Raportti

Asmalampi

’On joulunajan viimeinen pyhä, loppiainen. On yhteenvedon aika. Vuosi 2015 jää varmaan muistiin säiden oikullisuuden vuoksi tai pakolaiskeskustelujen tai terroritekojen tai talousvaikeuksien vuoksi. Vuoteen on varmaan mahtunut paljon myös henkilökohtaista muisteltavaa, perhejuhlia, matkoja, upeita luontokokemuksia. Näin vuodenvaihteen jälkeen niitä usein miettii ja kertaa mielessään. Vuosi sitten saattoi olla paljonkin suunnitelmia vuoden varalle. Nyt voi niihinkin palata ja katsoa, mitkä toteutuivat, mitkä eivät ja mitkä olisivat saaneet jäädä toteutumatta. Ehkä näin osaamme järkeistää tulevaakin vuotta. Vuoden päästä olemme taas viisaampia.

Luopioisten kasvikartoitus oli tarkoitus saada tehtyä vihdoinkin loppuun yli 25 vuoden uurastuksen jälkeen. Toisin kävi. Aikaa ei tahtonut löytyä ja kun sitä oli, ei sateen vuoksi viitsinyt lähteä papereita uittamaan märkään metsää. Niinpä edelleen kymmenkunta ruutua on Aitoon suunnalta tekemättä. Ensi kesänä sitten!

Nettisivut tulivat vuodenvaihteessa kuuden vuoden ikään eli kauan on niitäkin jo väännetty. Uusia kasvilajeja Luopioisiin tuli kaksi ja nekin oikeastaan pihakarkulaisia. Vaikka kiurunkannus onkin luonnonkasvi, niin täältä löydetyt näyttävät olevan karkulaisia pihapiirissä. Keväinen kaihonkukka on sitä vielä enemmän. Prässissä on lisäksi pari epävarmaa näytettä, jotka saattavat nostaa vielä lukumäärää, joka tällä hetkellä on 749 lajia. Sammalia löytyi enemmän, 11 uutta ja kokonaislukumääräksi tuli 364 lajia. Jäkälät uudesta rupijäkäläkirjasta huolimatta eivät lisääntyneet kuin 7 lajilla. Kokonaislukumäärä on nyt 189. Mikrosienet jäivät viime vuonna vähemmälle, mutta jostain kumman syystä sateista huolimatta niitä ei myöskään kovin paljon näkynyt. Sivuilta löytyy tällä hetkellä 193 lajia.

Vaikka kasvien etsiminen veikin runsaasti aikaa monelta muulta mielenkiintoiselta asialta, jäi erikoisesti mieleen kaksi hienoa retkeilyä: Parikkalan sammalretki ja Kevon sammalseminaari. Edellinen tuotti Laatokan Karjalan eliömaakuntaan 20 uutta sammallajia, 13 varmennusta ja 16 vanhan tiedon uusimista. Lapista löytyi minulle uusia lajeja kuutisenkymmentä, joista suurin osa on siellä aivan tavallisia, mutta oli joukossa huikeita harvinaisuuksiakin. Upea retkikokemus oli myös lastenlasten kanssa tehty vaellus Laipanmaalla.

Tätä blogia on tullut vuoden aikana täydennettyä 90 kertaa eli keskimäärin 7,5 postausta kuukaudessa. Kirjojen lukeminen on minulle suuri intohimo ja se näkyy myös blogissa. Olen suunnitellut näiden erottamista omiin osoitteisiinsa, mutta se on vielä tekemättä. Kirjoja tuli vuoden aikana luettua noin viisikymmentä kappaletta, joista osan arviointi on blogissa. Menneisiin vuosiin verrattuna se on vähän, mutta ehkä kriittisyys on lisääntynyt tai tulee luettua paksumpia kirjoja. Pitäisi joskus merkitä muistiin mieluummin sivumäärät kuin kappalemäärät, jos sillä nyt mitään merkitystä sitten on.

