Varpunen

Machtesh ramon

’Pitääkö kohta lähteä varpusta katsomaan etelän aurinkoon? Kuvassa oleva varpunen on kuvattu muutama vuosi sitten Eilatissa. Lintu ei ole ihan samannäköinen kuin meikäläinen, mutta kuuluu samaan lajiin kuitenkin. Jo muutama vuosi sitten ihmettelin, kun varpunen oli liitetty uhanalaislistoilla vaarantuneiden lajien joukkoon. Voiko se olla totta? Lapsuudessa varpunen oli maaseudun kylien yleisin lintu, jopa tiaisten edellä. Se hyppeli pienissä parvissa tiellä noukkien pudonneita siemeniä ja tönkien hevosen kakkaroita. Eihän sitä ole enää vuosiin näkynyt kylänraiteilla, mutta kaupunkien pensasaidoissa kuitenkin. Tosin aivan viime vuosina pikkuvarpunen on syrjäyttänyt sen.

Keski-Suomen lintuyhdistyksen sivuilta äkkäsin viime viikolla viestin, jossa kerrottiin talvilintulaskennoista. Varpusen kohtalo on ollut karu viimeisen kymmenen vuoden aikana. Sarja on laskettu joulunajan laskennoista varpusten määrinä aina kymmentä käveltyä kilometriä kohden:

17, 23, 18, 10, 5, 10, 8, 7, 3, 3, 1.

Suuntaus on kaikkien nähtävissä ja jokainen voi miettiä rauhassa seuraavaa lukua.

Mistä tässä on kyse? Mikä on varpusen uhkana? Varpushaukka, kissa, kylmyys, ravinnonpuute, kausivaihtelu? Kaikkia näitä olen miettinyt. Pedot eivät ole lisääntyneet, päinvastoin. Se ei liene siis syy katoon. Kissoja on enemmän kuin ennen, vai onko? Navettakissat ovat kadonneet ja juuri nehän olivat ennen vanhaan varpusten pahimpia vihollisia, nykyiset kotikissat taitavat viihtyä paremmin lieden lämpimässä. Eipä taida kissoistakaan syntipukkia löytyä. Kylmyys ei varpusia pelota, ne ovat tottuneet siihen ja osaavat hakea suojaa. Mutta miten on ravinnon laita? Maatalouden muutos viime vuosikymmeninä on siistinyt pihoja ja tienvarsia, hävittänyt maaseudun elämää ja muuttanut kaupunkikuvaakin. Olisiko siinä syy? Mutta se ei selitä pikkuvarpusen lisääntymistä. Sehän käyttää pääasiassa samaa ravintoa. Kilpailussa varpunen on kuitenkin hävinnyt. Itse toivoisi syyn olevan kausivaihtelussa ja varpusen palaavan vielä pensasaitoihin tirskuttamaan. Onhan kottarainenkin saanut ilmaa siipiensä alle menneiden vuosien laman jälkeen. Toivossa ja odotuksessa on hyvä elää!’

Lunta, lunta

Vuorilampi’Viimeisen viikon aikana Keski-Suomeen tuli entisajan talvi. Lunta on satanut joka päivä ja nyt sitä on jo reilut 30 cm. Ladut ovat kunnossa, samoin pulkkamäet hiihtolomalaisten lasketella. Muutaman viime vuoden aikana talvet ovat olleet oikukkaita, sen kai kaikki olemme huomanneet. Lumi on tullut myöhään, sitä on tullut räntänä, hiutaleina, vesisohjona ja alijäähtyneenä, kaikissa olomuodoissa. Helmikuun heleät hanget ovat olleet vain toiveunia. Tilastot kertovat, että tämä helmikuu on ollut sateisin miesmuistiin. Etelässä se on näkynyt loskana ja kurakeleinä, täällä keskisessä osassa maata pehmeinä hankina ja pohjoisessa suurina kinoksia jopa lumivyöryvaarana.

