’Utopistiset tulevaisuusmaailman kuvaukset jatkuvat tai tässä ei taida olla suoranaisesti kyse tulevaisuusvisiosta, kun puhutaan rinnakkaisista todellisuuksista. Olen lukenut Haruki Murakamilta muutaman kirjan (Suuri lammasseikkailu, Sputnik-rakastettuni) ja pitänyt niitä hieman kummallisina, joskin mielenkiintoisina. Helpolla ei päästä tämäkään jo pelkästään kokonsa vuoksi. Kirjailija itse jakoi kirjan kaksi ensiosaa yhdeksi niteeksi ja kolmannen erilleen. Niin se on myös meillä julkaistu Tammen Keltaisessa kirjastossa. Luulen, että moni kavahtaa kirjaa sen massivisuuden vuoksi, mutta se on turhaa. Taru sormusten herrasta on liitteineen laajempi ja sen monet ovat lukeneet useammankin kerran, kyllä tästäkin selvitään. Ilman muuta suosittelen kirjaan tutustumista, se antaa uutta ajateltavaa.’
Murakamin pääteos liikkuu George Orwellin kuuluisan kirjan Vuonna 1984 innoittamana utopioissa. Se rakentuu useammasta rinnakkaistodellisuudesta, joiden maailmat ovat hyvin samankaltaisia, mutta eroavat lopulta hyvinkin paljon toisistaan. Kirja on taitavasti rakennettu kertomus aivan tavallisesta elämästä Japanissa, joka kuitenkin hajoaa, mitä pidemmälle tarinassa edetään ja saa lopulta hyvinkin kummallisia piirteitä, kunnes päähenkilötkin tajuavat joutuneensa aivan uuteen maailmaan, paikkaan, jossa taivaalla loistaa kaksi kuuta.
Murakamin teos on samanaikaisesti elämän kuvaus, rakkaustarina, seikkailukertomus, huikea fantasiakertomus ja tulevaisuusutopia. Hän rakentaa kerrontansa hätkähdyttävän pienillä liikkeillä ja pettävästi saaden lukijan koukkuunsa jo ensi sivuilta. Huikeat 1200 sivua luettuaan ja päästyään loppuun, lukija ei voi muuta kuin haukkoa henkeään. Tietenkin jos pitää tällaisesta kerronnasta.
Tarina etenee vuoroon Tengon ja vuoroon Aomamen ajatuksina. Tengo on matematiikanopettaja ja pöytälaatikkokirjailija, Aomame on liikunnanohjaaja ja salamurhaaja. He ovat olleet nuoruudessaan pari vuotta samalla luokalla koulussa ja kokeneet siellä sellaista yhteyttä, joka vetää heitä yhteen vielä kolmekymppisinäkin. Tengon isä toimi lupamaksujen kerääjänä ja kuljetti poikaansa pyhäisin mukanaan ovelta ovelle. Aomamen vanhemmat kuuluivat Todistajien uskonlahkoon ja tyttö joutui samaan liemeen lapsuudessaan kuin Tengokin. Muuta yhteyttä heillä ei ollut eikä muuta tietoa toisistaan kouluajan jälkeen aikuisena.
Laskeutuessaan ruuhkaiselta moottoritieltä alemmalle ohikulkutielle Aomame laskeutuu samalla rinnakkaistodellisuuteen, jossa asiat kulkevat eri lailla kuin hänen omassa maailmassaan. Hän surmaa väkivaltaisia miehiä ohuella neulalla, jonka hän työntää niskasta aivoihin. Näiden miesten rikokset kohdistuvat tavallisesti perheeseen eikä yhteiskunta pysty heitä rankaisemaan. Kuntohoitajana Aomame on tavannut vanhan rikkaan rouvan, joka pitää turvakotia hakatuille naisille ja jonka kanssa hän yhdessä valitsee rangaistavat miehet. Lopulta uhriksi tulee salaperäisen uskonnollisen liikkeen johtaja, joka käyttää hyväkseen nuoria tyttöjä. Murha saa yhteisön Aomamen kannoille ja tämän täytyy piiloutua.
Tengo puolestaan saa kustantajaltaan tehtävän muokata nuoren tytön Fuka-Erin kirjoituskilpailuun lähettämän tekstin romaaniksi. Kirja, Ilmakotelo, käsittelee samaa yhteisöä, jonka johtajan Aomame surmaa. Kirjasta tulee valtaisia menestys ja se tuhoaa yhteisön yhteyden ns. pikkuväkeen, jonka ääniä yhteisön johtaja kuulee. Ajojahti jatkuu entistä voimakkaampana. Tengo ja Aomame alkavat tietoisesti etsiä toisiaan. Heidän on tavattava, löydettävä toisensa, varsinkin kun Aomame huomaa odottavansa lasta ja kaikesta järjenvastaisuudesta huolimatta tajuaa sen olevan Tengon lapsen.
Kohdattuaan heillä on päälimmäisenä ajatus päästä pakoon niin uskonlahkoa kuin pikkuväkeäkin takaisin omaan todellisuuteensa ja päästä sinne kaikki kolme yhdessä. Maailma, jossa kuun vieressä ei ole pientä vihreää kuunsirppiä on löydettävissä, vai onko? Lopulta ei voida ollenkaan varmasti sanoa, missä todellisuudessa he ovat, vaikka taivaalla loistaakin vain yksi kuu.
Nopeasti ajateltuna teoksen juoni on naivi ja epäuskottava. Näin saattaa olla, jos ajattelee kirjaa vain juonen kannalta. Jos miettii muutakin, löytää kirjastakin rinnakkaistodellisuuden. Kirjaa on moitittu tylsäksi ja jankkaavaksi, hitaasti eteneväksi ja vivahteettomaksi. Yhtenä syynä on esitetty käännöstä englanninkielen kautta. Voi olla, mutta minusta ne kaikki palvelevat tunnelmaa, joka on vertaansa vailla. Eivät kai miljoonat ihmiset voi olla tässä väärässä. Niinpä romaanitrilogia onkin jakanut lukijansa ainakin kahteen leiriin. Toiset ovat aivan myytyjä, toiset eivät ymmärrä alkuunkaan. Itse luin kirjan ahmien lähes yötä päivää ja se jätti ajatuspohjaa monelle koiranulkoilutukselle. Kirjan juonta ei pidä ajatella liikaa, sen sanomaa vielä vähemmän. Orwellin maailmaan se liittyy ylättävän vähän ellei ajattele uskonnollisen väkivallan liittyvän Isoveli valvoo-teemaan. Kirjan voi ottaa uutena ajatuskuviona, rinnakkaisena olotilana, jossa loistaa kaksi kuuta. Katsoin muuten kirjan luettuani taivaalle ja huokasin helpotuksesta.
Murakami, Haruki: 1Q84, osat 1-3, suom. Aleksi Milonoff. Tammi, 2013. 783 + 446 s.
