’Hämmästyin, kun kiersin koiran kanssa aamulenkillä Länsi-Suomessa ja näin kuinka keltaisten valvattien ja keltanoiden joukossa kukki muutakin keltaista. Niinpä päätin tämän viikon kasviksi valita vielä yhden keltaisen kauden kasvin. Yleensä kannusruohoa pidetään sydänkesän kukkijana, mutta nykyään, kun tienreunat niitetään heinäkuussa, nousevat kesäkukkijat usein uudelleen loistoon vielä syyskuullakin. Yksi tällainen kasvi on kannusruoho, joka kannattaa nyt bongata, jos se on kesällä jäänyt huomaamatta.’

Kannusruoho (Linaria vulgaris) kuuluu naamakukkaisten laajaan heimoon, mutta on sukunsa ainoa vakituinen kasvi Suomessa. Satunnaisena tavataan paria muutakin, mutta ne ovat hyvin harvinaisia. Sen sijaan kannusruoho on yleinen kasvi Etelä- ja Keski-Suomessa sekä tavallinen satunnaisena pohjoisempanakin, Lapista se puuttuu lähes kokonaan. Alkuperäinen se on vain rannikoilla ja onkin merenrantaniittyjen vakiolajistoa. Muualla se on asettunut kasvamaan asutuksen piiriin pihoille, pientareille, mutta myös rikkakasviksi viljapeltoihin. Yleensä sen kasvupaikan tulisi olla hiekkainen ja kuivahko.

Kasvin näyttävä kukkaterttu on houkutellut aikoinaan ihmisiä siirtämään sen kotipuutarhaan koristeeksi. Niinpä sitä vielä nykyäänkin tapaa talojen seinustoilta ja jopa kukkapenkeistä. Mikäs sen hienompaa, sillä onhan kyseessä kaunis kasvi, joka hoidettuna kukkii pitkään keskikesästä syyskuun lopulle saakka. Sisämaasta tavattavat kannusruohoesiintymät ovat paljolti näiden kukkapenkkikasvustojen peruja. Sitkeänä kasvina se on jatkanut olemassaoloaan, vaikka hoito onkin unohtunut tai loppunut kokonaan.

Monella luonnonkasvilla on aivan omat pölyttäjänsä, niin kannusruohollakin. Sen kukka on rakenteeltaan kannusmainen ja mesivarasto sijaitsee syvällä kukan sisällä. Niinpä meteen pääsee käsiksi tai kärsiksi vain sellainen hyönteinen, jonka imukärsä ylettyy kannuksen pohjaan saakka. Kimalaiset ovat tarpeeksi painavia painaakseen kukan saranan tavoin kääntyvän alahuulen alas, jolloin kyhmymäiset huulet avautuvat ja tie mesivarastolle on avoin. Löytämistä helpottavat paitsi mieto tuoksu niin myös oranssinkeltaiset alahuulen kyhmyt ja kannukseen johtavat mesiviivat. Samalla näin touhutessaan kimalainen saa selkäänsä kasvin siitepölyä ja vie sen mennessään seuraavaan kukkaan pölyttääkseen se. Myös kiitäjäperhosilla on tarpeeksi pitkä imukärsä, jonka se työntää kukan sisään. Se ei kuitenkaan laskeudu kukalle imiessään eikä siten saa siitepölyä selkäänsä. Sen vierailu kukassa ei aina ole kukan kannalta hyödyllistä.

Kannusruoho on nyt parhaimmillaan syyskukassa ja nähtävillä. Sen kukintaa voi seurata pakkasiin saakka. Samalla voi miettiä sen kansanomaisia nimityksiä, joita on kerätty ympäri Suomen. Mistä lie tulevatkaan, mutta ainakin seuraavia nimiä se on saanut aikojen kuluessa ihmisiltä: keisarinkyntteli, kartanovahti, luuvaloheinä, ahdepellava, saksanpellava.