Näin on vuosi summattu vähän päiväkirjamaisesti. Tänä vuonna jatketaan. Tavoitteena on löytää uusia lajeja Luopioisiin, itselle eliksiä ja rikkoa parin vuoden takainen vuoden lintubongaus 172 lajia. Siinähän sitä tavoitetta on ihan riittävästi.

talvi2

Jälleen kerran …

uusivuosi

Kuinka mittaat mielessäsi aikaa? Onko se jana, spiraali, ympyrä vai mikä? Jokaisella meillä on oma tapamme ja se on oikea. Omaa vänkkyrääni en osaa edes kunnolla kuvata, kuinka se lähtee alhaalta ja kaartuu kohti kevättä vasemmalle koukaten sitten kesän myötä kohti kuva-alan oikeaa reunaa kiertyen sitten syksyn myötä alas jouluun ja taas uudelleen – jälleen kerran … Minkähänlaista luonteenlaatua tämäkin osoittaa, toivottavasti kukaan ei tee liian tiukkaa analyysiä.

Kaikista mutkista huolimatta vuoden alku on aina uuden alku – sekin jälleen kerran … Mitä toivon, mitä saan, mihin tyydyn, mihin kurkotan, mitä voin antaa? Kysymyksiä, joihin voi palata sitten, kun on sen aika. Varmaan kohta on syytä palata viime vuoden asioihin vielä kerran, muistella, ottaa opikseen, löytää uutta, säilöä vanhaa – jälleen kerran … Kaikesta tästä huolimatta ja siitä syystä toivotan jokaiselle lukijalle

Riemukasta Uutta Vuotta!

uusivuosi2

Joulu, joulu, tullut on…

IMG_0671

’Joulu, joulu tullut on, juhla armahainen.’

Yläpuolisen kuvan myötä haluan toivottaa kaikille blogin lukijoille rauhaisaa joulunaikaa. Syksyä on leimannut pimeys, johon joulun valot tuovat onneksi jonkinlaista pirteyttä. Joulun jälkeen elämä jatkuu taas uusin jutuin. Niihin on aika palata sitten, nyt jään joulutauolle. Blogini on ollut olemassa viisi vuotta ja on aika miettiä sen jatkoa. Monesti on käynyt mielessä erottaa kirja-arvioinnit omaksi kokonaisuudekseen ja luonto omakseen. Toisaalta ne tukevat toisiaan. Hyviä ehdotuksia otetaan vastaan, nyt ja aina. Palaan tähänkin aiheeseen pyhien jälkeen yhteenvedon merkeissä. Nyt kuitenkin: syödään, juodaan ja nautitaan läheistemme seurasta!

Oiken riemullista joulunaikaa ja Onnellista Uutta Vuotta 2016!

Hiusjää

’Muutama vuosi sitten kirjoitin tälle palstalle pohdintaa oudosta jääilmiöstä, jota kutsuin Sienen hengitykseksi. Tänään oli Hesarissa minulle uutta tietoa ilmiöstä. Lainaan toimituksen laatimaa artikkelia tähän, koska en itse ole alkuperäistä kokonaan lukenut. Näin äkkiseltään asia kuulostaa järkevältä ja oikeansuuntaiselta. Ilmiö on näinä päivinä ajankohtainen, kun maa ja karike ovat vielä sulana, mutta ilma pakkasella. Hentoa hiusjäätä muodostuu mikroilmastoltaan otollisiin paikkoihin melko helposti. Kun artikkelissa mainitaan, että se on yhden sienen (liilatali eli Exidiopsis effusa) aikaansaannos, jäin miettimään, kuinka yleinen tuo sieni on? Itse en ole sitä koskaan havainnut tai tunnistanut. Voivatko muutkin lahottajasienet saada aikaan samanlaisen ilmiön? Luonto on ihmeellinen, taas kerran kliseisesti todettuna ja paljon on vielä tutkittavaa. Siksi naurattikin, kun joku julisti syvällä rintaäänellä viime kesänä, kuinka helppoa on elää maailmassa, joka tunnetaan kokonaan ja jonka toiminta tiedetään.’

