Aihearkisto: Retket

Retkeilyä hyvässä seurassa

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

mäkiorvokki

’Viikonvaihteessa oli valtakunnallinen kasviseminaari Tampereella ja sen ympäristössä. Bussilastillinen botanisteja raahautui harvinaisuuden luota toiselle ja ihasteli pirkanmaalaista luontoa. Tampereen kasvitieteellinen yhdistys vietti samalla 40-vuotisjuhlaansa. Onnea!

Itselleni unohtumattomia olivat kaksi orvokkiharvinaisuutta: yläkuvan mäkiorvokki (Viola collina)  ja alemman kuvan rantaorvokki (Viola persicifolia). Edellinen oli jo kukkinut keväällä, niinpä nyt olivatkin näkyvissä vain sen komeat lehdet. Jälkimmäinen lopetteli kukintaansa suopellon laidassa ja muistutti kovin lähisukulaistaan aho-orvokkia (Viola canina), jonka lehdet kuitenkin ovat leveämmät. Jostakin syystä en koskaan ole tullut lähteneeksi katsomaan näitä lajeja. Nyt sekin aukko kasvisivistyksessä on paikattu.

rantaorvokki

 Retkeilyllä tekee usein yllättäviäkin havaintoja ja kun liikkeellä on viitisenkymmentä alan asiantuntijaa, niitä yllätyksiä tulee runsaasti. Niinpä sain katsella useaakin erikoista mikrosientä (kiitos Pentti Alangon), muutamaa pienen pientä jäkälää Juha Pykälän  esittelemänä ja löytyipä Timo Kypärän kanssa hienoja sammaliakin. Varmaan niiden kuvilla ja lajiselosteilla jossain väissä täydennän kasvisivujani, vaikka vielä niitä ei Luopioisista olekaan löytynyt.

Vielä liitän tähän yhden kasvikuvan. Se on lemmikkikasveihin kuuluvan koirankielen (Cynoglossum officinale) kaunis purppurainen kukka. Kasvi on nykyään Suomessa suuri harvinaisuus enkä muista sitä montaa kertaa aikaisemmin nähneeni.

koirankieliVaikka itse kasvi on aika lailla kolkon näköinen, on sen kukka hyvinkin herkkä. Se muistuttaa suuresti imikän kukkaa, onhan koirankieli sen sukulainen. Samalla tavalla senkin väri muuttuu kukan vanhetessa, tällä kasvilla ruskeanpunaisesta lilan kautta purppuraiseen. Kasvia voi tavata vanhan kulttuurin seuralaisena Etelä-Suomesta, mutta kovin se on taantunut viime vuosina.

Seminaariretki on nyt tältä vuodelta ohi. Kiitos kaikille mukana olleille ja terveiset samalla niille, jotka nyt eivät päässeet tai ehtineet mukaan. Vuosittain nimittäin näille retkille olisi enemmän tulijoita kuin voidaan ottaa vastaan. Onkohan kasviharrastus voimistumassa? Toivotaan niin.’ 

Kasvipuutarha

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Kasvipuutarha

’Matkoilla minulla on tapana tutustua matkakohteen kasvitieteelliseen puutarhaan, kuinkas muuten. Niistä löytää aina jotain mukavaa mieleenpainettavaa. Viime viikon vietin Puolan Krakovassa tutustuen upeaan kaupunkiin. Vanhaa kaupunkia reunustaa entisen muurin kohdalla puisto. Kävelin vanhojen puiden alla, joiden oksat muodostivat holvin käytävien päälle. Hevoskastanjat kukkivat, vaahterat harvensivat turhia hedelmyksiään ja tammet kasvattelivat heleänvihreitä lehtiään. Valo säteili lehvistön läpi hiekkakäytäville, joilla lapset leikkivät, nuoret riiasivat ja vanhukset muistelivat penkeillä nuoruuttaan. Minä ajattelin haikeana kotikaupunkini äskettäin kaadettuja lehmusnuorukaisia. Kyllä meillä olisi paljon opittavaa.

