Terveiset Puitsitunturilta

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

’Tuntsa on olemassa, se tuli todistettua, kun olimme majoittuneena sinne. Sammaltutkijoiden ryhmä, yhteensä 13 innokasta konttaajaa, vietti viisi päivää tuolla tarunhohtoisella paikalla aivan rajan pinnassa. Yhden päivän ajan rajavartijoiden valvova silmä seurasi tarkkaan menemisiämme, sillä maaperää tuijottaessa ja sammalia etsiessä, oli suuri vaara joutua naapurin puolelle. Raja kulki vain muutaman metrin päässä Puitsitunturilla.

OLYMPUS DIGITAL CAMERATaivaalla näkyvät savukaaret kertoivat, että rajaa valvottiin myös ilmasta käsin, onhan Ala-Kurtin sotilastukikohtaan vain muutaman kymmenen kilometrin matka. Rajan taakse silmäillessä tuli mieleen vanha sanonta: aidan takana ruoho on vihreämpää. Nyt vain aidan taakse ei saanut mennä ja silmämääräisesti niin kasvillisuus kuin maisemakin näytti siellä jatkuvan aivan samanlaisena.

OLYMPUS DIGITAL CAMERARaja oli merkitty tolpilla maastoon: punavihreä ja sinivalkoinen. Naapurin puolen kuvaaminen ei ollut sopivaa, joten kamera oli suunnattava sammaliin. Mitään kovin erikoisia lajeja tunturilta ei löytynyt, matkamuistoluokkaa, mutta läheinen kuru lähteineen ja lammikoineen sai jo sydämen tykyttämään. Näytteet ovat vielä paperipusseissa odottamassa määritystä, mutta ainakin muutama tuiki outo sammal minunkin keruuksiini joutui, sellainen, jonka olemassaolosta en ennen retkeä ole mitään tiennyt, esim. pikkukämmensammal (Tritomaria scitula). Eihän se mikään suuri  harvinaisuus taida olla, onhan vain niin häviävän pieni, että jää helposti huomaamatta.

Ensi kerralla lisää outoja mutta kiehtovia maisemia!’

Lapinretken sammalet

kurulehväsammal

’Monesti lähdemme merta edemmäs kalaan, niin kuin sanotaan eli kun ruokahalu kasvaa, halutaan aina vain enemmän. Sammalten kartoittajia ja tutkijoita on sen verran vähän, ettei se liene kovin suuri synti, jos etelän ihminen kiertää itsekin Lappia sammalia etsimässä, vaikka omassakin ympäristössä olisi vielä ihan riittävästi tutkittavaa.

Minulla oli ilo päästä viime elokuussa Lappiin retkeilemään sammaltyöryhmän tutkijoiden kanssa ja niinpä tulos olikin odotettua antoisampi. Reilun viikon aikana kolusimme ensin Lemmenjoen maisemissa muutaman päivän ja sitten liki viikon Kevon tutkimusasemalta ympäristöön suuntautuvilla retkillä. Paljon outoja lajeja, sellaisiakin joista en ole kuullutkaan, löytyi retkien aikana, oli uusia maakunnalle, kauan sitten edellisen kerran löydettyjä ja sitten siellä tuiki tavallisia lajeja, mutta etelästä puuttuvia.

Kokosin näistä löydöistä sivut sammalsivujeni jatkoksi. Suuri osa lajeista määritettiin jo maastossa, osa sitten työpöydän ääressä. Otin yleensä oudosta sammalesta kuvia ensin kasvupaikalta ja sitten retken jälkeen paremman kuvan kerätystä näytteestä. Näin sain jokaisesta uudesta lajista vähintään kaksi kuvaa sivuille. Osa kerätyistä näytteistä on edelleen määrittämättä tai varmistamatta, joten virheitä on saattanut tulla, mutta ne korjataan aikanaan.

