Kirjoittajan arkistot:tuomo

Tietoja tuomo

Olen eläkkeellä oleva luokanopettaja. Harrastan kasvien tutkimista, kuvaamista, kartoitusta ja keräämistä. Lisäksi luen ja kirjoitan kirjoja.

Pöhö

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

puolukanpöhö

’Tänä syksynä on puolukkaa tullut paikoitellen valtavasti. Varsinkin kosteiden valoisien soiden reunuksissa ja mättäillä on saattanut olla marjaa röykkiöittäin. Marjajutut ovat aina vähän vaarallisia, ettei mene kehumisen puolelle. Ne on verrattavaissa kalajuttuihin, aina joku on saanut suuremman ja käsien mitta ei tahdo riittää kuvaamaan saaliin määrää. En aio nyt kehua, vaan kertoa hyvin usein mukana tullevasta sienestä, puolukanpöhöstä. Siltä ei näytä voivan välttyä, varsinkin jo poimii marjoja koneella.’

Puolukanpöhö (Exobasidium vaccinii) kuuluu piensieniin, jotka loisivat kasvien pinnalla, hedelmissä, kukissa tai juurissa. Pöhösienet ovat nokisieniä ja muodostavat usein värikkäitä kerroksia kanervakasvien lehdille tai latvuksiin. Lähes jokaisella Ericaceae-heimon lajilla on oma pöhönsä, joskus useampiakin. Ne eivät juurikaan vaikuta kasvin kasvamiseen, sillä usein sientä on vain muutamassa lehdessä. Sieneen törmää usein ollessaan poimimassa puolukoita, mutta jos vertaa sitä puolukkaversojen määrään, niin loppujen lopuksi sitä on vähän. Pöhö värjää ensin lehden yläpinnan punaiseksi ja siirtyy sitten alapinnalle, jolloin lehti kupertuu voimakkaasti. Alapinnalle muodostuu valkeaa itiömassaa. Sieni voi esiintyä myös verson latvassa, kuten toisessa kuvassa. puolukka sTällöin koko latvus on punertavanvalkean pöhön peitossa. Tällainen latvus katkeaa helposti ja tulee poimittujen puolukoiden mukana kerätyksi. Pohjois-Suomessa puolukalla on toinenkin pöhösieni, joka värjää puolukan verson aivan ruskan väreillä punaiseksi, mutta ei paksunna lehteä.

Puolukanpöhön lisäksi Luopioisista on löytynyt myös karpalonpöhö (Exobasidium rostrupii), sianpuolukanpöhö (Exobasidium arctostaphyli), mustikanpöhö (Exobasidium myrtillii), juolukanpöhö (Exobasidium pachysporum) ja pari kappaletta suokukanpöhöjä (Exobasidium sundstroemii ja Exobasidium karstenii). Suopursunpöhöä (Exobasidium ledi) olen monesti etsinyt, mutta vielä se ei ole mukaan päätynyt.

Rahkaa

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

rahka2 (1)

Rahkasta tulee helposti mieleen maitotuote, mutta on se muutakin. En tiedä kuitenkaan, mitä yhteistä rahkalla ja rahkasammalella on. Tällä kertaa kyse on kuitenkin sammalesta. Muutama päivä sitten yllä oleva laji löytyi ja sain siitä kuvia. Monien mielestä kaikki rahkat ovat samannäköisiä ja nopeasti katsottuna niin onkin. Kuitenkin tämä laji, pallopäärahkasammal, on Luopioisten 25. rahkasammallaji. Itse en ole sitä täällä nähnyt, sillä kuvatkin on Salamanperän luonnonpuistosta otettu, mutta vanhoissa selostuksissa alueen sammalista se mainitaan. Silloin löytöpaikkana on ollut Hirvijärven maasto Laipassa. Kun katselin karttaa, saatoin sen jo lähes paikallistaakin. Nyt vain on mentävä katsomaan, vieläkö se siellä kasvaa.’