Mutta siitä kasvipuutarhasta. Krakovan puutarha on 230 vuotta vanha ja aivan uskomattoman hyvin hoidettu. Olen vieraillut monien kaupunkien puutarhoissa ja tämä taitaa kyllä viedä niistä kaikista voiton. Islannin Akureyrissä on hieno pohjoisen kasvien mikropuutarha, joka on jäänyt mieleen ja Lontoon Kew on tietenkin aivan omaa luokkaansa, mutta ei tämä nyt näkemäni yhtään häpeä senkään rinnalla. Puisto on monipuolinen kokonaisuus niin suurien puiden kuin pienien kivikkokasvienkin osalta. Rodot olivat jo lopettelemassa, samoin liljakasvit, puut aloittelivat kukintaansa ja systemaattinen osasto oli vasta taimivaiheessa. Parhaiten mieleen jäi kuitenkin se tarkkuus, millä kaikki lajit oli merkitty. Lapuista löytyivät nimet puolaksi, englanniksi ja latinaksi. Lisäksi oli kuvan kaltaisia kokoomatauluja, joista näki lähisukulaisten kasvupaikat. Kun puisto on perustettu ja 1700-luvulla, niin puutkin ovat saaneet kasvaa rauhassa koko mahtavaan suuruuteensa. Punapuuta odotin suuremmaksi, mutta se taitaa saavuttaa majesteettisuustensa vain Redwoodin kansallispuistossa Kaliforniassa. Täällä oli vasta taimia, vaikka suurimman rungolla olikin läpimittaa jo melkoisesti. Suosypressin juuret harottivat somasti ylöspäin ja koivut kurkottivat valoa kohti suurempiensa alla. Hieskoivu muuten puuttui puistosta, pitäisiköhän lahjoittaa taimi. 

Puisto on siis käymisen arvoinen, mutta kannattaa varata kunnolla aikaa, sillä katsottavaa riittää. Enpä montaa kertaa ole nähnyt niin kookasta neidonhiuspuutakaan (alakuva) kuin täällä ja vielä hyvinvoivana. Kukapa uskoisi, että tämä elävä fossiili todellisuudessa kuuluu havupuihin ja on säilynyt kymmeniä miljoonia vuosia samannäköisenä.’

Kasvipuutarha

Suolla

Julkaistu , kirjoittanut
2

talvisuo3

’Tänä keväänä Etelä-Suomessakin on saanut nauttia valon ja lumen ilosta. Peruin Lapin-matkankin osittain sen vuoksi, että saman kokemuksen saa lähempänäkin. Ei tarvitse lähteä merta edemmäksi kalaan. Eilen aamuvarhaisella lähdin naapurikylän Kurkisuolle, leveiden metsäsuksien kanssa. Hanki kantoi hyvin avoimilla paikoilla eikä metsässäkään upottanut kymmentä senttiä enempää. Suolla vallitsi uskomaton rauha: teerien pulputus, auringonnousun tuomat värit, yksinäinen kanahaukka, lumeen jo vajonneet hirvenjäljet. Hiihdin suon ympäri hitaasti valokuvia ottaen, tunnelmaa haistellen. Aikaa kului, mutta sitä ei laskettu, hiki ei tullut, kun meni tarpeeksi hiljaa, kokemukset karttuivat, vaikka suo onkin tuttu. Aina löytää jotain uutta.

talvisuo2En muistanutkaan, että tuolla suolla on eteläsuomalaiseksi suoksi harvinaisen paljon pieniä keloja. Mänty on ihmeellinen puu, en lakkaa sitä ihailemasta. Se kasvaa karuilta ulkosaariston luodoilta Lapin tuntureille, kuivilta kankailta vetisille soille, sama laji vaikkakin eri näköinen. Keloontunut mänty antaa suolle karun pohjoisen tunnun. Sen pintaa peittää hento nukka ja suuri joukko pienen pieniä neulajäkäliä (yleensä Mycocalicium subtile). Jäkälän nuppineulaa muistuttavia tummia rakennelmia ei näe kuin ottamalla silmälasit päästä ja suurennulasin tilalle. Samalla löysin kelon pinnasta joukon muitakin minulle vielä tuntemattomia rupijäkäliä. Näistä kertovaa kirjaa odotan innolla, luvassa on.