Sivuille pääsee tämän linkin kautta. Jos löydätte ristiriitaisuuksia, parannettavaa tai korjattavaa, niin toivon yhteydenottoa. Ylhäällä olevassa kuvassa komeilee yksi minulle itselleni mieluisa löytö, kurulehväsammal (Cyrtomnium hymenophylloides)’ 

Marjoja savella

nuppisammal’Viereinen kuva tuli otettua viikonvaihteessa savipellolta, kun olin taas katselemassa niitä pieniä, joista jo kirjoitinkin aikaisemmin. Jotenkin ne viehättävät, koska ne ovat niin omalaatuisia ja tavallaan myös erikoisia. Kirjojen mukaan näitä sammalia olisi löydettävissä paljon enemmänkin, mutta täällä meillä ne ovat kovin eteläisiä tai eivät ole vielä tänne saakka edes ehtineet. Niinpä hetken mietin kuvan saalista: Mitä ihmettä nuo ovat? Liekö kasvikuntaan kuuluvia ollenkaan. Nopeasti katsottuna voisi luulla vihreällä sametilla olevan jonkin ruostesienen. Vaan eipäs ollutkaan. Nyt on heti kerrottava, että nuo ryppäät ovat millimetrin halkaisijaltaan eikä niitä savipellolta huomaa, ellei keskity ja katso suoraan jalkoihinsa. Sittenkin olin kulkenut jo pellon puoliväliin ennen kuin ne huomasin ja kuitenkin niitä oli ollut jo pitkällä matkalla. Kuvassa vihreä on levää ja punainen siis sammalta.

Aika kauan sain tehdä töitä asian eteen ja lopulta arvoitus ratkesi aivan toista kautta. Samalla paikalla oli pienen seittimäisen nuppisammalen (Discelium nudum) syyskasvustoa, jota keräilin mukaan varmentaakseni määrityksen. Tutkiessani ruotsalaisesta sammalkirjaa tämän lajin kohdalta löysin lähes identtisen kuvan noista punaisista pallosista. Ne siis kuuluvat nuppisammalelle, mutta miten? Kirja kertoo niiden olevan kasvin koirasversoja, jotka joskus syksyllä ilmaantuvat nuppisammalen kasvupaikalle. Erikoista on, että vaikka nämä naaras- ja koirasversot voivat kasvaa aivan erillään toisistaan, niin silti sanotaan, että sammal on yksikotinen.

Niin se ratkesi tämä marja-arvoituskin. Toivottavasti oikein. Tämä nuppisammal on muutenkin aika erikoinen sammal. Se aloittelee kasvunsa vasta näin myöhään syksyllä ja saa pesäkkeensä valmiiksi vasta keväällä. Se onkin sukunsa ainoa laji koko maailmassa, toista samanlaista ei ole. Täältä Luopioisista löytyy sille joka vuosi uusia kasvupaikkoja, vaikka se onkin edelleen harvinaisten ryhmässä.’

Pientä savelta

sykerösammal

’Nyt on taas se aika vuodesta, kun löytää kaikkea pientä kivaa vastapuiduilta pelloilta. Tällöin tarkoitan sammalia. Meillä on melkoinen joukko pienen pieniä pioneerisammalia, jotka ovat löytäneet kasvupaikkansa viljapeltojen savipaakuilta. Kun nostaa maasta kokkareen katsottavakseen, ei heti huomaa siinä mitään, sitten vähitellen jotain vihreää rähmää ja kun tirkistää lupilla paakkua avautuu kokonainen armeija muutaman millin mittaisia sammalia. Nyt on otollinen aika lähteä niitä metsästämään. Mukaan tarvitaan jokin pussi ja hyvä luppi. Helppoa niiden määrittäminen ei ole, mutta ei kai se pääasia olekaan.

