Eric-Emmanuel Schmitt on hyvin suosittu ranskalainen kirjailija maailmalla. Hän kuuluu ainoana ranskankielisenä viidentoista luetuimman kirjailjan joukkoon. Hänen kirjojaan on käännetty kymmenille kielille ja hänen näytelmänsä ovat maailmankuuluja. Suomessa hän kuitenkin taitaa olla melko tuntematon. Olen lukenut häneltä kolme kirjaa: Herra Ibrahim ja koraanin kukkaset, Pilatuksen evankeliumi ja Noona lapsi. Kaikki ovat mestariteoksia. Kuinka voikin niin pieneen tilaan saada mukaan niin paljon viisautta. Kirjat nimittäin eivät ole paksuja, ne lukee yhdessä illassa, mutta niistä jää paljon mietittävää useaksi päiväksi.’

Nooan lapsi on kertomus toisen maailmansodan ajalta. Joseph joutuu juutalaisvainoissa eroon vanhemmistaan Belgiassa. Vanhemmat painuvat maan alle ja katolinen pappi Isä Pons ottaa pojan hoteisiinsa. Marcelle-neiti luo Josephille uuden henkilöllisyyden ja uudet paperit. Sen jälkeen Jopseph muuttaa Keltaiseen taloon kymmenien muiden vastaavassa asemassa olevan lapsen luo. Hän saa tukihenkilöksi itseään vanhemman ja kaksi kertaa kookkaamman Rudyn, josta tulee hänen elinikäinen ystävänsä. Yhdessä he tutkivat Keltaisen talon ja sen ympäristön sekä Isä Ponsin salaisuuden. Joseph ratkaisee sen ja pääsee pitkän harkinnan jälkeen papin opetukseen. Isä Pons on rakentanut metsäkappelin gryptaan synagogan, jossa hän alkaa opettaa pojalle hepreaa ja opetella samalla itse juutalaisuutta. Hän haluaa kerätä tuhoutuvan kansan muistoja kokoelmaksi, kuin Nooa, joka keräsi aikoinaan elämän arkkiinsa. Koko ajan yhteisön uhkana on natsiarmeija, joka etsii piiloutuneita juutalaisia. Lopulta myös Keltaisen talon asukkaat paljastuvat. Sota on kuitenkin samaan aikaan kylältä loppunut ja lapset pelastuvat. Kukin alkaa etsiä vanhempiaan, näin Josephkin.

Isä Ponsin uhrautuva työ pelasti Belgiassa kolmattasataa juutalaista lasta ja myöhemmin hän sai oman muistolehdon Israeliin. Joseph ja Isä Pons pysyivät ystävinä papin kuolemaan saakka.

Pieni kirjanen suuresta aiheesta. Tarinan pohjana on tositapahtumiin perustuva kertomus Isä Andrésta, joka toimi tarinan papin tavoin. Kirjan alkupuoli on perinteistä kerrontaa juutalaisvainoista, täpäriä pelastumisia ja uhrautuvaa avustustoimintaa. Puolivälin jälkeen kirjan henki vähitellen muuttuu syvällisemmäksi. Schmittin kirjojen teemoihin kuuluu tarkastella uskontojen eroja ja elämänarvoja. Herra Ibrahim ja koraanin kukkaset-kirjassa pohditaan juutalaisuutta ja islamia. Tässä ovat keskiössä kristinusko ja juutalaisuus. Joseph on herkkä vaikutteille ja on valmis kääntymään kristityksi ja katoliseksi, mutta Isä Pons ei anna siihen lupaa. Hän näkee, ettei hänen tehtävänsä ole käännyttää näitä pelastamiaan juutalaislapsia, hänen tehtävänsä on säilyttää. Humaani pappi opettaa mieluummin lasta omaan kulttuuriinsa kuin muuntaa hänen ajatusmaailmaansa vieraaseen kulttuuriin. Kun Joseph löytää vanhempansa, hän loukkaa näitä syvästi ilmoittamalla ryhtyvänsä kaloliseksi. Tällöin Isä Pons ottaa pojan vakavaan puhutteluun ja saa tämän olemaan kuuliainen vanhemmilleen. Kirjan herkkä kerronta antoi päätökselle pohjaa. Josephista tuli lopulta oman kansansa puolestapuhuja, mutta samalla myös humaani toisten ja toisenlaisten ymmärtäjä. Isä Pons kokosi kryptaansa kuin Nooa arkkiinsa jäämistöä, kokoelmaa, hyökyaallon tietä, Joseph oli yksi hänen pelstamistaan lapsista ja tultuaan aikuiseksi tämä toimi samoin.

Schmitt, Eric-Emmanuel: Nooan lapsi. Like 2005. 192 s.

Kirjastosta löysin pienen kirjan, joka tuntui mielenkiintoiselta. Luin juuri Pihkalan ja Valtaojan kirjeenvaihtoa kirjasta Nurkkaan ajettu Jumala ja ehkä se sai tarttumaan tähän. Tässä pieni pohdinta kirjasta.

Kirjan aihe on erikoinen esikoiskirjaksi kirjoittajalta, joka on Sibelius-Akatemian sävellyksen dosentti ja kirjoittanut aikaisemmin lähinnä tietokirjoja musiikista sekä Intian kulttuurista. Calixtus on todellinen historian henkilö, mutta tarina on fiktiota. Se perustuu samaan aikaan eläneen valepiispa Hippolytoksen kirjoitukseen sekä kirjailijan tekemään tarkkaan historiantutkimukseen.

