Kaiken alku!

pinnat

Pimeyden haamuja vai valon keijuja – sadun alku!

Olen ikäni kierrellyt, katsellut ja kuvannut luontoa. Sen runsas anti ei tule koskaan loppuun ammennetuksi, ei sanallisesti eikä kuvallisesti. Tähän blogiin kokoan omien voimieni mukaan havaintojani ja kertomuksiani, tuntemuksia ja muistiinmerkintöjä. Näistä olen jo noukkinut ja tulen edelleen noukkimaan paloja kirjoituksiini, kuvien teksteihin ja kirjoihin. Jos blogini jotakuta viihdyttäa ja saa hänetkin kiinnostumaan samoista asioista, niin olen tyytyväinen. Jos joku haluaa niitä kommentoida, niin siitä vaan, foorumi on vapaa.

Kuvissa minua nykyään viehättää erilaisten pintojen rakenteet ja niiden luomat mielikuvat, konkreettiset ja abstraktiset. Kun otan kuvan esim. kiven pinnasta, näen siinä sadun tai tarinan alun. Jossakin vaheessa kaivan kuvan sitten esiin ja kirjoitan sen, mikä mielessä liikkuu.

Kirjoissani kerron lapsista tai nuorista, heidän seikkailuistaan ja elämästään, joka saattaa olla kaukana nykynuoren elämästä, koska itse olen jo kauan sitten jättänyt nuoruuden taakseni. Fiktiotahan suurin osa kertomuksista on, mutta niissäkin on mukana aina osa totuudesta, joten sekin sallittaneen. Fantasiaan en kuitenkaan suostu, sitä tulee joka tapauksessa niin paljon, etten katso enää mukaan sopivani. Fantasiahan on loppujen lopuksi äärettömän helppoa, kun ei tarvitse pitää sanottavammin väliä totuudesta, kaikkihan on mahdollista toisissa ulottuvuuksissa, vain mielikuvitus on rajana. Aikanaan lapsena luin Burroughsin Mars-kirjoja joka kesä, kun koulu oli loppunut ja sai vain olla, joten tämä varhainen fantasiakirjallisuus on kyllä tuttua. Ne muuten ovat edelleen parempia kuin monet uudemmat sepitteet. Nykyään luen suuria draamoja, pieniä kertomuksia ja kaikkea siltä väliltä. Saatanpa joskus arvioidakin jotain lukemaani tällä palstalla. Aika näyttää.

Kaakkurin huuto

kaakkurin huuto

Kaakkurin huuto on hiljaisen 12-vuotiaan pojan hätähuuto kiusaamista vastaan. Mika pakenee kiusaajiaan metsäpoluille ja kohtaa siellä erakon, joka opastaa häntä luonnonmukaiseen elämään ja luonnon seuraamiseen. Etenkin kaakkuri tulee Mikalle tutuksi kesän aikana. Samalla erakko ja poika pohtivat yhdessä metsästystä, eläinten käyttäytymistä ja ystävyyttä. Mika uskaltautuu kertomaan erakolle jopa salaisista haaveistaan, jotka kohdistuvat Meriin. Heidän keskusteluistaan Mika oppii tuntemaan paitsi luonnon salaisuuksia, niin myös erakon elämää ja omaa itseään. Hän saa rohkeutta puolustaa sitä, mikä hänelle on elämässä tärkeää jopa oman turvallisuutensa uhalla. Kun kaakkuri huutaa, Mika tuntee sen hädän itsessään ja hakee linnulle oikeutta. Samalla hän löytää oikeuden myös itselleen.

Kirja on tarkoitettu kaikille niille, jotka haluavat lukea tarinan luonnosta, linnuista ja selviytymisestä. Me kaikki olemme olleet jossain vaiheessa kiusattuja. Jos nostamme päämme pystyyn ja puolustamme itseämme, voimme voittaa, mutta se ei ole helppoa, ei kenellekään, ei edes Mikalle.

Tuomo Kuitunen: Kaakkurin huuto. 247 sivua. WSOY 2009. Kansi Mika Tuominen, luontokuva Markku Könkkölä.

Arvostelut: http://lastenkirjahylly.blogspot.com/2009/12/kiusatun-hatahuuto.html

http://www.hs.fi/kirjat/artikkeli/Metsästä++löytyy+ystävä/HS20100107SI1KU03n7n

Kaivoksen kummitus

kaivoksenkummitusNuorten seikkailuromaani, jossa Vaarallisen vaelluksen nuoret Pena, Jose, Joona ja Niina joutuvat uusiin seikkailuihin. He tunkeutuvat Rautuvaaran kaivoksen sokkeloihin etsimään salaperäisen äänen ja pullantuoksun aiheuttajaa. Matkasta tulee kuitenkin pidempi kuin he olivat osanneet aavistaakaan, toisilla syvälle kaivoksen sokkeloihin ja toisilla kauas rajojemme taakse. Rikollinen toiminta keskittyy tällä kertaa autoihin ja huumeisiin.

Kirjassa tärkeää on nuorten oma selviytyminen, ongelmien ratkaiseminen ja toinen toisensa auttaminen. Ystävyys lujittuu vaikeuksissa eivätkä Penan aavistukset ole turhia. Lopulta ollaan taas takaisin talvisessa Lapissa ja arvoitukset saavat ratkaisunsa. Sen jälkeen nuoret voivat keskittyä tavallisempiin asioihin, kuten lasketteluun ja yhdessäoloon.

Tuomo Kuitunen: Kaivoksen kummitus. 247 s.  WSOY, 2005. Kansi Mika Tuominen.

Arvioita kirjasta:

Vaarallinen vaellus

vaarallinen vaellusSeikkailukertomus Lapista. Jose, Pena ja Joona joutuvat kalastusretkellään Korvatunturin maastossa kokemaan outoja asioita: salakuljettajat kantavat repuissa jotain painavaa Suomen puolelle. Kun he sitten törmäävät samoihin tyyppeihin Rovaniemellä, he päättävät ottaa asioista selvää. Seikkailu huipentuu Sodankylässä Revontuliasemalla ja Orajoen rannassa olevalla vanhalla hirsikämpällä eikä kukaan heistä osannut aavistaakaan, mitä rajan yli todella tuotiin. Se oli kuitenkin sekä vaarallista että huippusalaista, eikä seikkailusta olisi selvitty ilman Josen serkun Niinan venäjänkielen taitoa eikä räväkkää toimintaa.

Kirjassa nuoret selvittävät arvoituksen itse. He haluavat jännitystä elämäänsä, mutta sitä saatuaan, eivät jää sormi suussa vierestä katsomaan, vaan toimivat. Samalla heidän ystävyytensä lujittuu. Kirja pohtii myös nuorten ja aikuisten välisiä suhteita, katkeroitumista ja elämisen vaikeutta.

Tuomo Kuitunen: Vaarallinen vaellus. 246 s. WSOY 2004. Kansi Mika Tuominen.

Arvioita kirjasta:

http://alastaikavirtaa.files.wordpress.com/2008/10/tuomo-kuitunen-vaarallinen-vaellus.pdf http://www.sivupiiri.fi/kirjavinkit/vaarallinen-vaellus-105