Tässä muutamia lajeja:

Lehtisammalia:
savikkolapiosammal (Tortula truncata), hyvin yleinen
savikkosiipisammal (Fissidens viridulus), yleinen
kääpiösiipisammal (Fissidens, exilis), harvinainen
ojasykerösammal (Weissia controversa), harvinainen, kuvassa yllä
peltonukkasammal (Dicranella staphylina), harvinainen
hopeahiirensammal (Bryum argenteum), hyvin yleinen
rusohiirensammal (Bryum pallens), yleinen
sinipunahiirensammal (Bryum violaceum), harvinainen
rusovarstasammal (Pohlia melanodon), harvinainen

Maksasammalia:
etelänresusammal (Fossombronia wondraczekii), harvinainen
röyhelösammal (Blasia pusilla), yleinen
ojahankasammal (Riccia glauca), yleinen
ruusukehankasammal (Riccia sorocarpa), harvinainen

Sarvisammalia:
sarvisammal (Anthoceros agrestis), harvinainen

Vaikka monen perään olen kirjoittanut harvinainen, niin viime vuosina nämä sammalet ovat tulleet yhä useammin vastaan juuri sänkipelloilta Etelä-Suomesta. Pohjoisesta ne todennäköisesti edelleen puuttuvat, mutta ilmastonmuutoksen seurauksena on syytä tarkkailla näitä sielläkin. Ainakin Keski-Suomesta on löydetty viime vuosina sellaisia sammalia, joita parikymmentä vuotta sitten ei tavattu kuin etelärannikolta. Siis silmät auki ja kumartelemaan. Sammalet on yllä linkitetty sivuilleni, joten sieltä voi nähdä, miltä nämä pienet näyttävät.’

Uusi sammal

Kalliojärvi

’Aina ei tiedä, mitä löytää. Näin on usein sammalten kohdalla. Kesällä heinäkuun alussa tein kasviruutua Aitoon kylässä Luopioisissa. Siellä on vielä muutama ruutu tekemättä. Samalla katselin sopivia sammalpaikkoja, jospa löytyisi jotain mielenkiintoista. Paljon on vielä mahdollisia lajeja löytymättä. Pienen Kuohujärven pohjoisrannalla kartan mukaan kohoaa kalliojyrkänne. Se pitää siis tutkia ja sen kasvit merkitä muistiin. Jo kaukaa näin, ettei kallio ollut mikään kovin ravinteikas, graniittia, lohkeilevaa sorttia, joten en odottanut mitään suurta enkä näyttävää. Sellaisia ei löytynytkään. Aivan kuin pakolla noukin joitain matkamuistoja muistivihon väliin, jospa ne ehtisi illalla tutkia ja todeta taas kantaneensa kotiin niitä joka paikan sammalia, kulosammalta ja nuokkuvarstasammalta. Muutama tupas kuitenkin kiinnosti sen verran, että pistin ne koteloon myöhempää tutkimista varten. Päälle kirjoitin kalliotorasammal ja paikan.

Nyt syksyn hämärtäessä illat, kaivoin näytteen esiin ja kävin sen määrityskirjojen avulla läpi uudelleen. Jokin siinä tuntui haraavaan vastaan ja niinpä vein sen ystävälleni Orivedelle. Muutaman päivän päästä tuli vastaus: Onneksi olkoon, Luopioisille uusi laji on löytynyt. Mikä, mikä? No, puhutaan siitä sitten kun tavataan. Näin sammal jäi kummittelemaan mieleen ja monesti arvuuttelin itseltäni sen nimeä. Enpä arvannut oikein.

Sammal on rantapörrösammal (Dicranoweisia crispula). Enpä odottanut tämän sammalen löytyvän sellaiselta paikalta, vaikka sitä olen löytämisen toivossa silmäillytkin Kukkian rantakallioilta. Pörrösammal on eteläosissa maatamme hyvin harvinainen ja yleistyy vasta Kuusamon korkeudella. Eteläisellä Pirkanmaalla on muutama kasvupaikka, mutta pohjoisosista maakuntaa se edelleen puuttuu, vaikka luulisi asian olevan toisinpäin. Enpä ollut sitä ihan huonosti määrittänyt, sillä se on hyvin kalliotorasammalen (Cynodontium tenellum) näköinen: lehdet kähärät, pesäkkeet pystyt, tällä vain hieman pulleammat.

