Avainsana-arkisto: kasvillisuus

Sinivuokko

Julkaistu , kirjoittanut
4

sinivuokko1

’Äitienpäiväkukkanen, kirsikukka, suvenihanainen, siniorvokki, vilukukka, ristinlehti! Rakkaalla lapsella on monta nimeä, niin sinivuokollakin. Olen tämän viikon etsinyt Hämeen lehdoista erilaisia kukkamuotoja sinivuokolle. Tähän mennessä vastaan ovat tulleet eriväriset kukat, kerrottuteriöistä vielä etsitään.’

Sinivuokko on ollut meille suomalaisille perinteisesti kevään ensiairut vähän samaan tapaan kuin västäräkki pihamaalla. Sitä on menty etsimään metsistä ja ihmetelty sen kukkien määrää, lehtien vihreyttä ja sitä voimaa, millä se tunkee itsensä esiin karikkeen alta jo varhain keväällä. Nuo monet kansanomaiset nimet kertovat, että kukasta on pidetty ja se on haluttu tuntea. Kasvin lehdet ovat myös herättäneet paljon pohdintaa, siihenhän viittaa jo nimi ristinlehtikin. Ristiähän ne muistuttavat, mutta myös maksaa. Niinpä kasville on annettu tieteelliseksi nimeksi Hepatica, joka viittaa maksaan, lajinimi nobilis taas kertoo kasvin jaloudesta. Ennen vanhaan oli tapana parantaa sairauksia kasvien avulla ja jos jokin kasvinosa muistutti jotain elintä, niin sehän myös paransi sen elimen. Näin uskottiin ja kun uskottiin tarpeeksi voimakkaasti, niin asiahan toteutui. Joissakin kodeissa sinivuokon lehtiä murskattiin menneinä vuosina sappi- ja maksavaivoihin mutta myös hengityselintulehduksiin. Mihin se sitten perustui, siitä ei ole tietoa?

Parhaiten sinivuokon löytää lehdoista ja tuoreista kangasmetsistä Etelä-Suomessa. Pohjoisempana se on yleensä koristekasvi tai puutarhakarkulainen. Jyväskylän korkeudella tapasin sinivuokkoa mm. Ainolan lehdosta ennen kuin se rakennettiin asuntoja täyteen. Siellä niin kuin muuallakin Keski-Suomessa kaikki sinivuokot ovat viljelykarkulaisia. Täällä Hämeen sydänmailla vuokon voi nähdä parhaiten lehtorinteillä juuri nyt kun haavat ja muut lehtipuut eivät vielä varjosta sen kasvua. Täällä se kukkii kuvan kaltaisesti huppusenaan kukkia. Täältä olen löytänyt myös violetteja kukkia, liloja, vaaleita ja jopa valkoisia kukkia. Kaikki tämä kertoo kasvin suuresta muuntelusta.

Sinivuokko on jonkin verran kärsinyt asutuskeskusten läheisyydessä poiminnasta ja siirroista puutarhoihin. Se lisääntyy hitaasti ja poissiirretylle paikalle harvoin ehtii tulla uutta sinivuokkoa ennen kuin muut kasvit ovat vallanneet paikan. Kasvi vaatii jopa kymmenen vuoden siementaimivaiheen ennen kukkimista. Vielä muutama vuosi sitten sinivuokko oli joidenkin muiden kevätkasvien tapaan rauhoitettu kaupustelulta, mutta koska EU-lainsäädäntö ei tunne sellaista rauhoitustapaa, niin nykyään kasvia saa vapaasti poimia. Täydellistä rauhoitustakin kyllä silloin harkittiin. Myös sinivuokon tapauksessa on syytä muistaa, että paras ja kaunein kukka on luonnossa vapaasti kasvava kukka. Siellä sitä voi käydä ihailemassa vuodesta toiseen ja sinne voi viedä äidinkin sitä katselemaan, mieluummin niin, kuin että tuo sinivuokon äidin eteen kuihtumaan.

Hyvää äitienpäivää!

Leskenlehti

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

leskenlehti

Kevät tulee leskenlehden myötä. Tämä iloinen kukkija on kuvattu tänä aamuna Laukaan Vuonteelta lintutornin juurelta. Kukan lisäksi tuli nähnytä hanhia, metsävikloja, kiuruja, töyhtöhyyppiä, kuoveja ja niittykirvisiä.

”Sekä lehtiä että juuria on jo muinaisista ajoista kiitetty yskässä ja muissa rintataudeissa, ja pitkittyvässä vatsurissa. Lehdistä varsinensa ja juurista saadaan erinomaista taulaa, jos niitä kuivattuna muokataan ja vatkataan vähän ruutin kanssa. Tätä kasvia pidetään hyvänä kaivopaikan osoittajana.”