Aamuaurinko lämmitti vähitellen hangen pinnan ja hiki alkoi tunkea kauluksen alta. Oli suunnattava rantaan. Tikan rummutus ja hangella lojuva kohmeinen perhostoukka jäivät viimeisiksi mieleen aamuretken suolta. Vaan miksi en taaskaan tavannut koko retkellä ketään muuta. Tuollakin suolla olen viettänyt päivän toisensa jälkeen kymmenien vuosien kuluessa, mutta koskaan en ole nähnyt siellä yhtään ihmistä. Rauhassa saa olla, kuin Lapin erämaissa!’

talvisuo1

Hyvää pääsiäistä

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

puu’Tänä keväänä on täällä Etelä-Hämeessä saatu nauttia uskomattoman kauniista säistä jo pitkään ja niin säätietojen mukaan varmaan koko maassa. Auringon paiste tunkee joka paikkaan ja aurinkolasinsa hukanneella on lieviä vaikeuksia tulla toimeen avaralla järvenselällä.

Kävin eilen hiihtämässä Kukkialla kiertäen saaren toisensa jälkeen ja penkoen kallionkyljet mahdollisten uusien sammalien ja jäkälien toivossa. Tokihan lajeja löytyikin, mutta päähuomion vei kuitenkin kaunis sää. Kaupungissa ei pääse nauttimaan näin uskomattomasta puhtaudesta ja runsaan valon määrästä. 

Yläpuolinen kuva on yksi etsintäpaikoistani. Kapeasta kolosta poimin pari kivisammalta (Grimmia sp.) ja harvinaisen nuppihuopasammalen (Aulacomnium androgynum). Jyrkänteen päällä suikersi muutama viimevuotinen silmälläpidettävän kalliokohokin (Silene rupestris) verso. Tervakukan (Lychnis viscaria) lehtiruusukkeita näytti myös talvehtineen kalliohyllyillä. Jäkälistä komeimmat kasvustot muodosti kallion kylkeen NT-laji kuhmujäkälä (Lasallia pustulata), jonka jopa kaksikymmensenttiset repaleiset sekovarret täplittivät somasti kivipintaa. 

kideKomeinta nähtävää olivat kuitenkin kylmän yön jäljiltä koivunoksiin kerääntyneet jääkiteet. Ne kimaltelivat auringonpaisteessa timanttien tapaan. Niitä olisin kuvannut loputtomiin, jos vain olisin osannut. Taustan vaaleus ja kiteen kirkkaus eivät luoneet riittävää kontrastia kuin sattumalta. Yrittänyttä ei laiteta, kuvan sain ja muiston siitä kirkkaudesta, joka retkellä vallitsi.

Kaiken tämän hienouden jälkeen oli majesteettista kuunnella Matteus-passiota ja antaa raukeuden hiipiä jäseniin.’

KIRKASTA JA RAUHALLISTA PÄÄSIÄISTÄ!

Päivä suolla

Julkaistu , kirjoittanut
2

kurkisuo1

’Voiko suolla olosta nauttia? Jos asiaa kysyy satunnaiselta ohikulkijalta, saa melko varmasti kielteisen vastauksen, varsinkin jos taivaalta tulee tihkua, pilvet roikkuvat puidenlatvojen tasalla ja hirvikärpäset pörräävät korvissa. Tänään kuitenkin vietin useita tunteja Kurkisuolla ja nautin – nautin todella.’