Suot ovat rahkasammalten valtakuntaa ja siksi erilaisilla soilla on myös erilaiset sammallajit. Korpisoilla kasvavat muut lajit kuin nevoilla tai rämeillä. Soistuvilta kankailta löytyvät omat lajinsa, lähteiden ympäristöstä omansa. Rahkasammalet viihtyvät happamessa maassa ja niinpä niiden muodostama turvekin on hapanta. Muista sammalista nämä eroavat solujensa puolesta. Sammal koostuu rahkasoluista, jotka pystyvät imemään jopa 20 kertaa solujensa painon verran vettä. Niinpä rahkasuot ovatkin erinomaisia vesivarastoja. Kun aikoinaan suuret määrät soita kuivattiin Sisä-Suomesta, saatiin aikaan tulvavaara alaville maille kuten Pohjanmaalle. Suo varastoi valtavasti vettä ja estää täten tehokkaasti tulvien muodostumisen jokien alajuoksulle.

Suomessa tavataan 39 rahkasammallajia. Niitä esiintyy koko maassa, mutta ne ovat erikoistuneet kasvamaan erilaisissa paikoissa. Pallopäärahkasammal (Sphagnum wulfianum) ei ole kaikkein yleisimpiä lajeja, mutta ei harvinaisimpiakaan. Sitä tavataan harvakseltaan koko maasta lähinnä keskiravinteisista korvista ja soistuvien kangasmetsien mätäspinnoilta. Se on nimensä mukaisesti paksupäinen, sillä sillä on varrella kimpussa runsaasti (6 – 12 kpl) haaroja. Näin se muistuttaa jäykkää pötkylää, jolla on apilankukkaa muistuttava pää. Sammal on helppo tunnistaa maastossa, jos on vähänkin tottunut vertailemaan rahkasammalia toisiinsa. Yläkuvassa näkyy sen rakenne ja kun sen ottaa käteensä, se tuntuu kovalta ja jäykältä, eri yksilöt ovat irrallisia ja koko tupas hajoaa yksittäisiksi pötköiksi. Alakuva on yhden sammalen yläosa. Siitä näkee, että sammal on itse asiassa melko kaunis väreiltään. Rahkasammalista onkin löydettävissä monia hienoja sävyjä. Niitä kannattaa tutkailla tuoreina, sillä kuivina ne näyttävät kaikki vähän kulahtaneilta ja monet kauniit värit ovat silloin kadonneet.

rahka1 (1) Rahkasammalia on joskus käytetty imemässä vettä ikkunanväleistä, mutta se ei ole suositeltavaa kuten ei myöskään niiden käyttäminen seinän tilkitsemiseen, sillä ne pysyvät pitkään kosteina tai märkinä. Tällöin ne mädättävät puupintoja ja aiheuttavat täten vahinkoa. Vanhastaan rahkaa on käytetty maanparannusaineena, kuivikkeena eläimille ja jopa lasten vaipoissa, lisäksi niillä on antiseptisiä vaikutuksia esimerkiksi haavojen hoidossa. Tänä päivänä rahkasammalesta muodostunutta turvetta poltetaan surutta lämmöksi. Tämä uusiutumaton luonnovara olisi toki paljon hyödyllisempi muussa käytössä. Suot ovat esimerkiksi maamme ylivoimaisesti suurin hiilivarasto ja sitä varastoa voitaisiin mieluummin lisätä kuin tuprutella taivaalle.

Pari vuotta sitten kirjoitin edellisen kerran rahkasammalista. Silloin Luopioisista oli löytynyt 20 lajia. Uusia on siis tullut viisi, hitaasti mutta varmasti. Vieläkin on muutama melko todennäköinen löytymättä. Taitaa olla tältä vuodelta vähän myöhäistä, mutta ehkäpä ensi vuonna taas löytyy.

