’Muutama viikko sitten viikon kasvina oli paju. Silloin pajun kukinnot, kissat, olivat vielä valkeita ja pörröisiä, villavia. Nyt kun aikaa on kulunut, ovat kissat kultaantuneet, vai ovatko? Kun tarkkailee pajupensaita lähemmin, huomaa, etteivät kaikki kukinnot olekaan samanvärisiä. Osa on jäänyt vihreiksi. Tuossa alempana on kuva myös sellaisesta kukinnosta. Asialle on täysin luonnollinen selitys: paju on kaksikotinen.
Aikoinaan omassa koulussani puhuttiin kaksi- ja yksikotisuudesta, yksi- ja kaksineuvoisuudesta ja ties mistä muistakin kummallisista käsitteistä, joista pieni poika ei ymmärtänyt hönkäsen pöläystä. Vasta aikuisena kokemuksen ja tarkkailun kautta sain selville mitä nuo käsitteet oikeastaan tarkoittavat.
Pajulla on kaksi kotia eli sen heteet ovat eri kasvissa kuin emit. Se siis on kuin ihminen, on miespajuja (yläkuva) ja naispajuja (alakuva). Pajulilla kuitenkin miehet ovat niitä värikkäämpiä ja koristelunhaluisia, vai onko tuo keltainen kissa kauniimpi kuin vihreä? Samahan on linnuilla: uros koreilee laulullaan ja höyhenillään samalla kun naaras on se tuiki tavallisen näköinen harmaavarpunen. Miksihän ihmisillä on toisin päin?
Neuvoisuus onkin sitten ihan eri asia. Nyt puhutaan kukista eikä kokonaisista kasveista. Jos kukka on yksineuvoinen, niin se on silloin joko emi- tai hedekukkainen, jos taas kaksineuvoinen, on samassa kukassa molempia. Erona edelliseen on se, että nyt heteet ja emit ovat samassa kasvissa eli sellainen kasvi on yhtä aikaa mies ja nainen, jos tätäkin verrataan ihmiseen. Eläinmaailmassa, ainakin korkeammalla tasolla olevissa, tämä on hyvin harvinaista, onhan meillä joko XX- tai XY-kromosomi jokaisessa solussamme eikä ne sieltä mihinkään lähde. Kasvimaailmassa tällainen kaksineuvoisuus on hyvin yleistä. Koivun heteet ja emit ovat erillään omissa norkoissaan, siis yksineuvoinen kukka. Valkovuokolla terälehtien keskellä on ympyrässä varrellisia heteitä ja keskellä nystymäisiä emejä, siis kaksineuvoinen kukka.
Kyllä luonto on ihmeellinen. Sitä ei voi kuin ihmetellä, kuinka hienosti se rakentuu. Kun olen talven aikana lueskellut kirjaa Sienten biologia (kirjoitin siitä postauksen tammikuussa), olen aina uudelleen ihastellut sitä valtavaa monimuotoisuutta, jota siihenkin eliöryhmään sisältyy. Niin ja se on vain yksi ryhmä, samanlaista hienoutta löytyy muualtakin esim. pajuista. Niidenkin maailmassa on vielä paljon salaperäistä: salisyylihapon arvoitus, risteytymisen mahdollisuudet, lajiutuminen, kasvun voima jne.
