Arkistot kuukauden mukaan: kesäkuu 2011

Juhannus

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

kasvit

’Kesä etenee pitkin harppauksin eikä aina tahdo pysyä siinä mukana. Pari päivää sitten tasattiin päivää ja yötä ja nyt mennään kohti pimeämpää aikaa. Onneksi se on vielä kaukana. Juhannus on valon juhla ja hämärän yön tunnelmaa. Täällä Hämeessä siihen liittyvät myös kullerot, niin kuin Lapissakin. Tämä Lapin maakuntakukka on yllättävän yleinen myös Luopioisten itäosissa.’

Parikymmentä vuotta sitten tein tarkkoja kartoituksia kulleron esiintymisestä lomaseudullani ja pidin sitä aivan tavallisena kasvina, kunnes joku valisti minua, ettei se ihan näin olekaan. Vaikka se täällä on yleinen ja runsaskin, niin muualla Etelä-Suomessa se on huomattavasti harvinaisempi ja puuttu laajoilta alueilta kokonaan. Niinpä mielenkiintoni juhannuksenajan kukkijaa kohtaa lisääntyi entisestään.

Pitkään mietin löytämieni kulleroesiintymien alkuperää ja tein jopa mittauksia karttojen ja perimätiedon avulla lähimpiin taloihin ja autioksi jääneisiin rakennuksiin. Suuri osa löydetyistä esiintymistä sijoittui siten, että niiden olisi hyvällä syyllä voinut sanoa levinneen talojen kukkapenkeistä ensin pientareelle ja sitten pihan ulkopuolelle lehtoon. Mutta paljon löytyi myös sellaisia kasvustoja, joita ei voinut selittää näin yksinkertaisesti. Niiden täytyi siis olla luonnollisia ja kasvaa aivan itsenäisesti kasville sopivalla kasvupaikalla. Ehkä juuri tällaisista paikoista sitä onkin siirretty puutarhoihin kaunistukseksi, onhan sitä ollut omassakin puutarhassani. Ihmiset ovat siirtäneet kauniita kukkia kautta aikojen puutarhoihinsa vaihtelevalla menestyksellä. Kullero on ollut niitä helpoimpia. Ninpä tällä hetkellä talojen jäätyä autioiksi ei aina voida sanoa, ovatko kasvustot luonnonmukaisia vai pihoista takaisin luontoon karanneita.

Sen olen huomannut myös vuosien kuluessa, että maaseudun autioituminen, pientareiden pusikoituminen ja voimakkaat metsätyöt hävittävät kasvustoja eikä kullero enää kuki samalla tavalla kuin ennen. Kasvustot pienenevät tai jopa häviävät.

Hämeessä kulleroa on kutsuttu myös juhannuskukaksi, siksi siitä kannataa kirjoitella juuri nyt. Toisten mielestä juhannuskukka on kurjenpolvi, jopa talvikki. Nettipalstoilla asiasta on tänäkin juhannuksena väännetty kättä, liekö päästy yhteisymmärrykseen. Mauno J. Kotilainen, suuri kasviasiantuntijamme menneiltä vuosikymmeniltä, yritti aikoinaan hänkin nimetä jonkin kukan juuri juhannuskukaksi, mutta epäselvyys jatkuu silti. Minusta juhannuskukka on kullero, vaikka se monessa osin maatamme onkin harvinainen. Mielipiteitä voi toki lausua tämänkin palstan kautta.

Hyvää juhannusta kaikille lukijoille!

Soikkokaksikko

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

soikkokaksikko

’Palasin juuri pari päivää sitten Ahvenanmaalta kasviharrastajien seminaarista. Siellä ihailimme monien muiden kämmeköiden ohella myös soikkokaksikkoa, joka kukki parhaillaan komeasti. Kämmeköitä oli runsaasti ja joka paikassa. Tänään kävin Kuohijoen kalkkialueella sammalia katselemassa ja samalla kiersin myös entisen suon kautta, jospa sääskenvalkku sittenkin olisi noussut. No ei se ollut, mutta pari steriiliä ja yksi kukkiva soikkokaksikko siellä oli. Se näyttää hyötyneen ojien tukkimisesta.’