Salamanperän luonnonpuisto

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

salamanperä1

’Viime lauantain vietin luonnonpuistossa etsien sammalia ja ihaillen koskematonta luontoa. Normaalisti puistoon ei pääse, puhumattakaan, että saisi kerätä näytteitä. Tähän pitää olla lupa ja keräilyn tulee olla tieteellisesti tai opetuksellisesti perusteltua. Meillä oli tällainen lupa. Siitä huolimatta hetken tuntui kuin pyhäinhäväistykseltä edes kulkea polutonta korpimetsää ja rikkoa näin, vaikkakin hyvin vähäisessä määrin, luonnon muovaamaa maisemaa.’

Salamanperän luonnonpuisto on rauhoitettu vuonna 1956 luonnonsuojelualueeksi, jonka ensisijaisena tehtävänä on säilyttää se tulevaisuutta varten koskemattomana tutkimusalueena. Näin se on tuleville sukupolville pala Suomenselän vedenjakajaseudun metsä- ja suoluontoa. Luonnonpuistot ovat tarkoitetut tieteelliseen työskentelyyn ja siksi niihin pääsy on rajattu vain tähän tarkoitukseen. Kansallispuistot ovat kaikille avoimia ja niissä saa kulkea ja nauttia maisemista vapaammin. Luonnonpuistoihin pääsee vain joko kulkemalla merkittyä polkua pitkin tai sitten luvan kanssa.

Salamanperä sijaitsee Suomenselällä, joka on vedenjakaja-aluetta Pohjanmaan ja Järvi-Suomen välissä. Monin tavoin tämä alue on erilaista kuin kumpikaan viereisistä alueista. Sen huomaa niin kasvillisuudessa, eläimistössä kuin ilmastossakin. Tällä alueella liikkuessa tulee vääjäämättä mieleen Lappi ja sen karut kangasmaat, suot ja pienet lampareet. Puisto ei varmaankaan poikkea oleellisesti ympäröivästä luonnosta, jos sekin olisi luonnontilaista. Nyt kun näin ei ole, niin se on täysin erilaista niin maisemiltaan kuin eliöstöltäänkin. Täällä saavat elää rauhassa aratkin eläimet, kasvaa harvinaiset vanhaa metsää tarvitsevat kasvit ja pörrätä rauhassa niin hyönteiset kuin linnutkin. Erikoisuutena puistossa liikkuu myös metsäpeura eli petra, joka tuotiin Salamajärven kansallispuistoon Kuhmosta 1970-luvun lopussa. Tällä hetkellä niitä elää puistoissa jo toista tuhatta kappaletta. Lisää petrasta voi lukea, vaikka tästä osoitteesta.

Salamanperän luonnonpuisto on suon ja kangasmetsän mosaiikkia. Kankailla kasvaa järeää kilpikaarnaista mäntyä. Siellä on monen pieneliön tarvitsemaa lahopuuta ja suojaisia koloja niin tikoille kuin oravillekin. Suot ovat karuja rämeitä, nevoja tai hieman rehevämpiä korpia. Niilläkin on oma Lappia muistuttava ulkonäkönsä, kuten suokuvasta kelottuneine mäntyineen näkyy.

salamanperä2

Puiston järvet ovat pieniä ja suoreunaisia. Niissä viihtyvät vain karujen vesien kasvit. Monet järvet ovat vedenjakajaseudulle tyypillisesti laskujoettomia ja veden vaihtuminen tapahtuu suon sisäisesti, niin kuin tässä alakuvan Soidinlammessakin.

salamanperä3

Vierailuni puistossa kesti kuusi tuntia ja siinä ajassa ehdin kiertää vain pienen osan liki 13 neliökilometrin alueesta. Tarkoituksena oli kartoittaa puiston sammallajisto, josta ei ennen tätä ollut juurikaan mitään tietoa. Kymmenen ihmisen voimin tällä hetkellä on kerättyä tietoa huomattavasti enemmän. Uhanalaisia lajeja löytyi runsaasti, samoin muita harvinaisuuksia. Osa määrityksistä on edelleen tekemättä ja yllätyksiä voi löytyä lisää. Kuitenkin jo tällä hetkellä voi sanoa, että puisto on rikas ja antoisa paikka. Siellä ovat turvassa monet Suomenselän alueen harvinaisuudet. Ainoa mikä niitä tällä hetkellä uhkaa lienee ilmastonmuutos, joka voi muuttaa eliöiden elinolosuhteita huonompaan suuntaan. Kasvisivuilleni olen koonnut muutamia löytöjä kuvin ja selostein. Se on kuitenkin vain pieni osa kaikista havainnoista. Peurakin nähtiin, vaadin ja vasa, mutta ne olivat kameralle liian nopeita. Niinpä kuvattavaksi jäi vain jätöksiä.