Näköjään edelleen on opittavaa siinä, että jokainen oudonnäköinen tupsu on tutkittava. Sitä ei koskaan tiedä, mitä edestään löytää.’

Saalis syvyydestä

ahdinsammal2’Sammaltutkijat lastautuivat veneeseen viime viikonloppuna Konnevedellä. Pääsin mukaan koluamaan koskia ja soutamaan selkävesiä. Runsas vesimäärä ja virran voimakkuus estivät kahlailun ainakin kovin syvissä vesissä. Niinpä siirryttiin venekyytiin. Se kannatti. Vaikka pohjasta saatiinkin vain niukalti sammalia, löytyi kuitenkin jotain.

Viereinen kuva esittää sammalta, joka nousi naaran mukana yli kolmen metrin syvyydestä. Kooltaan muutaman sentin mittainen sammal määritettiin veneessä ahdinsammaleksi (Platyhypnidium riparioides). Mielessä oli kuitenkin tieto siitä, että järvistä kerätyt ahdinsammalet eivät olisikaan tätä lajia. Niinpä otettiin näyte talteen jatkokäsittelyä varten.

Ahdinsammal on mielenkiintoinen sammal siinä, että useat näytteet on kerätty talvella, kun pilkin mukana pohjasta nouseekin kalan asemasta sammalta. Laji kasvaa syvällä lähes valottomassa ympäristössä ja sen elämäntavat on siksi huonosti tunnettuja. Lajin löytyminen on ollut usein sattuman varassa. Ehkäpä siksi sammal onkin harvinainen.ahdinsammal1

Työpöydän ääressä sitten epäilyt paljastuivat todeksi. Kyseessä ei ollutkaan ahdinsammal, vaan nokkasammaliin kuuluva laji Oxyrrhynchium speciosum, joka on liitetty maamme sammalluetteloihin vasta hiljattain. Liekö lajilla edes suomalaista nimeä vielä? Tutkimuksissa on todettu, että Suomen järvistä ahdinsammaleksi nimettyjen näytteiden joukossa on juuri tätä lajia. Sammalta on tavattu myös Ruotsista ja Tanskasta sekä laajalti muualta Euroopasta, Pohjois-Amerikasta sekä Kaakkois-Aasiasta. Suomen osalta sammalen levinneisyydestä ei tiedetä vielä kovinkaan paljoa.

Näiden kahden lajin erottaminen toisistaan ei ole helppoa. Itse en olisi niitä erottanut toisistaan. Onneksi on tarkkanäköisempiä. Erot ovat mitallisia ja mikroskooppisia. Kun kasvupaikatkin ovat samanlaiset, ei ole ihme, että ne on sekoitettu toisiinsa. Nyt vain pilkkijät ensi talvena sammaljahtiin ja näytteet tutkijoiden syynättäväksi. Tieto lisääntyy ja pilkkiminenkin saa aivan uutta merkitystä.’

Lipposammal

tenolla

’Joskus etsiminen on työlästä, joskus etsimänsä löytää yllättäen ja hetkessä. Näin voi sanoa pohjoisen retken hienoimmasta löydöstä. Vanhastaan tiedettiin, että lapinlipposammal (Psilopilum cavifolium) on löydetty Tenojoen rantahietikoilta, mutta sitä ei etsinnöistä huolimatta oltu löydetty kymmeniin vuosiin. Meidän retkikuntammekin etsi sammalta useaan otteeseen monelta paikalta ja turhaan. Kunnes sitten tulimme oikealle paikalle, silmät kiinnittyivät oikeaan mättääseen oikeasta suunnasta ja aivoissa välähti, siinä se on.