”… Lisätäänpä kylmään keittoon vielä jotain harvinaista: hiusjäätä. Se muistuttaa vanhan ihmisen valkoisia hapsia ja voi kertyä komeaksi kuontaloksi lahoavien lehtipuiden ympärille.

Ensimmäinen tutkimus aiheesta ilmestyi Nature-lehdessä vuonna 1884. Viime kesänä Biogeosciences julkaisi artikkelin, jossa fyysikko Christian Mätzler, kemisti Diana Hofmann ja biologi Gisela Preuß selittävät ilmiötä perusteellisesti.

Jo aiemmin tiedettiin, että valkoisen turkin syntymiseen tarvitaan sieni. Preuß sai selville sen lajin: liilatali eli Exidiopsis effusa. Mätzler puolestaan selvitti, miten jäiset kutrit muodostuvat. Pakkasella vesimolekyylit puun pinnalla jäätyvät, mutta puu on sisältä sula. Puun huokosista alkaa imeytyä pintaa kohti lisää vettä, joka sekin jäätyy ja työntyy hienoina lankoina ulkoilmaan.

Kun Hofmann sulatti jäähiuksia, vedestä löytyi ligniiniä ja tanniinia. Ne saattavat estää suurten jääkiteiden muodostumisen puun pinnalla, hän kertoi ScienceDaily-sivustolle.

Jäätä syntyisi puulle kyllin kylmässä myös ilman sientä, mutta sen ansiosta jää asettuu säikeiksi. Nuo noin 0,01 millimetriä paksut ja jopa kymmenen senttiä pitkät hiukset säilyttävät muotonsa monta tuntia senkin jälkeen, kun ilman lämpötila on noussut nollan tuntumaan. Tutkijat arvelevat, että jokin sienen tuottama aine pitää ne kuosissaan.

Salaperäisiä jäisiä kiehkuroita tavataan etenkin Keski-Euroopan leveysasteilla, mutta niitä voi nähdä myös suomalaisissa metsissä. Se on mahdollista, jos edes yöllä jäähtyy pakkaselle…”

Hesarin Tiede-sivu 17.12.2015 (tiedetoimittaja Arja Kivipelto)

Seppälä

Näytteet

näytteet’Sadepäivien ratoksi olen järjestellyt kasvinäytteitäni luovutettavaan kuntoon. Aloin viime vuonna miettiä yli kymmenentuhannen näytteeni loppusijoituspaikkaa ihan tosissaan. Olen aina kuvitellut, että ne joskus päätyvät museokokoelmiin jonkin yliopiston suojiin. Kyselykierros tuotti harrastajalle aika tylyn vastauksen. Museot ovat näytteitä pullollaan, ei ole enää itsestään selvää, että niitä huolitaan. Mitä niille sitten teen? Vastauksia, hyviä ja huonoja, tuli, mutta ne eivät minua tyydyttäneet. En ollut vielä valmis pinoamaan näytteitäni pihalle juhannuskokoksi.

Eihän tästä ole vielä pariakymmentä vuotta, kun museoihin kyseltiin vanhoja koululaisherbarioitakin. Itsekin silloin sain niitä muutaman toimitettavaksi eteenpäin. Ajat muuttuvat ja toki on ymmärrettävää, etteivät museot ole mitään heinälatoja. Aktiivinen harrastaja ei kuitenkaan ole tehnyt työtään siinä mielessä, ettei sillä ole mitään merkitystä. Lopulta kyselyni tuotti tuloksen ja saan ainakin osan näytteistäni Keski-Suomen Luontomuseon suojiin. Kiitos heille!

Tämä kokemus herättää kyllä muutakin mietittävää. Onhan se totta, ettei museoihin kannata säilöä tuhansia vesiheiniä eikä muita ihka tavallisia lajeja. Keskusteluissa lajien uhanalaisuudesta on vilahdellut tarve, kerätä kontrollinäytteet uhanalaisista lajeista, jotta tiedämme varmasti sen edelleen löytyvän kasvupaikaltaan. Sammalien ja muiden vaikeasti määritettävien lajien kohdalla sen jotenkin vielä ymmärtää, mutta muuten ei. Tätä menoa harvinaiset ja uhanalaiset lajit saavat yliedustuksen kokoelmissa ja tavallisia lajeja saa koluta laarin pohjalta.

