Avainsana-arkisto: ravinteisuus

Kattotiilet kunniaan

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

 

Paahdepaasisammal

Tänä syksynä on koettu täällä Hämeessä jo kaksi talvea, mutta kummallakin kerralla lumi on saanut väistyä ja sammaltaja on päässyt mielipuuhaansa. Marraskuun lopulla tein pari lyhyttä sammalretkeä rannoille, toisen Padankosken Kyläjärven ja toisen Luopioisten Haltianselän rannalle. Rantasammalista tuli noukittua pieniä näytteitä pussiin määritettäväksi. Kaikenlaista löytyi: saukonsammalta (Leptodictyum riparium), lettohiirensammalta (Ptychostomum pseudotriquetrum), kantohohtosammalta (Herzogiella seligeri), mutta ei mitään järisyttävää.

Kyläjärven rantatien varressa oli kuitenkin kasa vanhoja kattotiiliä. Talon katto oli uusittu ja vanhat tiilet oli kipattu tien varteen. Nehän piti katsoa. Vanhastaan muistin, että olin joskus löytänyt vanhalta tiilikatolta mielenkiintoisia lajeja. Niinpä kuorin tiilien päältä sammalia mukaani. Kotona työpöydän ääressä sitten selvittelin löytöjä mikroskoopin kanssa. Sitä tosiaan tarvittiin, sillä tiilillä kasvoi ainakin neljä erilaista paasisammalta monen muun lajin lisäksi. Tunnetusti paasisammalet eivät ole sammalsukujen helpoimmasta päästä, joten aikaa kului ja kahvia myös, että lajit sain ongittua selville kerätyistä tuppaista ja tehtyä lajeista vielä näytteetkin.

Ensimmäinen tupas oli kuitenkin aivan tavallista rauniopaasisammalta (Schistidium apocarpum), sitähän on joka paikassa, missä vain on ravinteista kalliota tai sementtiputkea. Seuraava olikin selvästi papillinen ja sai nimekseen nystypaasisammal (Schistidium papillosum), sekin melko yleinen kivipinnan sammal. Kolmas tupas mietitytti pienuutensa puolesta ja innostus nousi, kun sekin oli papillinen. Kun vielä huomasin, ettei lehdissä ollut karvakärkeä, niin ajatus löi hetken tyhjää: eihän tällaista lajia ole olemassakaan. Kirjojen avulla se kuitenkin määrittyi paahdepaasisammaleksi (Schistidium dupretii), jolla tosiaan voi olla karvakärjetönkin muoto. Hienoa, kolmas paikka Luopioisiin. Kun pengoin vielä sammalkasaani, löytyi neljäskin paasisammal. Se olikin taas vanha tuttu, mutta ei suinkaan mikään jokapaikan tai -päivän laji. Yksi tupsuista oli nimittäin pikkupaasisammalta (Schistidium submuticum). Tämähän Nationalsnyckelnin mukaan on yleinen vain Skandien vuoristossa ja meillä harvinainen. Luopioista on sitä kuitenkin löytynyt ennen tätä kolmelta muulta paikalta ja aina kattotiililtä.

Paasisammalten lisäksi unholaan jäivät niin ketopartasammal (Syntrichia ruralis), kuin kujasammal (Pylaisia polyantha) ja savikkosiipisammalkin (Fissidens viridulus). Kääpiösiipisammal (Fissidens exilis) hieman nosti taas adrenaliinia, onhan se sentään NT-laji ja löydetty ennen tätä täältä vain parilta paikalta. Muut olivatkin sitten jokapaikan sammalia, kuten kamppisammal (Sanionia uncinata) ja suikerosammalet.

