’Olin aikoinaan armoton Umberto Eco-fani ja niinpä olen lukenut lähes kaikki hänen kirjoittamansa kirjat, nauttinutkin niistä. Tämä Prahan kalmisto odotti pitkään ennen kuin tartuin siihen lähinnä sen synkän sisällön vuoksi. Nyt se on luettu ja olen aika ristiriitaisessa mielenvireessä. Oliko tämä hyvä vai ei? Kannattiko lukea, pistää kauniita kesäöitä tämän läpikahlaamiseen. Yli 500 sivua on aikamoinen järkäle ja jos koko ajan miettii, mitä tämän juonenkäänteen taakse sisältyy, onko tämä totta vai tarua, ei rentoudu vaan jännittyy. Lisäksi antisemitismi on nostamassa päätään tänäkin päivänä Euroopassa, miksi tästä vihasta pitää muistuttaa ja miksi nostaa esiin? Onko se hyväksi ihmiskunnalle vai varoitukseksi?’

Kirja on ulkopuolisen Kertojan kirjoittama kertomus Simone Simoninin päiväkirjasta, jota tämä alkoi pitää ja johon hän lopulta kirjoitti koko elämäkertansa sen jälkeen, kun meni sekaisin eikä enää muistanut kuka oli. Hankalaksi kirjoittamisen teki se, että siihen sotkeutui myös apotti Dalla Piccola, joka varsinkin yöaikaan kirjoitteli kommenttejaan Simoninin kirjoituksiin. Kirjoittaminen jatkui, vaikka jossain vaiheessa kävi ilmi, että Simonini surmasi Dalla Piccolan ja kätki hänet talonsa alla oleviin viemäreihin. Sinne kertyi tarinan aikana muitakin ruumiita, joiden henkilöllisyys alkoi kadota Simonininkin muistista. Simonini toimi koko ikänsä väärentäjänä ja vakoojana. Hänenkaltaiselleen oli paikka 1800-luvun lopun Euroopassa. Nuorena miehenä hän osallistui Italian sisällissotaan Piemonten hallituksen vakoojana ja tapasi itsensä Garibaldin. Samalla hän päätyi osallistumaan rikollisiin toimiin ja joutui pakenemaan Pariisiin. Siellä hän asettui sikäläisen tiedustelupalvelun leipiin ja toimi lopun aikaa tässä toimessa.

Elantonsa Simonini hankki väärentämällä asiakirjoja ja myymällä niitä eniten tarjoavalle vaikka useampaankin kertaan. Hän yritti asettua aina vahvimman puolelle salaseurojen myllertämässä Euroopassa. Hän vihasi tasaisesti kaikkia kansoja, mutta erityisesti vapaamuurareita, jesuiittoja ja juutalaisia. Niinpä hän kirjoitti täysin kuvitteellisen kertomuksen Prahan kalmistosta, jossa hän paljasti juutalaisten maailmanvalloitukseen tähtäävät suunnitelmat. Sen hän myi niin saksalaisille, kuin venäläisillekin. Juutalaiset olivat helppo kohde syytettäviksi kaikesta mikä syyttämistä kaipasi ja sitähän silloisesta Euroopasta löytyi.

Kirja alkoi leppoisasti ja hieman ilkikurisestikin, mutta loppua kohti se sai synkkiä jopa apocalyptisia piirteitä. Se päättyy vuosisadan vaihteeseen, mutta lukija ei voi olla näkemättä 1900-luvun tapahtumia tämän jatkona. Kirjan lopussa vapaamuurarien riitit ja jesuiittojen kataluus alistetaan juutalaisten toiminnan alle ja niin on valmiina viha ja katkeruus tätä kansaa kohtaan taas kerran, niin Saksassa kuin Venäjälläkin.

Econ kirjojen tapaan tässäkin on sotkettu sekaisin totuus ja tarinat, fakta ja fiktio. Henkilöt Simoninia lukuunottamatta ovat todellisia historian tuntemia henkilöitä, jotka ovat toimineen kuvatulla tavalla. Tapahtumat ovat tapahtuneet ja niistä on dokumentteja säilynyt. Koko kudelman kutoo kasaan kuviteltu Kertoja, kirjailija itse, kuvitellun kroonisen valehtelijan päiväkirjoista. Mihin siis uskoa ja mihin ei? Kirja ei ole helppo luettava ja pari kertaa olin jo jättämäisilläni sen kesken. Lopulta kahlasin viimeiset parisataa sivua aika kursoorisesti läpi ja mietin, mitä ihmettä minä tällä tiedon tulvalla teen. Luettuani viimeiset sivut huokasin helpotuksesta, koska ajattelin, että paha saisi palkkansa. Sitten tulvahti mieleeni 1900-luvun tapahtumat ja kuusi miljoonaa ihmistä, lannistuin. Fiktiota vai faktaa?

Ehkä kirjan parasta antia on sen toteaminen, kuinka helposti meitä ihmisiä huijataan, kuinka hataralla pohjalla totuus on, tänäkin päivänä. Simonini petti kaikkia, itseäänkin. Lopulta hän sotkeutui niin valheiden verkkoon, ettei enää tiennyt kuka hän on ja kuka on Dalla Piccola, yksi ja sama henkilö vai kaksi erillistä. Suosittelen kirjaa Econ ystäville, mutta siitäkin huolimatta, kyllä Ruusun nimi on hänen parhaansa ja Fuocaultin heiluri seuraava. Ei tämäkään huono ole, mutta aika pitkästyttävä, kuten olivat myös Baudolino ja Kuningatar Loanan arvoituksellinen liekki.

Eco, Umberto: Prahan kalmisto. WSOY, 2012. Suom. Helinä Kangas. 521 s.