Kasviharrastajia ei maassamme ole liikaa. On turha karkottaa näitä vähiäkin pois huonolla diplomatialla. Parempi vaihtoehto on hallittu kontrolli. Museo ottaa vastaan ja valitsee tarvitsemansa. Loput voi sitten hävittää. Onneksi omiin muutaman näytteen eriini on vielä suhtauduttu myönteisesti. Ymmärrän toki, että tuhansien näytteiden määrä hirvittää ketä tahansa, niin minuakin.’

Juhannus

Padankoski

’Tekisi mieli olla oikein positiivinen ja toivottaa lukijoille aurinkoista ja lämmintä juhannusta, näinhän on tapana. Miksi en niin tekisi? Kun päivät pitkät on ulkona pieniä ja suuria askareitaan tekemässä, ei aina kiinnitä huomiota siihen, onko sää kaunis, ilma lämmin tai tuuli kohtuullinen. Ne kuuluvat luontoon, ne antavat sen suomalaisen sään vaihtelevuuden, jota eteläeurooppalaiset eivät tunne. Toinen asia on kokonaan, jos joutuu työnsä vuoksi olemaan sisällä ja odottaa juhannusta päästäkseen nauttimaan ulkoilmasta, kesän kauneudesta, lämmöstä. Sää on kuitenkin asia, jolle emme voi mitään. Olen juuri palannut kolmen päivän vaellukselta Laipan erämaa-alueelta kolmen lapsenlapseni kanssa. Sää suosi meitä. Vaikka oli kylmä, satoi, myrskysikin, oli myös aurinkoista, oli tyyntä järvenpintaa Elamonjärvellä, lintujen laulua ja kukkien loistoa, unohtumattomia kokemuksia. Kukaan ei valittanut huonoa säätä, en edes minä. Lapsihan ei sitä ajattele, vaan löytää leikin säästä huolimatta. Se on heidän luontaista joustavuuttaan. Tätä yritän löytää itsestänikin.’

Joka tapauksessa haluan toivottaa kaikille lukijoille

kaunista juhannusta!

Uusi vuosi

värimustikka

’Taas on päästy siihen hetkeen, jolloin muistellaan menneitä ja mietitään tulevia. Elämä etenee vuosi vuodelta ajanlaskumme mukaan. Luonto ei siitä taida tietää mitään, ihmisen keksinnöstä. Se elää säiden mukaan, ilmaston mukaan, vuodenaikojen mukaan. Joskus tulee erehdyksiä, kuten kesäinen mustikkakuva. Se kuitenkin toivottakoon kaikille 

Valoisaa Uutta Vuotta!’

Väitös

syynisaari

’Pari viikkoa sitten oli Jyväskylässä FM, YTM Aleksi Räsäsen väitöstilaisuus. Tutkimuksessaan hän tarkasteli uusia menetelmiä luontoarvojen kartoitukseen (Developing and comparing methods for mapping habitat types and conservation values using remote sensing data and GIS methods). Mielenkiintoiseksi tutkimuksen tekee se, että siinä on osamateriaalina käytetty Luopioisista kerättyä kasviaineistoa. Sama aineisto on nähtävillä omien kasvisivujeni levinneisyyskartoissa. Tässä muutama huomio tehdystä työstä referoiden Jyväskylän Yliopiston tiedotetta väitöstilaisuudesta.’

Väitöskirjassa tutkija on kehitellyt menetelmiä elinympäristötyyppien ja luontoarvojen kartoitukseen paikkatietomenetelmien sekä kaukokartoituksen avulla. Tutkimuksessa todetaan, että esim. sateliittikuvien avulla voidaan ennustaa elinympäristötyyppien esiintymistä ja siten myös kartoittaa luonnonsuojelullisia arvoja. Näin voidaan vähentää maastotyön määrää, joskaan ei kokonaan poistaa sitä.