Kattotiilet niin vanhat katot kuin ojaan kipatut tiilikasatkin ovat hyviä sammalpaikkoja. Ne kannattaa aina tarkistaa, kun vastaan tulee. Tiilissä on mukana sementtiä tai kalkkia. Siksi niiden pinta on emäksinen ja sitähän monet kalkinsuosijasammalet etsivät. Tällaisella karulla alueella kuin Luopioinen, ovat sementtiputket, kattotiilet, siltarummut ja vanhat kivijalat ensiarvoisen tärkeitä tarkistaa. Löydöt voivat olla mielenkiintoisia, kuten minulle kävi tällä vuoden tähän asti viimeisellä sammalretkellä.

33: pohjanlumme

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

lumme1

’Viikonvaihteessa oli kyläyhdistyksen niittotalkoot rannassa. Raivasimme pois vesikasvillisuutta, joka uhkasi tukkia koko lahden. Nyt veneillä pääsee eteenpäin ja onkimiehet saattavat heitellä uistintaan. Useita traktorikuormia kuljetettiin pois lehtiä, kukkia ja varsia. Miten nämä hoidettiin ennen? Lapsuudessani ei niittotalkoita järjestetty ja kuitenkin vedet olivat avoimia soutaa ja uistella.’

Tämän viikon kasvi, pohjanlumme (Nymphaea alba ssp. candida), on pitäjämme vaakunakukka ja Kukkian nimikkokasvi. Niinpä se sopii hyvin viikon kasviksi, vaikka monilta järviltä se onkin jo kukintansa tältä kesää lopettanut. Oheiset kuvat on kuitenkin otettu viime viikolla ja niistä näkee, ettei se kaikilla järvillä vielä ole ohikukkinut. Suojaisilla lahdilla ja lammikoissa lumme kukkii edelleen.

lumme3Ulkonäöltään lumme on kovin erikoinen. Järven pohjamudassa kasvaa sen liki ranteenpaksuinen juurakko, josta erikoiset lehdet nousevat veden pinnalle. Myös kukka on hyvin erilainen kuin muiden kasvien kukat, mm. valkoisten terälehtien suuri määrä, säteettäinen levymäinen luotti ja kukan kellumisominaisuudet. Verholehdet suojaavat kukan sisintä niin yöaikaan kuin huonolla säälläkin. Lopuksi, kun kukka on hedelmöittynyt sulkevat verholehdet marjamaisen hedelmän sisäänsä ja kukkavana kiertyessään vetää koko paketin veden alle kypsymään.

Pohjanlummetta tavataan koko maassa, mutta aivan pohjoisimmissa osissa se on harvinainen. Laji jakautuu kahteen alalajiin, jotka aikaisemmin olivat omia lajejaan: pohjanlumme (ssp. candida) ja isolumme (ssp. alba). Jälkimmäinen on itäinen ja Hämeessä melkoisen harvinainen. Luopioisista olen tavannut sitä vain kahdesta suojaisasta järvenlahdesta. Sen kukka on suurempi ja verholehdet lepäävät vedenpinnan suuntaisina. Kolmas lumpeemme on pieni suomenlumme (N. tetragona), jonka kukka on vain parin sentin levyinen ja kukkapohjus tieteellisen nimen mukaan terävästi nelikulmainen. Sen lehdet ovat myös selvästi pohjanlumpeen lehtiä pienemmät.

Pula-aikaan, kun ruoasta oli kova puute, lumpeenjuuria jauhettiin hätäravinnoksi. Tätä käytettiin pääasiassa kotieläimille, mutta koska jauho sisältää yli 30 % tärkkelystä ja sokeria, tehtiin siitä rieskaleipää ruis- tai ohrajauhojen kanssa ihmisillekin. Se on hyvänmakuista, kertovat ne, jotka ovat lummeleipää maistaneet. Juurakot nostettiin järvenpohjasta keväällä jäiden lähdettyä ja saatettiin syöttää sioille sellaisenaan tai sitten kuivattuina ja pienittyinä.

lumme2Lumme on kaunis kasvi. Sen punakukkaiset muodot ovat rauhoitettuja, mutta myös suuria harvinaisuuksia. Kun leikkasimme niittotalkoissa lehtiä poikki, teki pahaa, varsinkin kun joukossa oli jonkin verran myös suomenlummetta. Muutamassa vuodessa kasvillisuus niitetyiltä alueilta häviää, mutta valtaa kyllä paikkansa takaisin aikanaan. Lohduttavaa oli myös se ajatus, ettei ihminen pysty lummetta kokonaan hävittämään, kyllä se sen verran voimakas kasvi on ja yleinen.

