’Mikähän näissä espanjalaisissa kirjailijoissa viehättää? Arturo Pérez-Reverte on yksi näistä. Olen lukenut miltei kaikki häneltä suomennetut teokset ja pitänyt niistä lähes poikkeuksetta. Tämä on uudenlaista Pérez-Reverteä, mutta ei yhtään huonompaa. Kun kirjailija perehtyy aiheeseensa kunnolla, on lopputuloskin hyvä. Tässä muutama oma kommentti kirjasta.’
Max on Argentiinassa syntynyt salonkitanssija, Mecha yläluokan kaunotar. Kirja kertoo heidän tarinansa kolmelta ajalta: 20-luvulta laivamatkasta Buenos Airesiin ja tapahtumista itse kaupungissa, seuraavalta vuosikymmeneltä Nizzasta ja 1960-luvulta Napolin Sorrennosta.
Mechan puoliso Armando de Troye haluaa säveltää kuolemattoman tangon. Max vie pariskunnan Buenos Airesin tangokapakoihin, mutta sitoo samalla itsensä Mechaan. Rakkaus on molemminpuolinen, mutta kumpikaan ei halua sitä tunnustaa. Salonkitanssija elättää itseään paitsi tanssimalla myös hurmaamalla partnereitaan pikkurikollisilla keinoilla. Hän varastaa Mechan helminauhan ja katoaa. Seuraavan kerran he tapaavat Nizzassa, kun Espanjan sisällissota ajaa Mechan hakemaan turvallisempaa asuinpaikkaa Armadon jouduttua vankilaan. Maxilla on poliittinen keikka kaupungissa, joka vie heidät uudelleen yhteen ja kiihkeään suhteeseen, mutta myös erottaa. Lopulta Max on 64-vuotiaana rikkaan sveitsiläisen autonkuljettajana Napolissa. Työnantajansa ollessa matkoilla hän palaa vielä kerran entiseen elämäänsä nähtyään sattumalta Mechan. Tämän poika on kuuluisa shakkimestari ja valmistautuu mestaruusotteluun venäläistä mestaria vastaan. Max ja Mecha kohtaavat, rakastuvat uudelleen, muistelevat ja kietoutuvat taas mahdottomuuksiin. Max on autonkuljettaja, Macha ylhäisönainen.
Tarinat kulkevat kirjassa sisäkkäin ja avautuvat lukijalle vähitellen kirjan loppua lähestyttäessä. Kohtalon tango, jonka Armando sävelsi, soi milloin synkkänä milloin toiveikkaana taustalla. Vaikka Max ei enää toimi salonkitanssijana, hän on yhä se hurmaava herrasmies niin käytökseltään, olemukseltaan kuin puheiltaankin. Vaikka Mecha on vanhentunut, hurmaa hän hyvä kauneudellaan ihmisiä. Kirjan lopussa monet asiat loksahtavat kohdalleen. Salaisuudet paljastuvat, vaikka kaikkea ei sanotakaan suoraan. Lukija odottaa, saavatko he lopultakin toisensa, onko kirjassa siirappimainen loppu, löytyykä yhteisen tangon sävel uudelleen?
Kirjailija on hyvin suosittu Espanjassa ja hänen teoksiaan on käännetty lukuisille kielille. Itse olen lukenut toista kymmentä hänen kirjoittamaansa kirjaa, joista salaperäiset pohtivat salapoliisiromaanimaiset kirjat Flaamilainen taulu, Yhdeksäs portti ja Rummunkalvo ovat olleet mielenkiintoisimpia. Kapteeni Alatristesta kertovat neljä teosta olivat enemmän historiallisia veijariromaaneita ja viimeisimmät, joihin tämäkin kuuluu, kunnianhimoisia historiallisia ihmissuhderomaaneja.
Varmaankin lukijasta riippuu, mikä kirjailijan tyyli on itselle sopivin. Kuitenkin kirjailijan tapa kirjoittaa on kiinnostava. Hän osaa sitoa lukijan pitämällä jännitteen vahvana kirjan loppuun saakka. Hän ei myöskään kerro kaikkea puhki, vaan antaa lukijankin ajatella. Toisaalta hänellä on taito löytää mielenkiintoisia aiheita ja perehtyä niihin sellaisella intensiteetillä, että esimerkiksi itse googlasin heti, onko tällainen säveltäjä elänyt, onko tangoa olemassa, onko tällaisia salonkitanssijoita elänyt? Viimeinen googlaus tuotti positiivisen tuloksen. Tarina on kuitenkin hyvin uskottava ja sellaisenaan mahdollinen. Jotenkin tämänlaatuinen historian selventäminen tuntuu mukavammalta kuin todellisen henkilön fiktiiviset sanat tai toiminnat. Tämä ei halvenna ketään eikä myöskään vääristä historiaa. Toki fiktiivisillä henkilöillä voi olla esikuvansa todellisuudessa, kuten shakkimestari Jorge Kellerillä.
Kirja on viihdyttävä. Siksi sitä voi suositella. Ehkä näillä paljon kirjottaneilla on hieman pöhötystautia. Tästäkin kirjasta olisi voinut pyyhkiä joitain juonenkäänteitä pois kirjan siitä yhtään huononematta. Toisaalta vahva tarina vaatii taustoja ja tapahtumia.
Arturo Pérez-Reverte: Kohtalon tango (El tango de la Guardia Vieja). Like, 2013, suom. Sari Selander. 500 s.