Soikkokaksikko (Listera ovata) on kosteiden lehtojen ja lähdepaikkojen kasvi. Myös ravinteisilta soilta sen voi löytää. Sitä tavataa Etelä-Lappia myöten koko maasta, mutta Ahvenanmaata ja etelän lehtoalueita lukuunottamatta se on harvinainen. Kun Ahvenanmaalla tottui näkemään sen milloin missäkin ojassa tai niityllä, niin täällä Hämeessä saa mennä erikseen tiedostettuun paikkaan sitä katsomaan. Vuosi vuodelta sen kasvustot ovat pienentyneet niittyjen umpeenkasvun ja lähteiden kuivumisen seurauksena. Niistä Luopioisista tavatuista muutamasta kasvupaikasta suuresta osasta se on hävinnyt. Siksi Kalkkialueen kasvusto onkin tervetullut.

Kalkkilouhoksen alapuolinen suo ojitettiin 1980-luvulla ja moni ravinteista ja kosteaa kasvupaikkaa tarvitseva kasvi katosi, muutamat koko pitäjästä, kuten sääskenvalkku ja vilukko. 2000-luvun alussa suon oja tukittiin Pirkanmaan ELY-keskuksen toimesta siinä toivossa, että kasvillisuus palaisi ennalleen. Soikkokaksikko on ensimmäinen kasvi, joka on palannut. Elän toivossa, että muutkin vielä ilmaantuvat entisille paikoilleen. Toisaalta ojituksen aikana puut pääsivät kasvamaan suuriksi ja niiden juuret sitovat tehokkaasti kosteuden eikä maa pääse enää vettymään suoksi. Puiden varjostus ja maaperän kuivuus estävät tehokkaasti suokasvien paluun. Toivossa on kuitenkin hyvä elää ja odottaa.

Soikkokaksikko on helppo tuntea kahdesta soikeasta vastakkaisesta lehdestään. Kasvin kukka on kaunis sekin, mutta sitä varten pitää kumartua syvään. Pidetäänpä silmät auki ja etsitään. Kyllä se löytyy, kun liikkuu oikeilla paikoilla. Ehkä emme täällä pääse ahvenanmaalaiseen tasoon, mutta kyllä muutaman kunnon kasvuston vaatimattomampikin taso riittää.

Linnunherne

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

linnunherne

’Kevätlinnunherne (Lathyrus vernus) kukki vielä näin komeasti kallion alapuolella varjoisassa lehdossa. Yleensä tähän aikaan se on jo menettänyt kauniit kukkansa ja tilalla on epämääräisiä palon alkuja, onhan se hernekasvi. Tämä komistus kasvoi Luopioisten Laipanmaalla Tulivuoren rinteellä viime viikon lopulla.’

Kevätlinnunherne on kukkiessaan helppo tunnistaa kauniista violetinpunaisista hernekasvin kukistaan ja leveistä päättöparisista lehdistään. Myöhemmin kesällä se sekoittuu muuhun kasvillisuuteen ja jää helposti huomaamatta. Kukka kasvaa lehdoissa ja lehtomaisissa kangasmetsissä maamme eteläpuoliskolla harvinaistuen nopeasti pohjoiseen päin siirryttäessä. Jo Keski-Suomessa se on harvalukuinen.

Linnunherneitä on Suomessa kolme lajia, joista kevätlinnunherne on yleisin. Muut kaksi ovat syylälinnunherne ja mustuvalinnunherne. Nämä poikkevat muista Lathyrus-suvun lajeista siinä, ettei niiden lehdissä ole kärhiä, joilla ne kiipeilisivät muita kasvia pitkin ylös valoon. Ne ovatkin pystyjä ja kovavartisia kasveja. Luopioisista on huhupuheiden mukaan löydetty viime vuosisadalla myös syylälinnunhernettä (L. linifolius) metsästä jostakin Holjan ja Koivulahden väliltä, mutta sen tarkkaa kasvupaikkaa ei ole pystytty enää selvittämään eikä sitä etsiskelyistä huolimatta ole sieltä löydetty. Tämän kasvin lehdet ovat pitkänpyöreät eivätkä suipot niin kuin kevätlinnunherneen. Muuten ne ovat melko lailla toistensa näköiset. Lähimmät syylälinnunherneet olen tavannut Kuhmalahdelta Liehunkulmalta ja Lammilta.

