’Tämän viikon kasvi lienee usealle outo tuttavuus ja kuitenkin se on kevään kukkijoista yleisimpiä koko maassa. Sen voi löytää niin metsästä kuin pientareeltakin, niityltä ja tunturikankaalta. Kevätpiippo oli vaatimattomasta ulkonäöstään huolimatta selvä valinta, kun etsin toukokuun ensiviikolle mannekiinia.’

Kevätpiippo (Luzula pilosa) kukkii nimensä mukaisesti aikaisin keväällä. Tänä vuonna näin ensimmäisen kukan jo pääsiäisen aikaan, mutta silloin kukka ei ollut vielä auennut ja koko kukinto odotteli vielä varren kasvua lehtien suojassa. Auringon lämmössä se sitten nopeasti kasvoikin reilut kymmenen senttiä ja kukat auvautuivat. Heinämäinen ulkonäkö viittaa tuulipölytykseen. Niinpä vihviläkasvit, joihin piipotkin kuuluvat, ovatkin kaikki tuulipölytteisiä.

Lajitovereistaan, nurmipiippo ja kalvaspiippo, kevätpiippo on helppo tunnistaa. Sen kukat ovat yksittäin lyhyen varren päässä muodostaen sarjamaisen kukinnon, kuten vieressä olevasta kuvasta näkyy. Samalla tavalla kukkivat vain Lapin harvinaiset piipot. Heinistä piipon lehdet erottaa pitkistä vaaleista karvoista lehden reunoissa. Lähisukuisia ovat lisäksi sarakasvit, jotka yleensä ovat kookkaampia ja lehtirakenteeltaan erilaisia. Oikeastaan tätä kasvia ei voi sotkea mihinkään muuhun yleiseen kasviin.

Kevätpiippo on monivuotinen kasvi, joten sen löytää usein samoilta paikoilta vuodesta toiseen. Kukittuaan se säilyttää saman muodon loppukesään saakka, jolloin siemenet varisevat. Niiden levittäjinä toimivat usein muurahaiset, jotka saavat siemenen päässä olevan herkullisen ulokkeen palkaksi vaivoistaan. Tällä kevätkasvilla on siis samanlainen leviämistapa kuin sinivuokollakin. Maailmanlaajuisesti kevätpiippoa tavataan lähes koko Euroopasta ja aina kaukaa Siperiasta saakka.

Tämä viikko on nyt aikaa etsiä viereisen kuvan kasvi. Strategiset mitat ovat: 10-30 cm korkea, mätästävä, usein runsaasti kukkiva ja rehevästi kukoistava.

Veikkaan, ettei sen löytäminen ole vaikeaa, siksi yleinen ja runsas se on metsissämme.