Lueskelin muutama päivä sitten kesän Suomen Luontoa ja siellä olevaa professori Rauno Ruuhijärven haastattelua. Hän on tehnyt pitkän elämäntyön suomalaisen suoluonnon tutkijana ja puolestapuhujana, onnea vain 80-vuotiaalle. Hänen ja muiden tutkijoiden peruja ovat soiden luokittaminen, suojelu ja rauhoitusohjelmat. Osaltaan saa häntä siis kiittää myös siitä, että saatoin tänäänkin edelleen kulkea vapaasti Kurkisuolla ja nauttia sen luonnontilasta. Lehdessä hän ilmoitti yhdeksi mielisuokseen Padasjoen Kurkisuon. Samasta suostahan tässä on kyse. Itse kutsun sitä Luopioisten Kurkisuoksi tai kai nykyään pitäisi kutsua Pälkäneen Kurkisuoksi, mutta yhtä kaikki samasta suosta on kysymys. Vaikka nimet vaihtelevat, niin suo pysyy. Itse en Kurkisuolla muista koskaan tavanneeni ketään, vaikka yhteen aikaan miltei asuin siellä, kun tein suon tyypitystä ja kasvikartoitusta. Ihme, ettemme ole koskaan tavanneet. Nytkin näin kyllä saappaanjälkiä, mutta kulkija oli jo muualla.

Syksyinen suo tarjoaa raitista ilmaa, hiljaisuutta ja karpaloita. Pienen patikoinin jälkeen totesin karpalot vielä raaoiksi. Kyllä ne vanhat ihmiset ovat tienneet, kun sanoivat, ettei suolle karpalojahtiin kannata mennä ennen kuin ensipakkasten jälkeen. Noukin litran verran näytille, myöhemmin lisää. Kiersin kuitenkin, kun aikaa oli, koko suon. Oikeastaan nyt, kun isommat kasvit käyvät jo talvilepoon, olen innostunut sammalista ja niitähän suolla riittää. Koko suon pintaa peittää lähes yhtenäinen sammalmatto, pääasiassa erilaisia rahkasammalia. Niinpä tein pikaisen inventaarion, mitä sammalia Kurkisuolta löytyy. Tässä työpöydän ääressä täydensin sitten listaa omista kokoelmistani ja sain seuraavanlaisen tuloksen:

* lehtisammalia: suonihuopasammal, isonäkinsammal, kalvaskuirisammal, hetesirppisammal, luhtakuirisammal, rämekarhunsammal, nuokkuvarstasammal, metsäkulosammal, kangaskynsisammal, pörrökynsisammal, kantokynsisammal, kiiltolehväsammal, lehtokarhunsammal, korpikarhunsammal, luhtakarhunsammal, lahosammal, kerkkäkynsisammal, seinäsammal, kerrossammal, kivikynsisammal

* rahkasammalia: 19 erilaista lajia

* maksasammalia: suokinnassammal, rahkanäivesammal, luhtaliuskasammal,
silmäkerihmasammal, nevaruoppasammal

Varmaan vielä muitakin löytyy, mutta nämä nyt alkuun. Rahkasammalet ovat minusta veikeitä otuksia. Ne köllöttelevät milloin kuivissa mättäissä, milloin rimpivesissä ja näyttävät aluksi kaikki ihan samanlaisilta. Mutta kun niitä katsoo tarkemmin, löytyvät erot ja nekin voi määrittää omiksi lajeikseen. Tottumusta se kyllä vaatii. Pistänpä tähän mukaan kauniin keräpäärahkasammalen kuvan, koska se oli uusi tuttavuus tällä retkellä.

kerapaarahka

Suo on syksyllä täynnä mielenkiintoista katsottavaa: korppi huuteli metsäsaarekkeiden päällä, niittykirviset olivat muutolla, tikan nakutus kuului lahopuun tyveltä, liekö ollut pohjantikka kun piilotteli. Niin ja tietysti ne hirvikärpäset, eihän niitä ilman enää pysty olemaan. Mieluummin olisin katsellut hirviä kuin noukkinut kärpäsiä niskastani, mutta eihän onni ja autuus tule pelkistä hyvistä asioista tarvitaan vähän pippuriakin joukkoon. Onneksi tällä kertaa näitä mönkijöitä oli niukanlaisesti, vain muutamia kymmeniä.

Karpalot kypsyvät vähitellen. Viikonvaihteeksi on luvattu pakkasta, joten ensi viikolla saattaa saada jo kypsää saalista ja sitä riittää. Tuntuu, että tänä vuonna karpaloita on ennätysmäärä ja isoa, niin isoa etten pitkään aikaan ole sellaisia nähnytkään.