Uusia löytöjä

’Kevät on ollut kiireistä aikaa. Vaikka tulinkin maalle jo maaliskuussa, niin koko ajaksi on riittänyt puuhaa. Innostuttiin perustamaan kasvihuone ja sinne piti kasvattaa myös jotain istutettavaa. Niinpä siinä puuhatessa aika on lentänyt. Vain muutamalle retkelle olen ehtinyt, lähinnä koiran kanssa lähimetsissä. Se on ollut kyllä antoisaa, sillä talven jälkeen ruosteessa olleet määritystaidot ovat alkaneet pikkuhiljaa palautua.

Padankosken kylän alue on kallioperältään gabroa ja lukuisat sen kalliopahdat ovat tulleet tutuiksi ja moneen kertaan tutkittua. Yksi kuitenkin oli jäänyt väliin, koska sitä ei oltu merkitty karttaan jyrkänteenä. Niinpä koira kiinni puuhun ja koluamaan rosoista seinämää. Tuttuja ja  vähemmän tuttuja löytyi. Pikkuruostesammal (Anomodon longifolius) on aina mukava kohdata, onhan se sen verran harvinainen täälläpäin. Eikä etelänhavusammalkaan (Thuidium delicatulum) ole ihan jokapaikan laji. Lisäksi löytyivät ketopartasammal (Syntrichia ruralis), ketohavusammal (Abietinella abietina), sinilehväsammal (Mnium stellare) ja karvahiirensammal (Ptychostomum capillare).

Hienoin sammal kasvoi kallion edustalla lehtokiven päällä ja sitä olen etsinyt jo vaikka kuinka monta vuotta Luopioisten sammalkasvioon. Nyt löytyi pohjankerrossammal (Hylocomiastrum pyrenaicum) ja aivan sille tyypilliseltä paikalta. Noin puolen neliömerin tasainen lähes puhdas kasvusto muistutti kyllä suuresti tavallista seinäsammalta (Pleurozium schreberi), mutta jokin sen kasvutavassa kuitenkin pisti sen verran silmään, että kumarruin sitä tarkemmin tutkimaan. Se on Luopioisten 401. sammallaji ja tämän vuoden ensimmäinen uusi löytö.

Pohjankerrossammal on Pir2a-alueella alueellisesti uhanalainen laji eikä sitä ole kovin runsaasti löytynytkään lähialueilta. Tiedossani olevia kasvupaikkoja on yhden käden sormilla laskettavaksi. Näin ollen löytö oli ihan hieno. Sammal on maamme pohjoisosissa suhteellisen yleinen laji, mutta harvinaistuu etelään tultaessa nopeasti. Se löytyy ravinteisilta alueilta lehdoista, purojen partailta usein laakean kiven päältä. Näin tälläkin kertaa.

Lajin erottaa parhaiten varren ja ritsoidien väristä sekä poimuisista varsilehdistä. Oikeastaan vain seinäsammal on sellainen, johon sen saattaa nopeasti katsottuna sotkea. Nyt kun sen on löytänyt, on pidettävä silmät auki ja löydettävä se uudelleenkin uusilta paikoilta. Todennäköisesti se on yleisempi, kuin mitä löydöt kertovat.’