Kun kevätlinnunherne aikaisin toukokuussa aloittelee kukintaansa, ei lehdossa vuokkojen lisäksi juuri muita kasveja olekaan kukassa. Niinpä menneinä aikoina kasvia kerättiin surutta kukkakimppuihin aina myyntiä myöten. Sitten huomattiin kukan arvo ja harvinaisuus ja kaupustelu kiellettiin yhteisellä rauhoituksella vuokkojen, esikon, imikän ja valkolehdokin kanssa. Nykyään EU-aikana ei tällaista rauhoitustapaa enää ole ja rauhoitusta on jouduttu miettimään uudelleen. Nykyään nämä kaupustelulta rauhoitetut kasvit ovat tästä statuksesta vapaat eikä niitä ole myöskään yhdistetty kokonaan rauhoitettuihin kasveihin. Tänä päivänä taitaa olla aika harvinaista, että joku viitsisi hakea luonnonkasveja metsästä torille myyntiin.

Rauhoituksen loppuminen ei tietenkään poista sitä vanhaa totuutta, että kasvi on kauneimmillaan kasvavana.

Tämän vuoden ensimmäinen uusi kasvilaji

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

oxytropis_campestris

’ Näin se on saatu alku tällekin vuodelle uusien kasvien osalta, jos sammalia ei lasketa mukaan. Kävin nimittäin tänään kuvaamassa idänkeulankärjen (Oxytropis campestris) tienpenkalla Aitoossa.’

Eilen minulle soitti Tampereen kasvitieteellisen yhtdistyksen puheenjohtaja Matti Kääntönen ja kertoi nähneensä yhdessä Yrjö Rannan kanssa Aitoossa tienpenkalla mahdollisesti uuden lajin Luopioisiin. Hän kuvaili lajia monin sanoin ja kehoitti lopuksi käymään katsomassa. Niinpä tänään ajoin paikalle.

Idänkeulankärki oli odotettu tulokas. Kun viime vuonna löysin uutena Luopioisiin masmalon samalla tavalla tien varresta Aitoosta, ennustin keulankärjen olevan seuraavan lajin. Kun aikoinaan Kollolan harjusta alettiin kuljettaa hiekkaa ympäri Pälkänettä ja laajemmallekin, oli odotettua, että alueen harvinaisuudet (tunturikurjenherne, keltamaite, masmalo ja idänkeulankärki) leviävät tienvarsiin. Näin on käynyt ennenkin. Muistan kuinka ihmettelin koululaisena Hauholla tunturikurjenhernettä mökkitien laidassa, kunnes joku kertoi sen alkuperan olevan hiekkakuopassa Ruskeanmullanmäessä. Tämä tapahtui 60-luvulla. Näin kasvit leviävät edelleen.

Mikään kovin turvallinen paikka ei tien piennar ole kasvin kasvaa. Niinpä viime vuonna löytämäni masmalo oli, kun tänään poikkesin sitä katsomaan, kuivunut ja kuollut. Se kuitenkin siemensi hyvin helteisenä kesänä, joten loppukesästä kannattaa katsastaa paikka uudelleen. Ehkäpä se vielä nousee tai tulee uuden hiekkakuorman mukana toiselle paikalle.

Idänkeulankärki on harvinainen kasvi. Sitä tavataan parhailta soraharjuilta sisämaasta lähinnä itäosista maatamme. Joitakin kasvupaikkoja sillä on myös Lapissa, mutta sen pääalue on ehdottomasti etelämpänä. Miten tällaiseen tulokkaaseen sitten pitää suhtautua? Vaikka se on luokiteltava tällä hetkellä satunnaiskasviksi eikä sen status uhanalaisissakaan ole kovin korkealla, niin katsoisin ehdottomasti sen olevan kauniimpi tienpientareella kuin maljakossa tai jonkun yksityisessä puutarhassa. Siis annetaan sen kasvaa paikallaan, lisääntyä ja peittää tienpiennar kasvustojensa alle. Näin saamme kaikki nauttia siitä, jos nyt sitten satumme sen kovassa kiireessä tienpenkalta huomaamaan.