24: koiranputki

koiranputki2

’Ylläoleva kuva on otettu keskiyön lähestyessä. Aurinko painuu juuri mailleen ja luo viimeiset säteensä valkoisena pursuavaan kukkamattoon. Alkukesän viileä raikkaus henkii, hyttyset surraavat, yölinnut laulavat, on suvi kauneimmillaan. Tähän aikaan ei malttaisi nukkua ollenkaan, kai se on sitä suomalaisten valon tuomaa kesähulluutta. Tämän viikon kasvi antaa siihen oman lisänsä.’

Koiranputki (Anthriscus sylvestris) on alkukesän kukkiva putkikasvi. Sitä ei aina ole helppo erottaa muista putkikasveista silloin, kun se ei kuki, mutta kesäkuun alkupuolella siitä ei voi erehtyä. Vuohenputki kukkii vasta juhannuksen aikaan ja karhunputki heinäkuussa. Muut putket ovatkin sitten selvästi näitä kolmea harvinaisempia. Koiranputkea kasvaa koko maassa, mutta alkuperäiskasvi se on vain Ahvenanmaalla ja Pohjois-Lapissa. Muualla se on muinainen tulokaskasvi ja vallannut tehokkaasti pientareet, hylätyt pellot ja niityt.

Koiranputken tuntomerkkejä kukinta-ajankohdan lisäksi ovat porkkanamainen lehti ja pitkulaiset parittain olevat mustat siemenet. Samanlaisia siemeniä ei ole muilla putkikasveilla, joista monet määritetäänkin juuri siementen mallin mukaan. Koiranputken sukulaisia on otettu aikoinaan viljelyynkin, vaikka itse koiranputkesta ei ravintokasviksi olekaan. Vanha yrttikasvi on maustekirveli (A. cerefolium) ja sen voi löytää jäänteenä puutarhasta tai kaatopaikalta. Aikoinaan viljeltiin myös saksankirveliä (Myrrhis odorata), jota on löytynyt jäänteenä ja karkulaisena Luopioisistakin. Vähän kaukaisempia putkikasvisukulaisia ovat sitten juurikasveina viljellyt porkkana (Daucus carota) ja palsternakka (Pastinaca sativa) sekä maustekasvit tilli (Anethum graveolen), persilja (Petroselinum crispum), kumina (Carum carvi) ja selleri (Apium graveolens), joita niitäkin voi löytää luonnosta. Villivihanneksi kerätessään on muistettava, että myös myrkyllisiä putkikasveja on olemassa. Myrkkykeiso (Cicuta virosa) ja myrkkykatko (Conium maculatum) voivat aiheuttaa pahojakin myrkytyksiä, joten ne on tunnettava ennen kuin ryhtyy syömään putkikasvien lehtiä.

Joskus olen miettinyt, löytyisikö koiranputkelle jotain hyötykäyttöä, mutta tullut lopulta siihen tulokseen, että sen hyöty on alussa kuvaamani kesäöinen kauneus. Monet hyönteiset viihtyvät sen kukilla lepäillen sen kätköissä, saavat siitä mettä ja pölyttävät kasvin siinä sivussa. Itse olen pyydystänyt koiranputken kukinnoista monia mielenkiintoisia kovakuoriaisia, kaksisiipisiä ja luteita. Kannattaa siis katsoa tarkemminkin tätä vaatimatonta mutta merkityksellista kukkijaa, ei sekään ole luonnossa turhanpäiten.

koiranputki1

15: tupasvilla

Rytisuo

’Kuva on kovin kesäinen. Miksi siis viikon kasviksi huhtikuussa on valittu tällainen laji? Sen ymmärtää vasta, kun ajattelee, että yläkuvassa näkyvät ”kukat” ovatkin todellisuudessa hedelmystöjä ja varsinaiset kukat löytyvät tämän postauksen alaosassa olevasta kuvasta. Näitä kukintoja löytyy juuri nyt, kun menee kävelemään suolle, mikä on muutenkin suositeltavaa. Nyt kun suo on vielä jäässä, on siellä helppo kulkea ja ihailla suon keväistä kauneutta.’

Tupasvillalla (Eriophorum vaginatum) on tämän nimen lisäksi myös nimet suovilla ja yksitähkävilla. Kasvi viihtyy koko maassa karuilla soilla, lähinnä rämeillä. Todellakin jo huhtikuussa se työntää kukkavartensa esiin usein vielä routaisesta turpeesta lumen keskeltä. Sarakasveihin kuuluva tupasvilla on tuulipölytteinen, eihän suolla vielä tähän aikaan pörriäisiä liikkuisikaan. Sen siemenet kehittyvät kesään mennessä villaisen hedelmystön kätköissä ja tuuli toimii myös niiden levittäjänä sitten, kun ne ovat kypsyneet.

Tupasvillan erottaa helposti muista villoista. Etelä-Suomessa toinen yleinen villa on luhtavilla (Eriophorum angustifolium), jolla on aina verson latvassa useampia villatupsuja. Lapin villoista tupasvillan erottaa mätästävästä kasvutavasta ja puhtaanvalkeasta villatupsusta.

tupasvilla3

Villoja on aikoinaan käytetty tyynyntäytteenä, samoin kuin rehuna muun suokasvillisuuden joukossa. Vieläkin luonnontilaisina säilyneiltä soilta saattaa löytää lahoavia heinälatoja, joihin suoheinää säilöttiin eläimille rehuksi.

Nykyään tupasvillaa käytetään jonkin verran tekstiiliteollisuudessa. Tällöin otetaan talteen ei suinkaan villamaisia höytyjä vaan lehtituppia. Sadasta kilosta kasvuturpeesta seulottua ylijäämäjätettä saadaa noin kymmenen kiloa tupasvillakuitua. Tätä sitten sekoitetaan sidoskuituun (pellava, villa, silkki) 50/50 suhteessa. Saatua tuotetta voidaan sitten käyttää eristeinä, suodattimina, täytteinä, neuleina, huopana, hoitoalustoina, työvaatteina, pohjallisina yms. Tupasvillakuitu on antibakteerista ja sen on todettu sitovan hajuja ja likaa. Lisäksi turvekylvyissä kuidulla on todettu olevan vaikutuksia ihoallergioihin ja reumaan.

Tämänkin viikon kasvi on siis hyödyllinen. Sen käyttö unohtui keinokuitujen yleistyessä toisen maailmansodan jälkeen. Nykykäyttö on vähäistä varmaankin tuotteen erikoisuuden ja kalleuden vuoksi. Joka tapauksessa nyt kannattaa mennä suolle seuraamaan tupasvillan kasvua, se ainakin on ilmaista ja lisäksi saa raitista ilmaa ja unohtumattomia kokemuksia.