’Näin vapun aikaan ovat tunteet usein pinnassa. Tulee tehdyksi asioita, joita saattaa myöhemmin katua. Se on sitä kevättä, jonka suurenmoisuutta niin hehkutetaan talven jälkeen. Kuvan käävällä tunteita on varmaankin ylen määrin, koska se on nimekseenkin saanut mustasukkakääpä (Polyporus leptocephalus). Yleensähän käävät mielletään puiden loisiksi. Ne ovat jalattomia, kovia kappuroita lahoavan puun kyljessä. Tämän suvun useilla käävillä on kuitenkin selvä jalka. Mustasukkakääpä on yksivuotinen ja löytyy yleensä syksyllä ja vaikka se näyttää kasvavan suoraan maasta, niin kyllä sekin lahopuulla esiintyy. Sen isäntiä ovat etenkin haavat ja pajut. Jotkut yksilöt kuivuvat loppusyksystä ja säilyvät hangen alla kevääseen. Tällöin niiden lakki vaalenee paperinvalkoiseksi. Se on helppo huomata keväisessä metsässä puolilahon karikkeen keskeltä, mutta ei ole kovin yleinen. Sukulaisensa mustajalkakääpä (P. melanopus) on sitä paljon yleisempi, mutta sen tapaa vain syksyin, koska se mädäntyy ennen talvea. 

Kiertelin eilen lähilehtoa löytääkseni uusia sammalia, mutta vastaan tulikin tällä kertaa vain sieniä. Komeita punamaljakkaita löytyi useita, samoin korvasienen alkuja. Näitä mustasukkaisia oli vain yksi ainoa, enkä muista sitä aikaisemmin missään nähneenikään. 

Kylmä sade pyyhkii maisemaa, koleus hiipii luihin ja ytimiin. Tällaista se on – keväällä. Riemukasta vappua kuitenkin lukijoille!’