Näin Elias Lönnrot kuvaa leskenlehden käyttöä kasviossaan jo 1800-luvulla. Nykyään kasvin hyötykäyttö on olematonta ja sitä taidetaan pitää enemmänkin kiusallisena rikkakasvina puutarhoissa ja pelloilla kuin hyödyllisenä rohtona. Leskenlehti lisääntyy nopeasti paitsi siemenistä niin myös kasvullisesti maavarsiensa avulla. Maavarsiin kehittyvät kukkasilmut jo syksyllä ja heti kevään auringon sulatettua hanget, alkavat silmut turvota ja kasvi kukkii ensimmäisissä pälvipaikoissa jo huhtikuulla. Muutenkin leskenlehti on turvannut huolellisesti lisääntymisensä. Harva kasvi panostaa kahdenlaiseen lisääntymiseen näin voimakkaasti. Maavarret suikertavat varsinkin savensekaisessa puutarhamaassa laajalle ja ristipölytyksen kasvi varmistaa eriaikaisilla hede- ja emikukilla. Viimeinen keino on myös itsepölytys, joten lenninhaivenellisia siemeniä syntyy joka kukinnosta runsaasti.

Leskenlehden nimi viittaa elämän kaksijakoisuuteen: kukat ensin nuorena keväällä ja lehdet sitten vanhempana kesällä, kun lisääntymisasiat on jo hoidettu kuntoon. Kasvilla on monia kansanomaisia nimiä johtuen sen ulkonäöstä, käytöstä ja elintavoista. Viluruoho se on siksi, että sen lehtiä on aikoinaan käytetty yskäntroppina. Tämä juontaa juurensa jo kreikkalaisilta, jotka käyttivät kuivattua leskenlehden lehteä hengityselinsairauksien parantamiseen ja torjuntaan. Varsankavioksi kasvia on kutsuttu suurten lahtiensä vuoksi, jotka kieltämättä hyvää mielikuvitusta käyttäen hieman muistuttavat hevosen jalanjälkeä soratiellä. Kasvin latinalainen suvun nimi Tussilago viittaa sekin yskänrohtoon.

Luontaisena leskenlehti on vaatelias kasvi. Sen voi löytää silloin rannoilta, lähteiköistä, ravinteisilta soilta tai puronvarsilta. Luopioisista voisi kuvitella tällaisia kasvupaikkoja löytyvän runsaasti, mutta kasvi on silti täällä hyvinkin harvinainen näillä luontaisilla paikoilla. Oikeastaan olen löytänyt sen vain muutaman kerran sellaiselta paikalta, jonka voisin kuvitella olevan todella luontainen: Kuohijoen kalkkialueen kosteikolta ja Kyynärön Saarijärven lähteiköstä. Rikkakasvina ja uustulokkaana se on kuitenkin Luopioisissa hyvin yleinen pelloilla, puutarhoissa, pientareilla ja pihoilla. Ensimmäisenä kukkijana se yleensä myös huomataan ja sen esiintymistä ihastellaan. Myöhemmin kesällä harva huomaa sen suuria kulmikkaita lehtiä samoilla paikoilla ja myöhemmin kesällä sitä jo vihataan, kun se kiusallisena rikkana tukahduttaa alleen juurikasvit ja kukkaistutukset.

Silloin kun ruoka oli vähissä ja me suomalaiset etsimme luonnosta jatketta niukkuuteen, käytettiin leskenlehden lehtiä salaatteihin ja kääryleisiin ihan kaalin ja salaatin tapaan. Tässäpä kokeilemisen arvoinen resepti Toivo Rautavaaran kirjasta Mihin kasvimme kelpaavat:

Leskenlehtikääryleet: Puhtaat lehdet kiehautetaan pehmeiksi. Täyte valimistetaan ryyneistä (riisi, ohra tai kaura), sipulista, nokkosesta ja tillistä. Ne silputaan ja käristetään kevyesti pannulla. Käriste keitetään puuromaiseksi maidossa, joka suurustetaan korppu- tai perunajauholla ja munalla. Mukaan voidaan pistää soijarouhetta tai jauhelihaa, mieltymysten mukaan. Täyte kääritään leskenlehtiin kaalikääryleen tapaan ja paistetaan uunipannulla kypsiksi. Mausteita lisätään maun mukaan.

Rucola

Julkaistu , kirjoittanut
3

rucola

Palasin Lissabonista muutama päivä sitten. Siellä torit olivat jo auki ja tuoreet vihannekset pöydillä odottamassa ostajaa. Kuva on kauppahallista, jossa myyjät jo lopettelivat myyntiä. Rucolan sain kuitenkin varmennettua.

