’Viikko vierähti joutuisasti kuin huomaamatta, vaikka paljon ehti tapahtuakin. Kuva on otettu retken tukikohdasta Tsuomasvarrin harjanteelta kohti samannimisiä järviä ja autiotupaa. Se näkyy järvien välisellä niemekkeellä. Muutaman päivän vierailulla maisema tuli tutuksi, samoin alueen kasvit. Kiersin vaaran rinteet ja juuret etsien sammalia ja kartoittaen kasvillisuutta. Alue on melko huonosti tunnettua ja siksi olin erityisen kiinnostunut löydöistäni.
Tsuomasvarri sijaitsee reilun kymmenen kilometrin päässä Pulmankijärven eteläpuolella Utsjoen kunnassa. Päästäkseen sinne on ajettava aivan maamme pohjoisimpaan kolkkaan Nuorgamiin ja sieltä tunturien yli järven eteläpäähän. Retken ajaksi sattui kovin helteinen sää ja kuudentoista kilometrin taivallus yli tunturien autiotuvalle ei ollut ihan helppo juttu. Kuumuus ja kostea ilma väsyttivät. Kuvan maisema on vihreä, mutta vaaralla ja tuvan ympärillä näkyvä ruskeus johtuu kuolleista koivuista. Muutaman vuoden aikana massoittain esiintyneet tunturi- ja koivumittarit söivät koivuista lehdet ja puut kuolivat. Muistan näin käyneen myös aikoinaan Utsjoen länsiosissa 1970-luvun alussa, eivätkä vieläkään kaikki alueet siellä ole tuhosta toipuneet. Näin käy varmaan täälläkin.
Tältä näytti majapaikka. Tupa on vanha, jo monet ajat kokenut. Uudistuksen myötä se on saanut eteensä toisin päin olevan lisäosan, jossa sijaitsee eteinen, puuliiteri ja yllätys yllätys ensimmäinen autiotuvalla tapaamani sisävessa. Onko se kesähelteillä ihan hyvä ratkaisu, siitä voidaan olla ainakin kahta mieltä. Tuvassa mahtuu nukkumaan säällisesti kuusi henkeä, mutta kuten hyvin tiedetään, sopu sijaa antaa. Meitä oli ekana yönä paikalla kahdeksan henkeä, onneksi osa teltassa. Muuten sainkin sitten pitää kämppää yksin hallinnassani, mitä nyt etiäiset pariin otteeseen uhittelivat lisäväellä. Todellisia ei sitten kuitenkaan ilmaantunut.
Kasveista ja sammalista kerron toisella kertaa, kunhan ensi ehdin ne kaikki käydä läpi. Keruuksia tuli toista sataa ja niinpä rinkka taisi olla paluumatkalla painavampi kuin mennessä. Tsuomasvarri on itäisen Lapin ainoita emäksisiä tuntureita, joten sen kasvillisuuden odottikin olevan erilaista kuin muilla tuntureilla ja olihan se, ainakin rehevämpää ja lähteiden reunat olivat järjestään ravinteisia lettoja. Paljon kauemminkin siellä olisi viihtynyt, mutta nykyihminen on kiireinen, ehkä toisella kertaa. Voin kyllä suositella retkeilyä tuolla alueella, mutta silloin on otettava huomioon, että saappaat ovat melko välttämättömät ja retkipolulla kannattaa pysytellä. Alue on soista ja lukumääräisesti maamme järvirikkainta aluetta. Maisemallisesti se ei ole jylhää, mutta avaraa ja kaunista.’