salamanperä4

Terveiset Salamanperältä

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

kantoraippasammal

’Pidennetty viikonloppu Suomenselällä oli antoisa. Sammaltutkijat ja -harrastajat tapasivat retkeilyn merkeissä. Tällä kertaa teimme sammalhavaintoja kahden maakunnan Keski-Pohjanmaan ja Keski-Suomen alueella. Tarkoitus oli löytää uusia lajeja näihin maakuntiin ja varmentaa kauan sitten löydettyjen sammalten nykyesiintyminen. Toki vilkuilimme myös tutumpia ja tavallisempia lajeja. Itselleni tuli monta hienoa hetkeä milloin lahopuun vieressä milloin suon laidalla tai kalkkiuunin kupeessa. Taisin nähdä toistakymmentä sellaista lajia, jotka aikaisemmin ovat jääneet löytymättä, olipa joukossa sellainenkin, jolla on maassamme vain kaksi tunnettua kasvupaikkaa. Alakuvassa komeilee vesisiiransammal (Nardia compressa), jonka tietoja saa etsiä turhaan vanhoista sammaloppaista, sillä vasta viime keväänä ilmestyneeseen suomenkieliseen kirjaan ne ovat päätyneet. Kuva taitaa olla niitä harvoja, mitä sammaleesta on maassamme otettu. Tosin se on työpöydällä loisteputkien valossa kuvattu, sillä maastossa puolen metrin syvyydessä järven pohjakivillä se muistutti enemmänkin suttuista levää kuin hienoa sammalta. Yläkuvassa on kantoraippasammal (Anastrophyllum hellerianum), jota olen monesti etsinyt, mutta vasta nyt pääsin sitä kunnolla kuvaamaan Salamanperän luonnonpuistossa. Luopioisistakin tämä alle sentin korkuinen punalatvainen lahopuun sammal on löydetty, mutta vain yhdeltä paikalta. Jahka ehdin, täydennän löytyneet lajit kasvisivuille ja kerron hieman itse puistostakin ja sen eliöistä.’

vesisiiransammal

Pelätäkö?

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

kasa1

’Viime syksynä kerroin kuvien kanssa karhun vierailusta lähimetsässä. Se oli raapinut kynsillään jurmuja näreiden kylkeen miehenkorkeudelta alkaen. Itse otusta en nähnyt ja raapimisestakin lienee kulunut jo jonkin aikaa. Kun nyt törmäsin tiellä kuvan mukaiseen kasaan, katsoin taas ympärilleni toivossa nähdä jotain muutakin. Pitäisikö pelätä, välähti mielessä, mutta läjästä ei enää noussut lämpöä ja kuoriainen ryömi sen alta esiin kertomaan, että tässä läjä on köllötellyt jo jonkin aikaa, sen jättäjä on jo kaukana.

Niin, onko se karhun vai jonkin muun suuremman eläimen. Mäyrän ulosteita olen katsellut sen vessapolun päässä usein ja eipä niitä tähän yli 20 cm leveään kasaan voi oikein rinnastaa. Hirven, vaikka se olisikin syönyt löysentävää ruokaa, uloste on ihan eri näköinen, samoin kotieläinten. Niinpä päädyin karhuun. Mitä se sitten on syönyt, ulosteessa on isoja suomun näköisiä jäänteitä, samoin marjojen kuoria, enempää en sitä ruvennut tonkimaan. Löytöpaikka aivan lähellä kesämökkiasutusta taas kertoisi jostain muusta. Tosin liikkuuhan karhuja asutuksen lähelläkin, ilman että sitä huomaamme.

