’Näin syksyllä ja miksei myös keväällä moni kasvi on tuntematon, kun se on vasta taimi tai kukkimaton steriili verso. Viimeisimmällä kasviretkellä pähkäilin yläkuvan kasvia ja sen lehtiä. Luulin jo löytäneeni jotain uutta ehkä harvinaistakin, jotain kuitenkin, mitä en ennen ole nähnyt. Pitkän lehtiruodin päässä on lusikkamainen lehtilapa kelluvana veden pinnalla aivan tavallisessa lehdossa metsäkoneen tekemässä painanteessa, johon on sitten kerääntynyt vettä. Alitajunnassa kyllä sykki jokin vanha muistikuva, mutta en saanut langanpäästä kiinni. Olen nähnyt tämän, mutta en osaa yhdistää oikeaan kasviin. Keräsin jo näytteenkin kasvista ja tungin sen muovipussiin odottamaan prässäystä ja määritystä. Veisin sen ehkä jollekin asiantuntijalle katsottavaksi. Sitten lähdin eteenpäin.

Muutaman metrin jälkeen vastaan tuli keltaisia kukkia veden pinnalla. Suu vetäytyi hymyyn. Kappas vaan, täällähän on ojaleinikkiä (Ranunculus flammula). Eipä tähän joka päivä törmääkään. Kasvi ei ole mitenkään harvinainen, mutta sen löytäminen on aina iloinen asia, sillä se jää usein huomaamatta. Sitten pysähdyin sananmukaisesti kesken askelen ja vilkaisin taakseni. Aivan, nuo kelluvat lehdet ja nämä keltaiset kukat kuuluvatkin yhteen. Ojaleinikkihän se onkin, toisessa painanteessa kelluvia alalehtiä ilman kukkaa ja toisessa kukkiva kasvi suikeine varsilehtineen. Näin tuttu voi muuttua tuntemattomaksi aivan tahtomattaan. Tästä opin, että kannattaa katsella tarkemmin ympärilleen. Niin, ja nyt en puhu vielä steriileistä heinistä mitään. Se on kokonaan toisen pakinan paikka.’