Sammal ei ole suuruudella pilattu. Verso nousee sentin verran hiekasta ja muistuttaa kovin tavallisen karhunsammalen pientä versoa. Laji kuuluu juuri karhunsammaliin. Onhan sillä eroja, eihän se muuten olisi oma lajinsa, mutta ainakin naalinsammalesta (Oligotrichum hergynicum) se on hyvin vaikea erottaa ilman mikroskopointia. Seitsemän hengen voimin haravoimme Tenon rantaa lähellä Nuorgamin kylää, siis aivan pohjoisimmassa Suomessa. Sammalta löytyi vain muutaman neliödesimetrin alueelta muutama kymmenen versoa. Varmaan sitä on muuallakin, mutta tämä paikka nyt ainakin on varmistettu.

lipposammalVieressä on kuva tästä komeudesta. Sitä on aika turha etsiä täältä etelästä, sillä sen kasvupaikat ovat arktisia niin Siperiassa kuin Kanadassakin. Muissa Pohjoismaissakin sammal on suuri harvinaisuus.

Mitä tällä tiedolla sitten tehdään? Laji on yksi muiden lajien joukossa ja siksi tärkeä. Se on lisä luonnon monimuotoisuuteen. Sen elämä on uhattuna paitsi luonnon itsensä vuoksi (Tenon tulvat, jäät, eroosio) niin myös ilmastonmuutoksen vuoksi. Nämä arktiset lajit pakenevat lämpöä ja muiden lajien kilpailua kohti pohjoista, kunnes tulee Jäämeri vastaan. Tällaisia lajeja on eläimissäkin, esim. naali. Jääkarhuakin uhkaa jäätiköiden sulaminen ja asuinpaikkojen hupeneminen. Eläimet voivat liikkua, kasvien on tyydyttävä sinnittelemään paikallaan tai hävittävä. Lapinlipposammalellakin tulisi olla paikkansa luonnossa. Vielä toistaiseksi onkin.’

Skaidilla

skaidi1’Kesätauko on takanapäin, samoin matka Kevolle! Viikoksi kokoonnuimme sammalretkille Kevon biologiselle asemalle. Retkeilimme Utsjoen alueella koluten puron varsia, soita ja paljakoita, rantoja ja pihamaita. Itse retkeilin ennen tätä viisi päivää Lemmenjoen kansallispuistossa samoissa merkeissä. Niinpä sammalia tuli nähtyä monenmoisia, suuria ja pieniä, lehtisammalia ja maksasammalia. Itselleni eliksiä eli ensi kerran nähtyjä sammalia kertyi yli 30 kpl. Se on paljon ja varmaan näytteiden joukossa on vielä lisää, kunhan saan ne kaikki käytyä läpi. Siihen kuluu kuitenkin aikaa, sillä jokainen on tarkkaan syynättävä skoopin alla ennen kuin laji selviää.

Säät suosivat retkeilyä. Uskomatonta, että tällaisen kesän jälkeen elokuussa voi seistä skaidin laella ja katsella etäisyyteen t-paidassa ilman, että tuuli tuivertaa tukkaa tai hyttyset syövät ihon rikki. Aurinko paistoi aamusta iltaan. Soilla söimme juuri kypsyneitä hilloja, paljakoilla kaarnikkakin maistui.

Yläkuva on otettu Gistuskaidilta Tenon yli Norjan gaissoille. Oikeassa laidassa komeilee Rastegaissa, jolle joskus olen toivonut vielä nousevani. Alakuvassa on yksi mieluisista löydöistä, kairasammal (Meesia triquetra). Se on alueellisesti uhanalainen suuressa osassa Suomea, vain Lapissa sillä on enemmän esiintymiä. Tämä lettosoiden sammal on vaikea erottaa muista nuijasammalista. Aikanaan teen tästäkin sammalesta sivun Luopioisten kasviston sammalsivuille, vaikka tuskin tätä sammalta täältä löytyy. Kukapa se kuitenkaan varmuudella osaa sanoa, pitää vain kulkea ja etsiä?

