’Näky, jossa satoja kurkia ottaa ilmaa siipensä alle lämpöpatjalla, on sisämaassa harvinainen näky. Niinpä minunkin piti matkustaa Satakuntaan asti nähdäkseni taas tämän näyn, josta monissa lauluissa lauletaan ja lapsuuteni kirjoissa kerrottiin. Kurkien muuttoreitit kulkevat pitkin Pohjanmaata ja rannikkoa eikä niitä yleensä täällä Hämeessä kokoonnu satoja samaan paikkaan odottamaan suotuisia ilmoja muuttoa varten. Kuvan pyörteestä laskin liki kaksi sataa lintua, joista tässä on vain pieni osa. Erikoista kurkipyörteessä oli, että siihen oli löyttäytynyt myös hanhia. Ne nousivat hieman erillään ja muodostivat nopeasti auran suunnaten kohti lounasta. Sille ei voi mitään, että kurjan ääni ja auran kiitäminen taivaalla on syksyn enne. Tästä mennään vääjäämättä kohti lehtien tippumista ja kurakelejä eikä sille mahda mitään. Nauttiahan siitä kuitenkin voi ja oikeastaan pitääkin. Miksi suotta suremaan kesän loppua, olihan se vuosituhannen komeimpia ja lämpimimpiä.’