Calixtus oli Rooman 16. piispa (160-222). Kirjassa kerrotaan hänen elämänsä tapahtumat sillä hetkellä, kun hän putoaa Pontianuksen talon ikkunasta kohti kuolemaansa. Kirja seuraa orjan elämää muinaisessa Roomassa Trans Tiberimin kaupunginosassa. Älykkäänä poikana Calixtus ei joudu raatamaan talon ruummiillisissa töissä, vaan kristitty isäntä Carpoforus kouluttaa hänestä rahanlainaajan. Calixtus menestyy pankkiirina Aventinuksella, mutta niin kuin nytkin rahamarkkinat heilahtelevat ja lopulta syöksevät Calixtuksen konkurssiin. Hän pelkää isäntäänsä sen verran, että pakenee. Isäntä saa hänet kuitenkin kiinni ja pistää pyörittämään myllyä tiluksilleen. Ulkopuoliset puuttuvat tilanteeseen ja Calixtus vapautetaan ruummiillisesta työstä ja lähetetään juutalaisten kanssa käydyn riidan johdosta rangaistusvankina Sardinian hopeakaivoksille. Sieltä hän vapautuu oman sinnikkyytensä ja juonikkuutensa avulla ja siirtyy Roomaan. Hänet lähetetään välittömästi kouluun Methodioksen luo, josta hän valimistuu diakoniksi ja pääsee Roomassa piispa Victorin palvelukseen. Hänen tehtävänään on huolehtia köyhäinhoidosta ja kaupungin katakombeista. Kun keisari antaa uuden käskyn kristittyjä vastaan, piispa Zephyrinus kutsuu Calixtuksen luokseen pohtimaan tilannetta. Paikalla on myös oppinut Hippolytos, joka joutuu riitaan Calixtuksen kanssa. Hioppytos kannattaa jyrkkää puuttumista asioihin ja sitä kautta martyyriutta. Calixtuksen mielestä asioita pitäisi seurata ja antaa ajan hoitaa niitä. Calixtuksesta tulee seuraava piispa, mutta Hippolytos vainoaa häntä julistautumalla historian ensimmäiseksi valepiispaksi. Calixtuksen ajatukset ovat jyrkässä ristiriidassa Hippolytoksen ajatusten kanssa ja lopulta heidän kannattajansa ovat ilmiriidassa keskenään. Roskasakki tekee Calixtuksesta marttyyrin ja myöhemmin hänet julistetaan pyimykseksi.

Kirja jätti ristiriitaisen vaikutelman. Waltari on kirjoittanut Ihmiskunnan vihollisissa hengästyttävän paksun mutta vetovoimaisen tekstin samoista aihepiireistä, joten tästä vajaat kaksisataasivuinsesta teoksesta jää jotain kaipaamaan. Calixtus kertoo itse tarinaa, josta puuttuvat tunteet kokonaan, aivan kuin hän katselisi itseään ulkopuolisen silmin. Se on ongelmallista. Kirjan juoni on oikeastaan tällaisessa tekstissä sivuseikka ja silloin siitä pitäisi löytyä jotain muuta. Nyt loppupuolella käydään muutamalla sivulla tarkka ja teologinen väittely Calixtuksen ja Hippolytoksen välillä. Toinen on inhimillinen toinen dogmaattinen. Luin juuri Pihkalan ja Valtaojan väittelyn Nurkkaan ahdettu Jumala ja tässä oli vähän samaa. Tuntui, että väittelijät puhuivat samasta asiasta mutta ihan eri suunnalta. Kirjasta ei käy selville, kumpi voitti väittelyn, mutta historia kertoo, ettei ainakaan Calixtuksen elämänläheinen, rakastava ja suvaitseva linja päässyt silloin vallalle. Toisaalta historia ei tiedä Hippolytoksen koskaan päässeen Rooman piispaksi eli paaviksi, mutta hänen ajatuksiaan löytyy myöhemmältä ajalta. Jos lähteenä on ollut Hippolytoksen kirjoitus, niin mikä on sitten tarinan lähde Calixtuksen kannalta vai onko se pelkästään fiktiota. Se ei tunnu hyvältä. Jos seurakunta olisi edennyt katoliseksi kirkoksi Calixtuksen opin mukaan, niin maailma olisi nyt aivan eri, olisiko enää edes olemassa. Hippolytoksen maailma oli julma ja jyrkkä ja sellainenhan katolinen kirkkokin on monen mielestä ollut historian aikana.

Kun muutama vuosi sitten kävin Roomassa, en tiennyt Calixtuksesta mitään. Kuitenkin vierailin silloin hänen kirkossaan ja ihailin sen koristeita Trasteveressä ja seikkailin hänen muinoin johtamissaan katagombeissa Via Appialla. Nyt osaisin etsiä hänen patsaitaan, pyyhiinjäännöksinä säilytettäviä hukutuskiviä ja hänen nimeään kantavaa kapakkaa ikuisesta kaupungista. Kirja antoi hyvän matkaoppaan kuvan ja sen mukaan voisi lähteä uudelleen näitä paikkoja etsimään. Tällä hetkellä olisin kuitenkin lukenut enemmän näiden kahden historian henkilön väittelyä ja vähemmän heidän seikkailunomaista elämäkertaansa. Kirjan filosofia olisi tullut sitä kautta paremmin esiin. Nyt se jää kovin ohueksi. Ei kirja ollut huono, se antoi ajateltavaa, mutta mielestäni se jäi pohdinnoissaan pahasti kesken.

Eero Hämeenniemi: Pyhän Calixtuksen lähde, miten roomalaisesta orjasta tuli pankkiiri, rangaistusvanki, diakoni, piispa, marttyyri ja pyhimys. Basam Books 2009. 180 s.