Meesia

 

Orvonsammal

orvonsammal

’Kesä on ollut niin kiireinen, että suuri osa talvella suunnitelluista pikkuretkistä on edelleen tekemättä. Luopioisten kasvikartoituksen ajattelin saada valmiiksi tänä kesänä ruutujen osalta, mutta edelleen on kymmenkunta neliökilometriä tekemättä ja kesä alkaa auttamatta kääntyä lopuilleen. Myöskään lajilistat eivät ole karttuneet toivotulla tavalla. Putkilokasveja ei ole löytynyt tänä vuonna yhtään uutta, mikä on kait ensimmäinen kerta kartoitusaikana, sammalia on tullut muutamia, samoin jäkäliä ja mikrosieniä.

Niinpä orvonsammalen (Pseudephemerum nitidum) löytyminen viikon alkupuolen kartoitusretkellä Aitoossa oli oikein miellyttävä tapahtuma. Sammal on äärimmäisen pieni, vain muutaman millin korkuinen. Sen itiöpesäke jää lehtien suojaan piiloon, mutta se on juuri se, minkä huomasin. Sammal kasvoi keskellä hakkuuaukeaa savipaakussa kosteassa painanteessa. Luulin löytäneeni taas jonkin nukkasammalen tai karvasammalen, joita tällaisilta paikoilta tavallisesti olen löytänyt. Vasta kotona mikroskoopin ääressä huomasin, ettei tässä ollut kyseessä kumpikaan näistä suvuista, vaan laji on aivan oman sukunsa edustaja.

Orvonsammalta tavataan vain eteläisimmästä osasta maatamme eikä se sielläkään ole mikään kovin yleinen. Se on tyypillinen pioneerilaji, joka ilmaantuu rikotulle maaperälle ja häviää taas, kun paikka kasvaa umpeen. Niinpä vähän ihmetyttää, ettei se katoa kokonaan lajistostamme. Onkohan hakkuuaukeiden aurauksesta sille hyötyä? Saattaa olla, sillä pellonpientareet ainakin ovat niin tukossa, ettei se siellä enää viihdy. Hakkuuaukea säilyy ainakin vuoden avoimena ja hyvänä kasvupaikkana muillekin lyhytikäisille sammalille. Pitääpä muistaa jatkossa tutkia tarkemmin näitä aukkoja.

Nyt lähden pariksi viikoksi sammaljahtiin Lappiin, joten blogi jää tauolle siksi aikaa. Sieltä saan varmaankin uutta aineistoa – toivottavasti.’

Pääsiäinen

Utö

’Pääsiäisen väri on kananpojan keltainen. Se voisi olla myös narsissinkeltainen tai munankeltainen. Itse näen vielä yhden keltaisen: kulosammalen keltainen. Näihin aikoihin tienreunat värjääntyvät nauhamaisesti oransseiksi juuri tämän sammalen lehtien ja itiöpesäkeperien mukaan. Sammal on yksi yleisimmistä maailmassa, täysin kosmopoliitti eli sen löytää kaikkialta. Se valtaa pioneerikasvin lailla muokattuja alueita eikä siedä toisten kasvien kilpailua. Niinpä sen löytää juuri tien reunapalteista, avoimilta kalloilta, kivien päältä, pihan kiveyksien raoista ja kaikkialta sieltä, missä on avointa kasupaikkaa ja vähän multaa juurille. Sammal sopii hyvin pääsiäiseen paitsi värinsä niin myös kasvunsa vuoksi. Näin pääsiäisen aikaan se tuntuu olevan ainoita kasveja, joka on jo selkeästi aloittanut kasvunsa talven jälkeen. Niinpä tämän pääsiäissammalen myötä toivotan kaikille lukijoille

levollista ja siunattua pääsiäisen aikaa!’