12: mustikka

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

mustikka1’Nyt tietenkin voisi ajatella, etteikö mustikka voisi mieluummin olla viikon kasvina keskikesällä. Mutta ajattelin, että silloin on niin paljon muitakin mahdollisuuksia. Loppujen lopuksi mustikka on tällä hetkellä hyvin eksoottisen näköinen kasvi metsissämme. Tänä lumettomana talvena sitä on näkynyt kaiken aikaa ja jossain vaiheessa hiihtokin tuntui kuin mustikanvarvuilla tanssimiselta. Nyt kun lievä takatalvi toi vähäisen lumikerroksen taas metsiin, olen ihaillut mustikanvarpujen graafista kauneutta. Kesäisemmät kuvat siitä voi käydä katsomassa kasvistosivuilta.’

Mustikka (Vaccinium myrtillus) kuuluu kanervakasvien heimoon. Monimuotoisuutta siellä riittää, kun ajattelee, että samaan heimoon kuuluvat niin etelän puukanervat kuin pohjoisten soiden karpalotkin. Heimossa on myös paljon hyödyllisiä kasveja, etenkin mustikan sukulaisissa. Metsiemme tärkeimmät marjat mustikka, juolukka, puolukka ja karpalot kuuluvat tähän sukuun. mustikka2Paljon niitä kerätään, mutta edelleen syksyisin muistutetaan meitä siitä, kuinka paljon marjoja jää metsään mätänemään eli lintujen ravinnoksi. Marjankerääjien sukupolvi on ikääntynyt vai pitäisikö sanoa itääntynyt, kun poimijat tuotetaan nykyään Kauko-Idästä.

Tänäkin talvena on lehdissä olut runsaasti tietoa mustikan terveydellisistä vaikutuksista. Vanhastaanhan nämä on jo tiedetty, mutta välillä oli vaihe, jolloin ei näitä ominaisuuksia haluttu ymmärtää. Mustikkasopan voimalla hiihdettiin ja hoidettiin vatsavaivoja, lehtiä kiehautettiin teeksi ja käytettiin rohtona, joka sisälsi luonnoninsuliinia. Teetä ei kuitenkaan saisi nauttia liikaa, koska lehtien parkkiaineet myös rasittavat munuaisia eivätkä vain paranna. Nykyään mustikan terveellisyys siis taas tunnustetaan ja sen sisältämien vitamiinien (A, B, C) ja muiden ainesosien on todettu ihan oikeasti vaikuttavan moniin terveydellisiin asioihin: hämäränäköön, syöpiin, muistiin, jopa Altzheimerin tautiin, verenkiertoon ja kolesteroliin, tulehduksiin ja sokeritautiin. Monipuolinen marja kaikella tapaa, jota kannattaisi hyödyntää enemmänkin.

Tällä hetkellä mustikan särmikkäät varret ovat levossa, mutta kunhan lämpötila pysyvästi nousee nollan yläpuolelle, alkavat varret tuottaa ravintoa ja silmut turvota. Mustikka pudottaa lehtensä syksyllä ja kasvattaa keväällä kasvin kukkimisaikaan uudet hennonvihreät lehdet. Silloin kasvi onkin aivan eri näköinen kuin nyt. Onneksi mustikka on yksi yleisimmistä kasveistamme, joten sen tuntemisessa ei pitäisi olla mitään vaikeutta, kunhan katselee vain ympärilleen metsässä kulkiessaan.