Mediassa kohistaan yhtenään eläinten tekemistä tuhoista ja petojen hävittämisestä. Usein keskustelun aiheena on susi. Karhu saattaa syksyisin valmistautuessaan talviuneen hakeutua mehiläispesille tai metsän kätkössä oleville lammaslaitumille, mutta muuten se on piiloutuvampi kuin susi. Voidaankin usein sanoa, että karhu kyllä näkee meidät, mutta me emme sitä. Se osaa suuresta koostaan huolimatta mennä piiloon hiljaa. Hirven rytinän kuulee usein, samoin ihmisten kailotuksen, mutta petoja ei näe ei huomaa. Ikänsä metsiä kirrellleet eivät ole niitä koskaan tämän enempää nähneet.

Matkaan tänään Suomenselälle sammalretkelle, joten blogia päivitän seuraavan kerran vasta ensi viikolla. Salamajärven kansallispuistossa on mahdollisuus nähdä metsäpeuroja, niinköhän se onnistuu. Petojakin siellä liikkuu enemmän kuin täällä Hämeessä, jospa siellä näkisi muutakin kuin kakkaläjiä.’

Nahkaa

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

nahkajkl1

’Syksyn tullen alkaa olla aikaa myös jäkälille. Nyt ne ovatkin kosteassa metsässä helposti huomattavissa. Joskus joku kysyy, miten ne jäkälät ja sammalet erottaa toisistaan. Pääsääntö voisi olla väri: sammalet vihreitä tai ruskeita, jäkälät harmaita. Mutta eihän tämä kaikkea kerro, koska on paljon ruskeita ja mustia jäkäliä, on vihreitäkin. Toisaalta on monenvärisiä sammaliakin. Kuvan nahkamaiset jäkälät (Peltigera) on kuitenkin ryhmänä helppo huomata jäkäliksi, vaikka ne lajilleen ovatkin hyvin vaikeita määrittää. Näitä maassa kasvavia jäkäliä on Suomesta löydetty 28 lajia. Yläkuvassa on helposti huomattava polkunahkajäkälä (P. degenii), joka muodostaa kauniita rengasmaisia kasvustoja metsäteille ja poluille. Se on yleinen Etelä- ja Keski-Suomessa, pohjoisempana harvinainen. Sen harmaiden lehtiliuskojen reunat kääntyvät ylöspäin, josta se on helppo erottaa hyvin yleisestä jokapaikanlajista huopanahkajäkälästä (P. canina), jonka lehtiliuskojen kärjet ovat paitsi huopaiset niin myös kääntyneet kärjestä alaspäin. Metsissä sammalten päällä kasvaa yleisimpänä vihreä pilkkunahkajäkälä (P. aphthosa). Se on myös helppo tunnistaa, koska se on ainoa yleinen vihreä nahkajäkälä. Pistänpä tähän lopuksi vielä sen kuvan. Tarkemmat esittelyt Luopioisista löydetyistä nahkajäkälistä löytyvät kasvisivuilta.

nahkajkl2

Tuttu – tuntematon

Julkaistu , kirjoittanut
1

ojaleinikki

’Näin syksyllä ja miksei myös keväällä moni kasvi on tuntematon, kun se on vasta taimi tai kukkimaton steriili verso. Viimeisimmällä kasviretkellä pähkäilin yläkuvan kasvia ja sen lehtiä. Luulin jo löytäneeni jotain uutta ehkä harvinaistakin, jotain kuitenkin, mitä en ennen ole nähnyt. Pitkän lehtiruodin päässä on lusikkamainen lehtilapa kelluvana veden pinnalla aivan tavallisessa lehdossa metsäkoneen tekemässä painanteessa, johon on sitten kerääntynyt vettä. Alitajunnassa kyllä sykki jokin vanha muistikuva, mutta en saanut langanpäästä kiinni. Olen nähnyt tämän, mutta en osaa yhdistää oikeaan kasviin. Keräsin jo näytteenkin kasvista ja tungin sen muovipussiin odottamaan prässäystä ja määritystä. Veisin sen ehkä jollekin asiantuntijalle katsottavaksi. Sitten lähdin eteenpäin.