Viime syksynä kierrellessäni Luopioisten Evinsaloa ruutukartoituksen merkeissä tapasin mökkitien laidassa vihannesmaan, jossa kasvatettiin perunaa, juureksia, salaatteja ja mansikkaa. Tähystin tieltä kasvimaata rikkaruohojen toivossa. Siitä löytyikin ruutuun ne tavalliset peipit ja pillikeet, puutarharikat ja muutama kestorikkakin. Mansikkamaan laidassa kasvoi kuitenkin minulle tuntematon ristikukkainen kasvi. Pidin sitä ensin peltoretikkana, mutta lehtien outo muoto sai epäilemään määristystä. Niinpä kurkoitin käteni kasvimaalle ja otin kasvista näytteen.

Talvella olen sitten pyöritellyt näytettä käsissäni usammankin kerran. Se ei näytä miltään tuntemaltani kasvilta. Kukat ovat hailakan keltaiset, alalehdet mutkalaitaiset, ylälehdet oudon liuskaiset ja liuskat tasasoukat, varsi alaosastaan puutunut. Mielessäni pyöri jokin kauan sitten keräämäni kasvi, mutten saanut sitä palautettua mieleeni. Selviä lituja näytteessä ei vielä ollut, joten kirjan määrityskaavasta ei ollut paljonkaan hyötyä. Lopulta kävin läpi ulkomailta keräämiäni ristikukkaisnäytteitä ja sieltä löytyi Ruotsin Gotlannista jo 1980-luvulla kerätty näyte, joka muistutti erehdyttävästi Evinsalon kasvia: isohietasinappi (Diplotaxis tenuifolia). Se ei vain ollenkaan sovi Suomesta löydettäviin kasveihin. Tämä kasvi on nimittäin ikivanha painolastikasvi, eli se on kulkeutunut aikoinaan Suomeen purjelaivojen painolastina olleen maan mukana ja löydetty siksi vain rannikolta eikä sieltäkään enää moneen vuosikymmeneen, siis todella harvinainen satunnaiskasvi.

Lähetin kyselyn Helsinkiin ja kasvimuseolta tuli sitten maaliskuussa Raino Lampisen arvelu rucolasta, joka on kaupallinen nimitys hietasinapille. Hänelle oli ilmoitettu vastaavalla tavalla muutama vuosi sitten löytö, jonka oli lopulta todettu olevan viljellyn rucola-salaatin.

Rucola on kotoisin Etelä-Euroopasta ja sitä on siellä kasvatettu jo kauan salaatti- ja lääkekasvina, liekö ihan antiikin ajoista saakka. Aikaisemmin sen nimikin oli Rucola selvatica. Suomessa tämän kasvin viljely on viime vuosina nopeasti yleistynyt ja sen siemeniä saa nykyään jokaisesta hyvinvarustetusta siemenkaupasta. Esikasvatus voidaan aloittaa jo huhtikuussa tai siemen voidaan kylvää suoraan avomaalle. Esikasvatettuna kasvi itää 20 asteen lämpötilassa 5-10 vrk:ssa. Ulkona, kun yölämpötilat ovat nousseet yli +7 asteen, taimet ilmaantuvat parissa viikossa. Itävyys vaihtelee suuresti, ollen alimmillaan jopa alle 30%. Satoa voidaan leikata monta kertaa kesän aikana. Peitettynä talvehtiminen saattaa onnistua. Kasvin kiusana ovat kirpat ja kaaliperhoset, kuten muillakin ristikukkaiskasveilla. Siemen on hyvin pieni: 1 g:ssa on n. 10 000 kpl siemeniä. Kukat ovat hyväntuoksuiset ja kiinnostavat siksi hyönteisiä.

Mielenkiintoista tässä koko jutussa on se, etten ole tullut ajatelleksi, että salaatit eivät olekaan kaikki sikurikasveja. Tavallinen salaattihan on voikukan sukulainen ja muuttuu samalla tavalla kitkeräksi, jos se pääsee kasvamaan kukkivaksi, maitiaisnestettäkin siitä löytyy. Rucola on siis ristikukkaiskasvi kaalien sukulainen, joten sieltäkin löytyy ihan kunnollisia salaattikasveja.

En vielä lisää hietasinappia Luopioisten kasviksi, koska löytö tuli tehtyä kasvimaalta, jossa sitä oli kesän aikana kasvatettu. Kasvi on siis viljelyjäänne enkä ole muitakaan näin selviä viljelykasveja ottanut kasvilistaan mukaan. Jos se kasvaa siellä vielä ensi kesänä, niin sitten asia onkin jo ihan eri. Täytyypä käydä vilkaisemassa, mutta pahoin pelkään kovan talven tuhonneen tämän viljelykarkulaisen.