Rahkasammalten ryhmä on haasteellinen. Osa maamme yli 40 lajista on helppoja määrittää jopa maastossa, mutta osa on vaikeita mikroskoopinkin kanssa. Helppoja ovat Sphagnum-ryhmän lajit vaalea-, puna- ja punaterärahka ja yleisimmät korpi- ja haprarahka. Cuspidata-ryhmän lajit vaativat aina tarkistuksen skoopilla, vaikka ne yleensä maastossa pystyykin määrittämään. Acutilfolia-ryhmän lajit ovat hyvin helppoja ja hyvin vaikeita. Rämerahka menee helposti sekaisin sararahkan kanssa ja jopa ruskorahkankin voi sotkea lähilajeihin. Nämä vaihtelevat ulkonäöltään runsaasti. Ruskorahka on yleensä helppo kasvaessaan mättäillä, mutta välipinnalla se ei olekaan enää niin helppo. Onneksi on vielä okarahka, jonka tuntee heti sen piikikkäitä haaroja silmätessään. Haasteita riittää.
Otsikon särmärahka (Sphagnum quinquefarium) on kiertänyt minut moneen kertaan tai minä olen kiertänyt sen. Sammal ei ole kovin harvinainen ja olen ollut hyvin vakuuttunut, että se Luopioisissakin kasvaa, mutta varmuutta ei ole ennen tätä syksyä tullut. Väriltään sammal on vaihteleva ja muistuttaa ulkomuodoltaan muita Acutifolia-ryhmän sammalia, mutta on sillä selvät omat tuntomerkkinsä, jotka voi jo maastossakin huomata, kun lupin kanssa versoa tarkastelee. Haarakimpussa on lähes aina kolme haaraa ylös- tai ulospäin ja kaksi varrenmyötäistä alaspäin. Näin ei ole millään muulla maamme rahkalla. Lisäksi, jos näkee ylähaarojen lehtien viisirivisyyden, josta lajin suomalainen nimi tulee, voi olla varma löytäneensä särmärahkan.
Mistä se sitten löytyi? Olen sitä etsinyt niin suomättäiltä kuin kallioseinämiltäkin, turhaan. Nyt se tuli aivan kuin sattumalta Laipanmaalta Laurilankallion pystyltä jyrkänteeltä, joka pohjoiseen suuntautuvana ja varjoisena pysyy vakituiseen kosteana. Sammalta oli monessa kohtaa ja jo maastossa saattoi hihkaista sen nyt löytyneen. Tällaisilta paikoilta olen sitä ennenkin katsellut, joten ei se ihan jokapaikan sammal ole. Kirjallisuuden mukaan sen voi kallioiden lisäksi löytää mesotrofisten soiden mätäspinnoilta ja korpimetsistä. Laji vaatii siis ravinteita.
Nyt kun särmärahka on löytynyt, voi alkaa etsiä sitä muualtakin. Yleensä käy niin, että kerran löydettynä, laji alkaa ilmaantua silmiin useamminkin ja muuttuu lopulta tutuksi. Toisaalta vielä on yksi varma rahka löytymättä, hentorahka (Sphagnum tenellum), joka varmasti täällä jossain lymyää, mutta ei ole vielä antanut itseään ilmi.
Lukeminen on ollut viime aikoina lähinnä laitteiden asennus- ja hoitomanuaaleja, mutta hiljalleen kun rakentaminen näin syksyn myötä hiipuu, on ehtinyt lukea muutakin. Nyt käsillä oleva teos on lukemisen arvoinen koostaan huolimatta. Se on raju hätähuuto luonnon puolesta, etenkin metsien. Nyt on tärkeää, että se myös kuultaisiin.
’Tänä kesänä en ole ehtinyt kulkea metsissä niin kuin edellisinä vuosina. Olen rakentanut jälkikasvulle hirsimökkiä ja se on vienyt ajan ja voimat melko tarkkaan eikä loppua näy. Niinpä tämän bloginkin päivitys on jäänyt ja sivuston täydennys ollut tauolla huhtikuusta alkaen. 
En vielä ole katsonut läheskään kaikkia pieniä näytteitäni mikroskoopilla lajin varmistaakseni. Sen aika on talvella, kun ei ole muuta tekemistä. Sitten varmaan kirjoitan myös tarkemman selvityksen kalkkialueen sammallajistosta. Yksi mukava löytö kuitenkin ansaitsee jo tässä tulla huomioiduksi. Kuivan lehdon pitkälle lahonneella haavan rungolla näkyi pieniä pyöreitä palleroita, joiden alkuperää en ensin osannut selvittää. Lopulta niitä aikani tihrustettua luupilla päättelin löytäneeni
’Kevät on ollut kiireistä aikaa. Vaikka tulinkin maalle jo maaliskuussa, niin koko ajaksi on riittänyt puuhaa. Innostuttiin perustamaan kasvihuone ja sinne piti kasvattaa myös jotain istutettavaa. Niinpä siinä puuhatessa aika on lentänyt. Vain muutamalle retkelle olen ehtinyt, lähinnä koiran kanssa lähimetsissä. Se on ollut kyllä antoisaa, sillä talven jälkeen ruosteessa olleet määritystaidot ovat alkaneet pikkuhiljaa palautua. 
Nyt on ilmestynyt 
Minua kiinnosti tässä arvioinnissa lähinnä putkilokasvien ja sammalten muutokset Luopioisten alueella. Jo valtakunnallisessa taulukossa oli lajeja, jotka yllättivät, lähinnä negatiivisesti. Sama jatkui alueellisessa arvioinnissa. Oheisista laatikoista näkyy uuden arvioinnin RT-lajit. Putkilokasveissa monet kämmekkäkasvit ovat joutuneet listalle, tosin osa on ollut siellä jo aikaisemminkin. Myös kaksi pientä lähteisyyttä ilmentävää ikimetsälajia, hento- ja korpisara, mietityttävät. Luopioisissa ne ovat melko yleisiä, kuten taulukosta näkyy ja lisäksi vielä monia kasvupaikkoja on jäänyt viime aikoina merkitsemättä muistiin. Sammalissa vastaavaa en huomannut. Nyt merkityt lajit ovat ennenkin olleet vähälukuisia ja ansaitsevat siksi uhanalaisstatuksensa. Monet niistä vain ovat sellaisia, joissa muutokset tapahtuvat nopeasti. Lahopuulajit, kuten rakkosammal, tulevat ja menevät. Nyt löydetyiltä paikoilta niitä ei enää ole löytynyt, mutta uusiakaan ei ole havaittu. Lehtisammalten osalta niin kuultorahka kuin keltasompasammalkin ovat todennäköisesti jo hävinneet alueelta. Ainakaan niitä ei ole enää yli kymmeneen vuoteen kasvupaikaltaan löytynyt. 
’Vuoden alussa ilmestyi jo jonkin aikaa odotettu uusin painos Puu- ja pensaskasviosta. Denrologian seura on ollut aikaansaava. Tämä on jo kolmas painos ja tällä kertaa täysin uudistettuna. Aikoinaan, kun ensimmäinen painos julkaistiin, olin vasta aloittanut kasviharrastuksen ja tyytyväisenä selailin uutta kirjaa, joka toi eteeni monia ennestään aivan tuntemattomia lajeja. Onko tuollainenkin olemassa, kasvaako tuokin Suomessa? Jo silloin kirjassa oli paljon myös sellaisia lajeja, jotka ovat puhtaasti koristepuita tai -pensaita. Tässä kirjassa niitä näyttää olevan vieläkin enemmän.’