ojaleinikki2

Muutaman metrin jälkeen vastaan tuli keltaisia kukkia veden pinnalla. Suu vetäytyi hymyyn. Kappas vaan, täällähän on ojaleinikkiä (Ranunculus flammula). Eipä tähän joka päivä törmääkään. Kasvi ei ole mitenkään harvinainen, mutta sen löytäminen on aina iloinen asia, sillä se jää usein huomaamatta. Sitten pysähdyin sananmukaisesti kesken askelen ja vilkaisin taakseni. Aivan, nuo kelluvat lehdet ja nämä keltaiset kukat kuuluvatkin yhteen. Ojaleinikkihän se onkin, toisessa painanteessa kelluvia alalehtiä ilman kukkaa ja toisessa kukkiva kasvi suikeine varsilehtineen. Näin tuttu voi muuttua tuntemattomaksi aivan tahtomattaan. Tästä opin, että kannattaa katsella tarkemmin ympärilleen. Niin, ja nyt en puhu vielä steriileistä heinistä mitään. Se on kokonaan toisen pakinan paikka.’

Luonnonlähde

Julkaistu , kirjoittanut
1

lahde1

’Minulle lähteet ovat muodostuneet kohteiksi, joita erityisesti etsin ja joille aina palaan. Ehkä siihen on syynä se löytämisen riemu, raikas vesi ja lähteen kasvillisuus. Yläkuvassa on luonnollinen runsasvetinen lähde, joka pulppuaa kirkasta ja kylmää vettä niin runsaasti, että sen alapuolelle on muodostunut pieni puro ja kosteikko. Kuten kuvan vasemmasta laidasta näkyy, johtaa lähteelle polku. Sitä onkin kuljettu vuosikymmenet vesipaikalle, mutta onneksi lähde on säilytetty luonnonmukaisena. Yhtä hyvin tähänkin olisi voitu upottaa pari sementtirengasta ja valaa kansi päälle. Sen jälkeen lähde olisi maisemallisesti ollut entinen. Nyt se palvelee käyttäjiään virkistavänä keitaana vielä pitkään keskellä hämyistä metsää.

Lähteiden ympäristön kasvillisuus on usein erilainen kuin ympäröivän metsän. Niinpä tämänkin lähteen reunamilla kasvoi tavallisten ketunleipien ja oravanmarjojen lisäksi kosteutta vaativaa lehtokasvillisuutta: imikkä, isoalvejuuri, hiirenporras, korpi-imarre ja suokeltto. Sammalmaailmakin oli erilainen, vaikka mitään hätkähdyttävää ei löytynytkään. Valtaosa sammalista oli pieniä maksasammalia pääasiassa seittisammalta ja saksipihtisammalta, mutta myös upeaa haarusammalta ja mitättömän kokoista metsärahtusammalta. Muita maksasammlia olivat kantolovisammal, suippukinnassammal ja purokinnassammal, jota joskus purokivet ovat täynnä. Lehtisammalista kilpilehväsammal täytti mättäät ja vesialueet, purosuikerosammal lähteen laskupuron reunamat ja monet metsän sammalet tunkeutuivat kiviä pitkin kaikkiin tyhjiin paikkoihin.

Vaikka mitään hätkähdyttävää ei tältä lähteeltä löytynytkään, oli se kokonaisuutena kuin pyhä paikka. Tarkkaan katsoin jalansijan lähdepuron kivikossa, etten rouhisi sammalmattoa rikki enkä aiheuttaisi pienmaisemalle vahinkoa. Näin näyttivät vedennoutajatkin toimineen.’

