Myös vaarantuneet ovat lisääntyneet niin kuin luettelosta näkyy (nyt 18, ennen 8). Kuinka paljon prosentuaalisesti alueen lajimäärästä on uhanalaisia, sitä en ole laskenut, eikä sitä voi verrata valtakunnalliseen lukuun (34,5 %), koska se vaatisi koko lajiston tarkastamisen, mitkä lajit ovat mukana arvioinnissa ja mitkä eivät. Silmälläpidettävien määrä on pienentynyt (nyt 16, ennen 27) eli se tarkoittaa, että tästä ryhmästä on lajeja nostettu varsinaisiin uhanalaisryhmiin. Onneksi uusia silmälläpudettäviä ei ole tullut mukaan.

Sammalten uhanalaisuus on hälyttävä. Näistäkin lajeista näkyy, että valtaosa niistä on niin kuin valtakunnallisestikin lahopuun, ikikorpien ja soiden lajieja. Luopioisissakin nämä biotoopit ovat vuosien varrella vähentyneet. Alueella ei ole yhtään aarnialuetta ja muutkin suojelualueet ovat kovin pieniä ja nuoria. Onneksi on sentään niitä. Osa näistä lajeista kasvaa juuri suojelualueilla, mutta monien kasvupaikat ovat edelleen vaarassa tuhoutua rakentamisen tai metsien käsittelyn vuoksi.

Toivottavasti kymmenen vuoden kuluttua on iloisempia uutisia ja tämä negatiivinen kehitys on saatu pysähtymään tai kääntymään jopa toisin päin.

lehtokinnassammal