Rikkautta

ruska1

’Elämän rikkautta – luonnon kauneutta!

Yläkuvassa värikkäät tuomenlehdet ovat sitä rikkautta, jota näin syksyllä saa kohdata retkillään. Kun kasvi siirtää vihreän klorofyllin talteen seuraavaa kasvukautta varten, jää lehtiin jäljelle vähemmän tärkeät aineet ja värit, jotka voi huoletta hukata maatumaan ravinnoksi tuleville kasveille. Vain leppä pudottaa lehtensä vihreinä, koska pystyy valmistamaan ilmakehän typestä juurinystyröidensä avulla ravintoa. Me saamme nauttia ruskan väreistä syksyisin aivan ilmaiseksi. Tänä syksynä luulin, ettei ruskaa tule ollenkaan, kun tuuli ravisteli pihapuiden lehdet maahan ennen aikojaan, mutta se oli vain paikallista. Jo naapurikylällä haavat hehkuivat keltaisina, pihlajat punaisina, koivut hillitymmissä vivahteissa. Erityisesti ihailin pihaan istuttamaani pilvikirsikkaa. Sen syvät punavoittoiset värit sykähdyttivät maisemassa. Silloin en ollenkaan muistellut tämän tulokaskasvin satoja siementaimia keväisellä kasvimaalla enkä metrisiä juurivesoja syksyn puutarhassa. Pysyyhän se kurissa, kun vain jaksaa hoitaa.

korte1Myös metsässä ruska näkyy, me vain usein kuljemme sen ohi. Havupuut pysyvät vihreinä, sammalet myös, heinät ruskettuvat, kukkakasvit kuivettuvat tunnistamattomiksi. Oikeastaan metsästä ruskan näkee parhaiten jo elokuun mustikanlehdissä, mutta ne varisevat aikaisin. Lehtipuut tietenkin kellastuvat ja pensaat saavat aikanaan värinsä, itse olen aina ihaillut kortteiden kauniita syysvärejä korpimetsässä, jossa muuten on hyvinkin tummaa ja väritöntä. Lehtokorte muuttuu valkoiseksi ja on kuin haamu maisemassa, kuvan metsäkorte on kauniin kellertävä ilopilkku pilkistellessään muun kasvillisuuden seasta. Kohta sekin maatuu, mutta vielä nyt sen värin helposti huomaa.

Olen aina pitänyt syksystä, ehkä syynä ovat juuri metsän värit. Vaikka kylmän ja pimeän ajan tulo on väistämätöntä, antavat syksyn värit voimia kestää. Turhaan ei puhuta kaamosmasennuksesta, se on monesti ihan todellinen. Muistelemalla syksyn rikkautta, kaamoksen hämärän ja kuoleman ottaa vastaan helpommin.’

Adventti

ruskaa

’Adventtiaika oli lapsuudessa sitä jännittävää odotuksen aikaa, jolloin kaikki hauska oli vielä edessäpäin. Odotettiin, niin kuin adventtiaikaan kuuluukin, mutta odotuksen kohde oli silloinkin jo jokin muu kuin se alkuperäinen. Löysin ensipakkasten jälkeen ottamani kuvan pihan viimeisistä värikkäistä lehdistä, jotka vielä uhmaavat syksyn ruskeaa ja kuolemaa. Juhannusruusun punaiset lehdet komeilevat nurmikolla kilpaa vuorijalavan keltaisten lehtien kanssa. Kun aamulla avaa oven ja ensimmäisenä hämäryydestä sumuisen ja kostean ilman läpi siintävät värikkäät lehdet, tulee aamuun iloa kuin ystävän nähtyään. Joskus maalla tällainenkin ystävä on arvokas, kun naapurit ovat kaukana eikä ketään näe päiväkausiin. Koira ei näistä perustanut. Se nuuskaisi kerran ilmaa ja suuntasi sitten sumuun omille reiteilleen. Värisokea olento elää hajujen maailmassa ja niitä riittää syksyisessäkin maisemassa. Pihassa on yön aikana viivähtänyt ainakin kontiainen, sillä taas on noussut uusi keko nurmikolle. Rusakko on loikkinut talon nurkalla ja supikoira viivähtänyt puutarhan laidassa. Koira kiertää reittinsä ja palaa sitten takaisin asettuen värikkäiden lehtien päälle pitkälleen. Kyllä sekin niitä arvostaa, vaikka aivan eri tavalla kuin ihminen.’

Ensi lumi


Kasvit

’Viime yönä satoi Hämeessä ensilumen. Maa peittyi ohueen verhomaiseen vaippaan. Päivän mittaan se suli pois, mutta lumen muisto jäi ilmaan väreilemään. Talvi henkäisi huurunsa. Kuvan syksyiset mustikanvarvut parin viikon takaa omistan äidilleni. Saatoin hänet tänään yhdessä suvun ja ystävien kanssa viimeiselle matkalle. Mustikka on kuva hänelle ja hänestä, uutterasta ja tunnollisesta ihmisestä. Elo tämän jälkeen on uusi, erilainen, odottava. Lohdun luo kaikki se, mitä voi löytää ja mistä voi riemuita. Usko tulevaan, luottamus nykyisyyteen ja muistot menneestä, ne antavat elämälle uuden mahdollisuuden.’

Lilavuokko

sinivuokko

’ Syksyn ruska alkaa olla jo takanapäin tältä vuodelta. Keltaiset koivut ovat pudottaneet lehtensä, haavat eivät enää havise eikä vaahteranlehdissäkään näy enää tervatäpläsienen koristelemia värikuvioita. Olemme tulleet syksyn tummimpaan aikaan, samalla kun alkoi myös talviaika. Metsä on kuitenkin edelleen täynnä värejä, ne on vain etsittävä, huomattava ja kumarruttava katsomaan. Lila on syksyn väri siinä missä keltainenkin. Lilaksi muuttuuvat monet maahan pudonneet lehdet, kun vesi liottaa niistä loputkin kirkkaat värit pois. Varsinkin useiden pajujen lehdissä on ennen maatumista voimakasta lilaa sävyä. Kuvassa on sinivuokon lehtiä. Uudet saman kesän lehdet ovat pieniä ja heleän vihreitä, uusia ja puhtaita. Vanhemmat lehdet ovat liloja. Tämä ei ole ruskaa. Lilanvärisiä lehtiä sinivuokolla on kaikkina vuodenaikoina, mutta ehkä ne helpoimmin huomaa syksyisin. Olen yrittänyt etsiä syytä tähän ilmiöön, mutta en ole löytänyt. Hämäläisessä metsässä kohtaa liloja sinivuokkoja melko usein eikä väri näytä ajan myötä häviävän tai hävittävän lehteä. Samassa verossa saattaa olla liloja lehtiä vuodesta toiseen. Sitä en ole seurannut, muuttuvatko ne keväällä vihreiksi ja taas syksyllä liloiksi tai kuolevatko lilat lehdet talvella ja menneen kesän uusista lehdistä syntyy uusia liloja lehtiä. Tämä voisi olla mielenkiintoinen tutkimuskohde näin harrastajalle ja luonnon aktiiviselle ihmettelijälle. Ken tietää kertokoon!’