Tihkupinnalla

Julkaistu , kirjoittanut
1

hetehiirensammal2

’Lähteiköt ja tihkupinnat ovat sammalten aarreaitta. Monet pienet ja keskikokoiset lajit viihtyvät kylmässä ja puhtaassa kosteudessa. Etelä-Suomessa vain alkaa olla harvinaista, että löytää luonnontilaisen lähteikön tai tihkupinnan. Usein lähde on otettu käyttöön: sen sisään on upotettu sementtirengas ja vesi johdetaan muoviputkea pitkin lähitalon tai -mökin käyttövedeksi. Hyvä hyödyntämiselle mutta huono lähteen eliöstölle. Monet pienet lajit menettävät silloin kosketuksen veteen ja häviävät. Kokonaan eri juttu on, kun lähde joutuu selkeän tuhoamisen uhriksi. Lähde merkitään karttoihin, se on metsäammattilaisten tiedossa ja sillä pitäisi olla sen kautta suoja, mutta siitä huolimatta usein kartoitusretkillä törmää metsäkoneen tuhoamaan lähteeseen tai runneltuun tihkupintaiseen ojapainateeseen. Kun raskas kone ajaa päältä, ei vesi enää kulje luontaisella tavalla. Se jää painanteisiin seisomaan, muuttuu usein haisevaksi kuravelliksi  ja niin lähde on tuhoutunut. Tällaisia paikkoja on pyritty kunnostamaan ihan onnistuneestikin, mutta miksi se piti alunperinkään tuhota.

Kulkeuduin kartoittaessani pari päivää sitten tihkupintaiseen pellonreunaan. Lehdosta valui vettä savimaalle ja muodosti siihen hyllyvän pinnan, jonka oli kauttaaltaan erilaisten sammalten peitossa. Pääasiassa ne olivat pieniä maksasammalia. Mieleen jäi etenkin röyhelösammal (Blasia pusilla), jota kasvoi tuolla pinnalla röykkiöittäin. Sitä näkyy ylläolevassa kuvassakin hieman. Tosiasiassa kuva on kuitenkin otettu tuon pienen punaisen sammalen vuoksi, sillä se on uusi laji Luopioisiin. Sammal on hetehiirensammal (Bryum weigelii).

hetehiirensammal1Hiirensammalet ovat vaikeasti tunnistettavia sammalia ja lisäksi niitä on maastamme tavattu yli 40 lajia. Hetehiirensammal on ehkä helpoimmasta päästä. Sen latvaosat ovat kauniin punaiset ja se pistää kokemattomankin sammaltajan silmään tihkupinnalta melko nopeasti. Väri johtuu solunesteessä olevasta punaisesta väriaineesta. Niinpä sammalen kuivuessa sen värikin muuttuu eikä se ole enää ollenkaan punainen. Sammal ei ole kovin yleinen Etelä-Suomessa, sen sijaan Lapissa monet tunturipurojen reunat ovat sitä täynnä. Tosin siellä on muitakin punaisia sammalia, joten aina ei voi luottaa pelkkään väriin.

Nyt löytynyt kasvusto sijaitsee Aitoossa vanhan savipellon pientareella. Pelto on edelleen käytössä ja varmaankin taas syksyllä kynnetään ja maasto muuttuu aivan toisenlaiseksi. Rinnettä pitkin pellolle valuu kuitenkin uutta vettä ja luultavasti taas ensi syksynä siinä on uusi kasvusto nopeasti kasvavia kosteikkosammalia. Yleensähän sammalet kasvavat hitaasti, mutta näillä on kiire ja niiden on päästävä nopeasti vauhtiin lyhyen kesän aikana. Tämän kasvuston tuhoksi voi tulla ojan kaivaminen metsän ja pellon väliin. Toivottavasti sitä ei koskaan tehdä.’

Sahalehti

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

sahalehti1

’Tiedossani on ollut jo pitkään Matti Kouvon 1990-luvulla löytämä sahalehden (Stratiotes aloides) kesvupaikka jossain Aitoon suunnalla. Kasvirekisteri paikansi kasvin Urkanjärven alueelle Kaukkalaan. Vuosien kuluessa on tehnyt mieleni usein lähteä kasvia etsimään, mutta vaikka järven rannalla olenkin käynyt, en ole päässyt sellaisiin paikkoihin, mistä sen voisi havaita. Niinpä pari päivää sitten raahasin kanootin järvelle vetäen sitä perässäni yli kivien ja kannokoiden usean sadan metrin matkan lähimmältä metsäautotieltä. Rantaan olisi toki päässyt myös jonkin kesämökin kautta, mutta kun siihen ei ole lupaa, niin oli paras etsiä muunlainen keino.’