Ilmastonmuutosskenaarioiden mukaan tämä on mennyt oikein, juuri tällaista ennustetaan, lauhaa, runsaita sateita, vaihtelevia lämpötiloja ja voimakkaita tuulia. Viikko sitten julkaistu kartta osoitti lumirajan siirtyvän pohjoiseen nopeaa kyytiä. Vuonna 2050 eletään etelässä ympäri vuoden sulan maan aikaa, räntää tulee, muttei se jää maahan pysyvästi. Lumiraja siirtyy Keski-Suomeen, mutta määrät täälläkin ovat vähäisemmät. Ainoastaan Käsivarren Lapissa talvinen lumipeite olisi paksumpi kuin tällä hetkellä. Niinpä ennustetaan, etteivät Etelä-Suomen hiihtokeskukset menesty enää siinä vaiheessa, kun rinne tulee pitää kunnossa vain tykkilumen avulla. Liekö viisasta sijoittaa pennosiaan niihin.

Voi vain kuvitella, millainen vaikutus tällaisella muutoksella on eliöstöön. Nyt jo talvilinnut olivat hätää kärsimässä tammikuun pakkasilla, kun ei ollut suojaavaa lumipeitettä. Mustikka todennäköisesti menetti ensi kesän satonsa silmujen paleltumiseen niin kuin kävi myös pari vuotta sitten. Laajemmalti vaikutus eliöstöön on siinä, pystyykö eliö sopeutumaan. Pohjoisen lajit ovat suurimmassa vaarassa, sillä mihin ne perääntyvät, kun Jäämeri tulee vastaan. Tuntureiden lumenviipymien lajit ovat jo nyt taantuneet. Naali vetäytyy viimeisille tuntureille ketun siirtyessä kohti pohjoista. Esimerkkejä on lukuisia.

Jos on skeptinen ilmastonmuutoksen suhteen, niin yksi asia tässä on ainakin huolestuttava. Jos ennen maapallo lämpeni ja jäähtyi aina jääkausiin saakka, niin se tapahtui tuhansien satojen tuhansien vuosien kuluessa, nyt puhutaan vuosikymmenistä korkeintaan sadoista. Muutoksen nopeus on hämmentävä ja sen pitäisi soittaa hälytyskelloja jokaisen korvan juuressa.’

Puikkojen aikaan

puikot

’Ei paljon tarvita pakkasta, kun jääpuikot ilmaantuvat kalliojyrkänteille. Nyt täällä Keski-Suomessa on ollut tasan yksi pakkaspäivä ja lähikallio itki puikkoja oikein tosissaan. Vesi virtasi ohuen jääkuoren alla ja purkautui kielekkeen reunalta tippuvana vanana esiin. Siihen muodostui vähitellen jääpuikko. Kuvaan pitäisi saada liike ja ääni niin tunnelma välittyisi paremmin, eli olisi pitänyt ottaa video.

Lapsuudesta muistan jääpuikot keväthankien aikaan. Aurinko sulatti silloin lunta ja vesi valui räystäiltä muodostaen joskus hyvinkin paksuja puikkoja. Syksyltä en vastaavaa ilmiötä muista, koska aurinkoa ei juurikaan näe eikä näytä luntakaan ilmaantuvan. Tämä ilmiö on varmaankin myös tätä ilmastonmuutosta. Syksyn sade ei ole jäätynyt, koska pakkasia ei ole ollut, vaan on valunut tähän asti pitkin maisemaa. Harvoin näkee niin vuolaita virtoja, kuin viime viikkoina on näkynyt.

Ilmastonmuutos on näkynyt tänä syksynä juuri siinä, että vaikka ennenkään ei tähän aikaan ollut aina lunta, niin olivat järvet kuitenkin yleensä jäässä. Eli pakkaset puuttuvat, maa on sula, samoin vesistöt. Kiersin järvenrantoja tänään koiran kanssa ja kuuntelin jäiden laulua rantavedessä. Jäähilettä oli muodostunut, mutta se oli vain ohutta eikä kiinnittynyt aallokossa kiintojääksi. Niinpä se keinui tuulen nostattamissa aalloissa ja lauloi heleällä äänellä. Sen muistan myös lapsuudesta.’

