Muistoa kunnioittaen

kangasvuokko

’Kevät on uuden elämän aikaa. Maa työntää versoa ja kukkaa, vanha häviää. Ehkä kuvan vuokko ei vielä kuki, mutta ei siihen enää kauaa mene. Pääsiäinen on riemun juhla elämän voittaessa. Tänään saatamme läheisten kanssa isäni viimeiselle matkalleen. Uskonsa mukaan hän kohtaa äidin ja riemuitsee iankaikkisuudessa. Viimeisinä viikkoina hän nukkui, uneksi, pelkäsi, huusi painajaisia, sodan käynyt mies. 96 vuoden ikään mahtuu paljon iloa ja surua, lähes koko maamme itsenäisyys. Muistoissani isä oli ahkera ja tunnollinen, häneen saattoi luottaa. Toisaalta hän oli tiukka ja vaativa, mitä lapsena ei aina ymmärtänyt, mutta aikuisena kiitti. Nöyrällä ja kiitollisella mielellä saatan hänet matkalleen. Muistoksi monien hyvien ajatusten myötä annan hänelle lapsuutensa maisemien kangasvuokot, jotka edelleen kasvavat Tuuloksessa isän syntymäpitäjässä.’

Kalliomaalaus

kalliomaalaus3

’Sanotaan, että näin keväällä kalliomaalaukset ovat parhaiten nähtävissä. Nyt on valoa ja kosteutta sopivasti eikä sovi vähätellä niiden luo pääsyäkään. Maalauksia on helppoa katsella jään päältä hieman etäämmältä itse kalliosta. Tällä hetkellä taitaa epätavallisen talven jälkeen olla jo uskaliasta mennä jäille, mutta tulevina vuosina voi tämänkin näkökannan muistaa.’

Kalliomaalaukset ovat syntyneet pääasiassa n. 5000 – 6000 vuotta sitten. Silloisen pyyntikulttuurin ihmiset maalsivat sileisiin kallioihin merkkejä käynnistään. Värinä käytettiin rautapitoista savea, johon sotkettiin sidosaineeksi eläinten rasvaa tai munaa. Tällä seoksella maalattiin ihmisten, saaliseläinten tai esineiden kuvia, joskus myös symbolisia merkkejä, joiden tarkoitusta ei aina tiedetä. Kuvat ovat suurimmaksi osaksi liittyneet metsästykseen ja sen aikaisiin uskomuksiin. Ylhäällä on Verlan kuuluisasta kalliosta otettu kuva, jossa näkyy ainakin pieniä hirvieläimiä.

Suurimmat kuvakentät löytyvät suurten vesistöjen varsilta. Eniten piirroksia on Laukaan Saraakalliolla, josta ystäväni Pekka Kivikäs on laskenut noin parisataa erilaista hahmoa. Kaiken kaikkiaan Suomessa maalauskallioita on noin sata. Lisäksi on joukko melkoisen suttuisia kuvioita, joista ei enää saa selvää, mitä ne esittävät. Samanlaisia, mutta huomattavasti vähäisemmässä määrin, on löydetty myös Ruotsista ja Norjasta. Itä-Karjalassa kalliomaalaukset korvaa kalliopiirrokset, jotka on terävällä esineellä uurrettu esim. Äänisjärven rantakallioihin. Etelä-Euroopassa on löydettävissä vastaavia kuvia luolista, mutta ne ovat huomattavasti meidän kalliomaalauksiamme vanhempia.kalliomaalaus1

Luopioisten ainoa maalaus löytyy Salmenkalliolta Evinsalon tyveltä (kuva yllä). Se on läntisimpiä löytöjä ja erillinen. Kuvasta näkyy, että maalauksesta ei enää erota selvästi hahmoja, mutta oikeaksi kalliomaalaukseksi se on kuitenkin todettu. Tämänkin kohteen tarkasteluun paras sää on hieman kostea ja kuulas kevät. Kuivalla kesäkelillä kalliosta ei näy juuri mitään. Maalaukset ovat museoviraston suojeluksessa, joten niiden turmeleminen on paitsi typerää niin myös laitonta. Jyväskylän Halsvuoressa olevan maalauksen edessä pidettiin aikoinaan ilmeisen holtittomasti nuotiota, joka irroitti suuren lohkareen kallion kyljestä ja tuhosi osan maalausta.Jyskänvuori

Nykyajan kalliomaalaukset tuskin kestävät tuhansia vuosia (kuva vieressä). Niiden hahmotkin ovat enemmän symbolisia ja viitteellisiä. Tällainen tavallinen kulkija ei niistä juurikaan mitään ymmärrä, ihmettelee enemmänkin. Näiden graffiittien merkitys on tiedottaminen, siis osittain sama kuin vanhoilla maalauksillakin. Liekö näillä uusilla mitään uskomuksellista merkitystä, tuskin. Saadakseen pyyntionnea kivikauden mies tai nainen maalasi sen eläimen hahmon, jota tavoitteli. Saadakseen kestävät ja voimalliset aseet, maalattiin jousia ja nuolia. Viimeisimmän tutkimuksen mukaan maalarit eivät suinkaan olleet vain miehiä, naisetkin osallistuivat työhön. Joskus, kun katselee naivistisia kuvia, epäilee myös lasten olleen asialla. Kuviin on kuitenkin suhtauduttava tietyllä hartaudella ja arvokkuudella.

Ystävä

hilla

’Ihmisen paras ystävä, niin sanotaan, joskus enemmänkin. Kun retkikaveri siirtyy toisille retkireiteille, se ei mene ilman ajatuksia. Olen tässä pari päivää pohtinut elämää eläimen kautta. Mitä se tuntee, mitä se tietää? Kun kivut lisääntyvät, hymy muuttuu ja kun loppu lähenee, se tietää sen.

Neljätoista ja puoli vuotta kuljettiin yhdessä. Monet polut koluttiin Lappian myöten, elettiin yhdessä, otettiin toisemme huomioon. Nyt jatkan yksin, muistot mukanani. Poissaoloa ei vielä oikein tajua, mutta aamulla katse etsii ovenpielestä tuttua näkyä. Jossakin vaiheessa tulee vielä aika, jolloin kuulen haukun, näen valkoisen vilauksen, koen läsnäolon. Niin on käynyt ennenkin.

Ystävä ei koskaan häviä, se jää muistoihin, se kulkee mukana.’

Ensi lumi


Kasvit

’Viime yönä satoi Hämeessä ensilumen. Maa peittyi ohueen verhomaiseen vaippaan. Päivän mittaan se suli pois, mutta lumen muisto jäi ilmaan väreilemään. Talvi henkäisi huurunsa. Kuvan syksyiset mustikanvarvut parin viikon takaa omistan äidilleni. Saatoin hänet tänään yhdessä suvun ja ystävien kanssa viimeiselle matkalle. Mustikka on kuva hänelle ja hänestä, uutterasta ja tunnollisesta ihmisestä. Elo tämän jälkeen on uusi, erilainen, odottava. Lohdun luo kaikki se, mitä voi löytää ja mistä voi riemuita. Usko tulevaan, luottamus nykyisyyteen ja muistot menneestä, ne antavat elämälle uuden mahdollisuuden.’