’Olen näköjään kiintynyt tällä hetkellä näihin veden olomuotoihin, mutta ei kai se ole ihme, kun niihin törmää jatkuvasti. Kuvastakin ne löytyvät kaikki, jos tarkaan katsoo. Kuva on muutaman päivän takaa, jolloin pakkanen ei vielä ollut jäädyttänyt kaikkia paikkoja umpijäähän, oli vain vetistä hyhmää. Sen sijaan lumituisku oli koristellut puut kauniilla pehmeällä silauksella.

Maailma on kuvassa kovin mustavalkoinen. Lumi luo ehkä kohtuuttomankin korostuksen kaartuvien puiden rungoille eikä niiden altakaan kovin paljon värejä löydy. Voisiko kuvan ottaakin mustavalkoisena? Käsittelin sitä tietokoneella ja muutin sen mustavalkoiseksi, mutta täytyy sanoa, että se menetti silloin kaikki värinsä, myös kirkkaan mustan ja huikaisevan valkoisen. Vaikka siis kuva näyttää mustavalkoiselta, on se täynnä värejä ja värisävyjä, jotka helposti katoavat kuvankäsittelyssä.

Viime päivät olen käsitellyt kesän ja syksyn kuvasaalista, tuhansia kuvia ja heittänyt roskiin turhaa, nimennyt lajeja ja kirjannut säilytettäviin avainsanoja hakujen onnistumiseksi. Yli puolet kuvista sai lähtöpassit ja vieläkin kansioihin jäi paljon turhaa kamaa. Koskaan ei kuitenkaan tiedä, milloin niitä tarvitsee. Yllä oleva kuvakin oli jo lähdössä, mutta pelastin sen takaisin roskakorista, kun löysin sen näennäisestä sekaisuudesta myös kauniita kaarevia rytmejä. Mielestäni se myös kuvaa hyvin tätä ajankohtaa, jolloin luonto ei oikein tiedä, minä olomuotona veden pitäisi maahan saapua.

Ja katsokaapa harmaan sävyjä; sellaisia ei löydy mistään muualta maailmasta!’