Toisen huomioonottaminen

polku1

’Yhä useammin törmää kuvan kertomaan tapaukseen. Vanha perinteinen polku on tuhottu tai suljettu. Nykyään tavaksi on tullut kerätä metsistä pois kaikki energiaksi kelpaava ja kasata se teiden varteen suuriksi röykkiöiksi. Siinä risut sitten kuivuvat tai lahoavat seuraavat vuodet, kunnes joku muistaa ne, silppuaa ja kuljettaa pois. Kaikki voisi olla hyvin, mutta kun tuo polku kulkee tuosta. Olisiko ollut vaikeaa tehdä, kuten alakuvassa on tehty eli jättää aukko polun kohdalle. Näin tapahtuu hyvin harvoin. Piittaamattomuutta vai huomaamattomuutta!

Toinen tapaus koskee metsien harvennushakkuita, Pääsääntöisesti konekuski ajaa metsäpolun päällä ja kasaa hakkuujätteet polulle. Näin hän tuhoaa ehkä ikiaikaisen polun, jota eläimet ja ihmiset ovat kauan kulkeneet. Kovin vaikeaa ei luulisi olevan suunnitella koneura toiseen kohtaan ja jättää polku rauhaan. Polut ovat muutenkin katoavaa luonnonvaraa, koska maaseudulla väestö vähenee ja vanhenee. Polku pysyy auki vain kulkemalla. Jos se tahallaan vielä rikotaan, ei sitä kukaan enää viitsi kulkea ja pitää auki. Kartoituksilla yritän helpottaa kulkemista etsiytymällä vanhoille karttapoluille. Turhautuminen on suurta, kun huomaa sen lähes tahallaan tuhotuksi.

Pidetään polut auki ja vedetään hakkuu-urat parempaan paikkaan. Ei luulisi olevan kovin suuresta kiinni!’

polku2

Ympäristöpäivänä

haapa1’Tänään vietetään Maailman ympäristöpäivää. Se on perua Tukholmassa 5.6.1972 pidetystä YK:n ympäristökokouksesta. Vuosien saatossa päivällä on ollut erilaisia teemoja, joiden avulla pyritään kiinnittämään huomiota ajankohtaisiin ympäristöongelmiin. Tänä vuonna tällainen aihe on metsä. Meille suomalaisille se onkin kiintoisa kohde, onhan metsä edelleenkin oleellinen osa meidän hyvinvointiamme.

haapa3

Tänä aamuna kiersin Luopioisten metsissä koiran kanssa laajan lenkin. Ryteikköä raivauksen jälkeen, hakkuuaukeaa talvisten kaatojen jäljiltä ja sitten kaunista korpimetsää, jossa sekä minun että koiran oli helppo liikkua. Monenlaista metsäympäristöä! Yksi asia minua kuitenkin kovin ilahdutti. Vuosikausia olen aina sopivissa väleissä puhunut ja kirjoittanut haavan puolesta, se kun on metsän arvokkain puu, luonnon kannalta. Tänään saavuin hakkuuaukean laitaan, josta puusto risuineen oli viime talvena kuljetettu pois. Pakolliset säästöpuut komeilivat ryhmänä keskellä aukkoa. Mutta siinähän se ilo olikin, säästöpuut olivat haapoja, komeita ja hyväkuntoisia. Jos kerran haapa nykyään kelpaa lähinnä energiapuuksi, luulisi maanomistajalle olevan vain hyötyä, kun ne jätetään säästöpuiksi metsään. Haapapino tien varressa on surullinen näky, varsinkin kun se usein lahoaa samalla paikalla vielä vuosien päästä. Usein viereisessä metsässä kasvaa silloin jo tiuha metrinkorkuinen haapavesaikko estämässä metsänomistajan arvopuun kasvamista. Hirville ruoaksi sanotaan, samalla menevät kyllä silloin koivun- ja männyntaimetkin. Onneksi kuuseen hirvi ei koske.

haapa2Näin ympäristöpäivänä on ilo huomata tällainen asia metsänhoidossamme, vaikka se olisikin ainoastaan poikkeus. Nyt vain pitää etsiä muitakin myönteisiä juttuja metsistämme. Näitä asioita ajattelin, kun raivasin ikiaikaiselta polku-uralta raivausjätteitä pois, että seuraavalla kerralla olisi helpompi siitä kulkea. Miksihän ne pitää kaataa polkujen päälle?’