’Olen ollut muutaman viikon ulkomailla ja blogin pitäminen on jäänyt vähälle. Ulkona kevät tekee tuloaan räntäkuurojen keskellä, aurinko sulattelee hankia ja muuttolinnut palailevat kaukomailta. Etelässä ne olivat hyvinkin jo lähtökuopissaan, niin pääskyt kuin kahlaajatkin. Tervetuloa vain. Matkalla luin pieniä kirjoja, joilla on suuri sisältö. Tällainen on varsinkin muutaman vuoden takaisen Nobel-kirjailijan Le Clézion palkintovuonnaan kirjoittama kirja nuoren Ethelin kasvusta lapsuudesta aikuisuuteen ja vastuuseen. Upeaa kerrontaa, niin kuin muutkin hänen kirjansa. Autiomaa oli fantastinen lukukokemus aikoinaan ja nyt juuri kun vaelsin kuumassa erämaassa kivien, punaisten kallioiden ja mystisen hiljaisuuden keskellä, muistelin usein juuri tätä kirjaa. Le Cléziota kannattaa lukea useampaankin kertaan.’
Kirja on pieni kertomus suuresta asiasta. Nuori Ethel kasvaa kirjan myötä lapsesta aikuisuuteen ja saa kokea kaiken sen muutoksen, jonka sota tuo Eurooppaan 30-luvulla. Hän elää rikkaassa porvarillisessa perheessa Pariisissa, soittaa pianoa, käy koulua ja seurustelee vanhan isosetänsä Solomonin kanssa elämästä. Hänen perheensä on muuttanut Pariisiin Mauritiukselta ja isän on tarkoitus hoitaa perheen raha-asioita täältä käsin niin, että he voisivat jatkossakin viettää turvattua ja vakaata elämää. Toisin kuitenkin käy. Isä ei osaa hoitaa asioitaan, ei omiaan eikä muiden. Hän elää yli varojensa pitämällä salonki-iltoja, tarjoamalla lainoja, haaveilemalla uusista keksinnöistä, jotka eivät toimi ja sijoittamalla rahaa arveluttaviin kohteisiin. Isosetä huomaa tämän ja testamenttaa kaiken omaisuutensa Ethelille, varsinkin kalliin tontin, jonne oli tarkoitus rakentaa Ethelille Malvanvärinen huvila. Isä kuitenkin sedän kuoltua tuhlaa myös Ethelin varat ja niin he ovat kaikki tuuliajolla, kun sota syttyy.
Kirja kertoo myös Ethelin ystävyydestä Ksenjan, venäläisaatelisen emigranttitytön, kanssa. Ksenja on köyhä, todellä köyhä, mutta ylpeä ja kantaa köyhyytensa kunnialla. Tytöt ovat rakastuneita toisiinsa ja ystävyys on muuttumassa jopa vaaralliseksi. Sota kuitenkin muuttaa senkin. Ksenja menee naimisiin ja ystävyys loppuu. Ethel seurustelee englantilaisen Laurentin kanssa ja menee tämän kanssa naimisiin kirjan lopulla sen jälkeen, kun isä Alexandre on kuollut, perhe kärsinyt hirvittävän köyhyyden ja alennuksen joutumalla karkoitetuksi Pariisista ensin Nizzaan ja sitten maaseudulle toisten ihmisten armopalojen varaan. Kun on itse kärsinyt nälän ja puutteen, osaa antaa arvon hyvinvoinnille ja toisten kärsimyksille.
Kirja on osittain omaelämäkerrallinen tarina kirjailijan omasta äidistä. Siinä ei oikeastaan tapahdu kerrottuna kovinkaan paljon, mutta sen pienten tapahtumien taustalla vellovat suuret asiat, joiden laineet keinuttavat myös kirjan henkilöitä. Hitler on kummajainen, jota ensin nauretaan sitten vihataan. Puute on peikko taustalla, jonka ei suotaisi tulevan omalle kohdalle, mutta joka on siedettävä sitten kun se osuu.
Kirjailija kuvaa hyvin kauniisti nuoren Ethelin elämää Pariisissa. Hän ei kaunistele asioita, mutta tunkeutuu kuitenkin syvälle nuoren tytön sielunelämään. Tuntuu joissakin paikoissa jopa kiusalliselta lukea tytön omista ajatuksista. Tyttöjen ystävyys on kuvattu myös hyvin kauniisti ja vaikka se johtaa lähes lesbomaiseen suhteeseen, niin siitä ei läpitunge nykykirjallisuuden niin helposti paisuttamaa seksuaalisuutta. Kuvaus on arkaa, niin kuin varmaankin nuoren tytön itsensä etsiminen on. Ksenja kuvataan kylmäksi ja itsekkääksi, kuten usein kliseisesti venäläisiä kuvataan. Toisaalta Ethel on runotyttömäinen sinisilmäinen onnessaan eikä osaa ajatella toisista mitään pahaa.
Koska kirja on kertomus Hitlerin hirmutekojen ajalta, se ei jätä näitäkään asioita rauhaan. Vasta kirjan lopulla selviää, että Laurent on juutalainen eikä Ethel. Laurent on kuitenkin englantilainen sotilas, eikä joudu kärsimään, mutta hänen perheensä joutuu keskitysleirille. Koko ajan pelkäsin sen tapahtuvan Ethelin perheelle. Pahuus kasvaa kirjan edetessä ja koska siitä aiheesta on paljon kirjoitettu, se vaikuttaa, ahdistaa, vaikka sitä ei kerrota. Kerronnan tahdittajana on Ravellin Bolero. Alku on verkkainen, mutta tahti kiihtyy kohti loppua. Se on ikään kuin alkusoittona elämälle, johon Ethel valmistautuu.
Kirja on kaunis pieni helmi, joka kannattaa lukea huolella. Se jää helposti ulkokohtaiseksi eikä pysy mielessä, mutta hieman vaivaa nähden siitä saa uskomattoman paljon irti pienestä koostaan huolimatta.
Le Clézio, J. M. G: Alkusoitto. Otava 2010 (2008). Suom. Annikki Suni. 179 s.