Letto

Julkaistu , kirjoittanut
2

rahka4

’Suot tyypiteltiin aikoinaan samalla tavalla kuin metsätkin maaperän laadun ja sitä kautta kasvillisuuden mukaan. Soilla tyypitykseen vaikuttavat lisäksi myös veden määrä ja liike, paikan etäisyys suon reunasta ja maantieteellinen asema. Suot jaetaan yleensä viiteen pääryhmään: korvet, rämeet, nevat, letot, luhdat ja yhdistelmät. Lisäksi tulevat käsitellyt suot, muuntumat ja turvemaat. Aikojen kuluessa parhaat eli ravinteiset suot ojitettiin ja niistä tehtiin peltoa. Osasta soita haluttiin metsämaata. Vain karut nevat ja rämeet jäivät jäljelle. Tosin niitäkin ojitusvimmassa 1960- ja 1970-luvulla tuhottiin, vaikka nyt tiedetäänkin, ettei niistä tule peltoa eikä metsää.

Etelä-Suomessa ravinteiset suot ovat tänä päivänä suuria harvinaisuuksia, uhanalaisia. Kartoittaessani Luopioista olen niitä etsinyt, turhaan. Ravinnon saannin mukaan suot jaetaan karuihin (ombrotrofisiin) ja ravinteisiin (oligotrofisiin) soihin. Jälkimmäiset jaetaan vielä ravinnon määrän mukaan minerotrofisiin, mesotrofisiin ja eutrofisiin soihin. Kaikkein ravinteisimmat suot ovat lettoja. Olen päätellyt, että esim. Aitoon Häyläsuo on aikoinaan ollut jonkinasteinen letto. Nykyään vedenlaskun ja ojitusten jälkeen se on pelkkä pusikko, jonka yhdellä kulmalla on lähteisyyden mukanaan tuomaa ravinteisuutta, mesotrofiaa.

Niinpä hämmästykseni oli suuri, kun sattumalta löysin Luopioisista leton tai ainakin itse pidän sitä sellaisena. Lettoisuuden indikaattoreina ovat sammalet. Tuolta pieneltä suoalueelta olen tänä kesänä löytänyt useampia eutrofian indikaattoreita. Ilman muuta on selvää, ettei näitä ole löytynyt muualta Luopioisten alueelta. Keväällä jo löysin sieltä lettokuirisammalen (Calliergon richardsonii) ja hetekuirisammalen (C. giganthenum) sekä useita Mniaceae-heimon lehväsammalia. Myös ravinteisilla soilla elävä kivilaakasamamlen muoto lehtolaakasammal (Plagiotechium denticulatum var. undulatum) viihtyy tuolla suolla.

rahka5Nyt syksyllä löytyi sitten taas uusi eutrofiaa ilmentävä laji, joka on vielä varmistuskierroksella, mutta uskallan sen jo tähänkin pistää, käyrälehtirahkasammal (Sphagnum contortum). Tämä sammal komeilee kuvissa, vaikka toden totta ei se nyt niin kovin komealta näytä: likaisen ruskeanpunertava, pötkömäinen ja hyvin vetinen. Katselin sitä jo keväällä, mutta silloin jäi näyte keräämättä. Nyt sen otin ja työpöydän ääressä selasin useiden oppaiden määrityskaavoja ja kaikkien mukaan päädyin samaan lajiin. Sammal on yksi neljästäkymmenestä rahkasammallajistamme ja erottuu muista paitsi värinsä myös käyrien lehtiensä avulla. Se on silmälläpidettävä (NT) sammal ja alueellisesti uhanalainen (RT) suuressa osassa maata.

Useat Luopioisista ilmoitetut letot ovat osoittautuneet reheviksi korviksi tai luhdiksi. Niinpä ensi kesänä on syytä tarkistaa vastaavia paikkoja ja penkoa ne perusteellisesti, jospa niiden uumenissa lymyää vielä uusia yllätyksiä.’