’Tänä kesänä olen sattunut useamman kerran kasviruutuja tehdessäni puutarhaan, jossa kasvaa meillä harvinaiseksi luokiteltua peltotädykettä. Miksi sen vasta nyt huomaan? Onko se aina ollut täällä vai onko se jostain syystä yleistynyt? Näitä mietin nyt, kun kasvukausi on kääntymässä lopuilleen.’
Peltotädykettä (Veronica agrestis) on vanhastaan pidetty harvinaisena etelähämäläisissä maaseutukylissä eikä siihen ole tullut törmättyä kovinkaan montaa kertaa vuosikymmenien aikana. Muistan ensimmäisen tapaamisen syyspellolla viljan puimisen jälkeen ja ihmettelin kovasti, mikä kumma ilmestys tämä on, kunnes kasvikirjan avulla sain sen määritettyä peltotädykkeeksi. Tämä tapahtui 80-luvun puolivälissä omilla laitumilla. Sitten kului vuosikymmeniä, kunnes kasvi ilmoitettiin Rautajärveltä Kartanon kasvimaalta ja kävin sitä oikein varta vasten siellä katsomassa. Otin kuviakin ja ihmettelin ystäväni kanssa tädykkeen pientä kokoa ja vaatimatonta kukkaa. Sittemmin hän ilmoitti kasvia kasvavan myös pelloilla harvakseltaan.
Niinpä tämä kesä on ollut kummallinen, koska olen törmännyt peltotädykkeeseen kokonaista neljä kertaa. Jokainen nyt löydetty paikka on tullut yllätyksenä ja on sijainnut kasvimaalla. Kun olen talojen asukkaiden kanssa asiaa pohtinut ja kasvin heille näyttänyt, he ovat poikkeuksetta naurahtaneet tai tuhahtaneet harmista, sillä kasvi on heidän mukaansa ollut siinä aina ja on mitä mahdottomin rikkaruoho, jota ei saa millään häviämään, ei edes jatkuvalla kitkemisellä.
Onko niin, että peltotädyke on kasvanut näillä kasvimailla rikkaruohona iät ja ajat, vai onko se saapunut sinne nyt, kun kesät ovat olleet lämpimämpiä kuin aikaisemmin? Luulisin, että olisin huomannut sen useammin menneinä vuosina, jos sitä olisi ollut, sillä olen kiertänyt vuosien saatossa lukemattomia porkkanapenkkejä ja sipulimaita sitä löytämättä. Kuitenkin talojen asukkaathan sen paremmin tietävät. Jokaisessa löydetyssä paikassa se todellakin näytti pahalta rikkaruoholta, joka vesiheinän tavoin kietoutuu hyötykasvien ympärille ja tukahduttaa ne alleen, jos sitä ei kitke pois.
Kirjatietojen mukaan peltotädyke on yleinen rikkakasvi Keski-Euroopassa, mutta pohjoisempana harvinainen. Suomessa sitä tavataan Ahvenanmaalla ja etelärannikolla sekä jonkin verran Etelä-Hämeessä vanhoissa puutarhoissa. Se suosii hyvin lannoitettuja multavia vähäkalkkisia kasvupaikkoja ja niitä luulisi olevan sille tarjolla pilvin pimein. Kuitenkin aikaisemmin se on ollut kirjojenkin mukaan hyvin harvinainen. Kun olen talojen asukkaille sanonut sitä harvinaiseksi ja pyytänyt vähän katsomaan sen perään, olen saanut vinon katseen ja hymähdyksen osakseni. Luulen, että he mieluummin kitkisivät sen kokonaan pois. Ehkä minäkin tekisin niin, jos se meidän kasvimaalle tulisi. Ainahan on helppo suojella, kun suojeltava on kaukana.
Peltotädykkeen tuntee helposti suikertavasta varresta ja yksittäin lehtihangoista lähtevistä lähes valkoisista kukista. Lisäksi sen hedelmät ovat nystykarvaiset ja sen voi varmistaa helposti lupilla. Muita samanlaisia rikkaruohoina tavattavia tädykkeitä ovat keto- ja kevättädyke sekä persiantädyke, jota kuitenkin toistaiseksi on täältä hyvin harvoin tavattu ja ilmoitettu.
Niin, onko peltotädyke yleistynyt vai ei, se jää arvoitukseksi, mutta jospa pitäisi jatkossa silmänsä auki tämänkin kasvin suhteen esimerkiksi nyt, kun pellot on puitu muttei kynnetty ja katselisi vähän tarkemmin jalkoihinsa millaisessa ruohostossa kahlaa.