Uurastaminen kyllä sitten palkittiin ylenpalttisesti. En ole missään nähnyt sahalehteä niin paljon kuin Urkanjärvellä. Ensimmäinen ruusuke kellui vastaan jo muutaman konootinmitan päässä avovedessä. Tosin se oli vain viiden sentin mittainen ja kovin harvalehtinen, mutta sahareunaiset lehdet paljastivat etsityn kasvin löytyneen. Kun olin sitten kiertänyt järven rantaruovikon laitaa pitkin, olin löytänyt kasvia sekä yksittäisinä että laajoina peittävinä kasvustoina. Yläkuvassa sahalehteä kasvaa massoittain suojaisessa kasvupaikassaan. Siellä se levittäytyi liki maalle rantapenkan tuntumassa tiheänä ja paksuna kasvustona. Tähän aikaan kesästä sen tapaa parhaiten veden alta pohjasta, jonne se on juurtunut ohuilla jopa puolimetrisillä juurillaan. Vain kukinnan ajaksi se irrottautuu pohjasta ja nousee kellumaan veden pintaan. Tällöin sen terävät joskus jopa puolimetriset lehdet pistävät ruusukkeina näkyviin ruovikon laidasta. Tällaisia pohjakasvustoja etsin jokaisesta vähänkin sopivasta paikasta ja lähes joka kerta sellainen myös löytyi.

Kasvi kukkii harvoin ja silloinkin esiintyy vain emikukkia. Niinpä se ei meillä tee ollenkaan siemeniä, vaan lisääntyy yksinomaan rönsyillä, joita alakuvassakin näkyy pari kappaletta. Kaksikotisena kasvina se vaatisi pölytykseen myös hedekasveja, mutta niitä ei Suomesta ole löytynyt. Kukat ovat pitkäperäisiä, 3 – 4 cm leveitä, valkoisia ja kolmiterälehtisiä. Niitä voisi etsiä heinäkuun alkupuolella.

Kasvupaikakseen sahalehti huolii vain tietyntyyppisen järven. Järven tulee olla rehevä, mutta veden pH:n on oltava lähellä neutraalia ja laadun puhdasta. Lapissa kasvia kutsutaan kievanaksi ja sen asuttamia järviä kievanajärviksi. Näitä löytyy Länsi-Lapin alueelta etenkin Muoniosta. Siellä paikalliset ihmiset ovat vuosisatoja nostaneet talvellakin vihreää kasvia avannoista karjalle rehuksi. Etelämpänä sahalehti yhdistetään monesti ravintopitoisiin altaisiin ja puhdistamoihin tai likaisiin tummiin vesiin. Tunnettuja kasvupaikkoja ovat Kangasalan Taivallampi ja Kirkkojärvi sekä Karjalan Äyräpäänjärvi ja Otsamonjärvi. Niinpä sen löytyminen näin runsaana aivan luonnontilaisesta järvestä Luopioisista on hieno juttu. Kasvi on Suomessa harvinainen, ei tosin uhanalainen, ja sitä tavataan paitsi Lapista niin myös Itä-Suomesta sekä itärajan takaa ja paikoin siis myös Hämeestä. Se on kasvussaan kuitenkin aika oikullinen. En nimittäin löytänyt siitä mitään merkkejä läheisestä Kouvalanjärvestä, jonka myös kanootilla kiersin. Järvet ovatkin aivan erityyppisiä. Toinen on matala ja rehevä toinen kirjas ja syvä.

Kasvin kokonaislevinneisyys käsittää itäisen Euroopan Länsi-Siperiaan saakka.

sahalehti2