Tutkimuksessa huomattiin eri luokitteluvaihtoehtoja vertailemalla, että elinympäristötyyppien kartoituksessa tarvitaan monenlaisia aineistoja: sateliittikuvia, ilmakuvia, maastokartoitusta, laserkeilausaineitoja jne. Näistä laskettavat piirteet kuvaavat esimerkiksi maaston muotoja, puuston rakennetta ja kohteiden heijastavuutta.

Saamiensa elinympäristötyyppikarttojen avulla tutkija kartoitti alueen luonnonsuojelullisia arvoja ja vertaili erilaisia kartoitusmenetelmiä toisiinsa. Eri menetelmin tehdyt luontoarvokartat poikkesivat huomattavasti toisistaan. Räsänen havaitsi, että kartoituksessa ja karttoja tutkittaessa tulee kiinnittää huomiota tapaan, millä kartat on luotu. Tutkimuksen yhtenä osana oli saada selville, miten tyyppikartta toimi neliökilometriruutukartoituksessa havaittujen putkilokasvien lajirunsauden selvittäjänä. Tutkimuksen mukaan putkilokasvien lajirunsautta selittivät parhaiten elinympäristötyyppien runsaus ja kohteen korkeus merenpinnasta.

On ollut suuri kunnia olla mukana osana tätä tutkimusta. Toivottavasti sillä on myös jonkinlaisia seurauksia käytännön luonnonsuojelutyössä. Onnea tuoreelle tohtorille tulevaisuuden haateiden edessä.

 

Suven juhla

kokko

’Taas on aika suven ja juhlan. Juhannuksena perinteet kaivetaan esiin: taas poltetaan kokkoa, saunotaan, pystytetään koivuja portaanpieleen, tuodaan kesä sisään. Taas kootaan yhdeksän kukkaa tyynyn alle ja toivotaan helliä unia. Taas toivotaan, ettei kesä koskaan lopu. Juhannus on valon juhla niin kuin joulukin, mutta nyt valo on luonnollista, onhan päivä pisimmillään. Ensi viikolla huokaillaan, kun… mutta eipä ajatella sitä vielä.

Meillä kokko sytytetään illan hämärtyessä rantaan ja ainakin nuorimmaiset paistavat makkaransa. Joskus on kierretty pellon laitaa katsellen suven väriloistoa. Tänä vuonna runsaan sateen vuoksi kasvillisuus ryöppyää joka puolelta ja saattaa olla, että pellonpientareet jäävät koluamatta. Onhan sitä kukkaloistoa tienpenkoillakin. Mitkä ovat sinun kolme suosikkikukkasi tänä juhannuksena? Itse mietin niitä tänään kiertäessäni koiran kanssa vakioreittiämme lähimetsässä. Enpä julkaise omaa listaani vielä.’

Lopuksi toivotan kaikille lukijoille oikein mieliinpainuvaa juhannusta!

Vappu!

vappu’Ilma tuntuu kirpakalta, pohjatuuli puhaltaa. Sima oottaa kylmissään, serpentiinit laatikossa, ilmapallot pomppii. Vapun tunnelma on parhaimmillaan.

Vappuvieraat lähti juuri matkaan. Kohta täyttyy talo iloisesta naurusta ja hauskanpidosta. Sauna lämpiää. Sitten juhlitaan, kevättä. Odotamme, jos vaikka taivaalta tulisi sitä valkeaa, jota niin vähän on viime kuukausina täällä etelässä näkynyt. Se juhlistaisi somasti vihertyvää nurmikkoa. Vappuviuhkani on tänä vuonna kovin pieni, mutta väri sillä on hyvä, suorastaan aatteen väri. Vappua juhliessa voisi miettiä, mikä se oikeastaan, siis tuo minun viuhkani, onkaan. Arvatkaapa! Kaikesta huolimatta

OIKEIN RAILAKASTA VAPPUA LUKIJOILLE!’