Kirjoittajan arkistot:tuomo

Tietoja tuomo

Olen eläkkeellä oleva luokanopettaja. Harrastan kasvien tutkimista, kuvaamista, kartoitusta ja keräämistä. Lisäksi luen ja kirjoitan kirjoja.

Piensuot

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Olen nyt aktiivisesti tarkastellut Luopioisten sammalajistoa 15 vuoden ajan. Jo ennen sitäkin keräilin mielenkiintoisennäköisiä sammalia herbarioon, mutta en osannut niitä määrittää. Muistan, kuinka Jyväskylän yliopiston lehtori Veli Saari lupautui katsomaan sammalnäytteeni läpi 2000-luvun lopulla ja palauttaessaan totesi naurahtaen, että fifty-fifty. Niinhän se oli, puolet määrityksistä oli väärin. Se sisuunnutti ottamaan selvää. Hommasin mikroskoopin ja määrityskirjallisuutta, jotka ovat välttämättömiä tänäkin päivänä. Aina nekään eivät tahdo riittää, vaan on edelleen turvauduttava toisten apuun. Kiitos heille.

Kuluneen kesän aikana olen jatkanut Luopioisten sammalflooran kartoittamista pienten soiden avulla. Valinnan olen tehnyt suon luonnontilaisuuden ja koon perusteella. Tällaisia soita alueelta löytyy viitisensataa. Kartalta olen valinnut vain todelliset suot (retkikartalla tummempi sininen väri) ja jättänyt soistumat (vaaleampi sininen väri) pois. Kuitenkin suolla on useasti huomannut, ettei kartalla ojittamaton suo olekaan sellainen, vaan jossain vaiheessa sinne on kaivettu oja, joka kuljettaa suon vedet muualle ja alue on muuttunut. Tällaisia on kartan luonnontilaisista soista ollut liki puolet. Myös raivaukset ja hakkuut ovat muuttaneet suon luonnontilaisuutta. Olisikin kiireesti saatava metsälakiin muutos pienen suon turvaksi. Nythän vain ruoho- ja heinäkorvet kuuluvat metsälain mukaan kohteiksi, joita on syytä suojata suojavyöhykkeellä. Eri asia on, kuinka sekään käytännössä toteutuu. Suuri vastuu lankeaa metsäammattilaisille ja heidän tietämykselleen. Olen siinä yrittänyt vaikuttaa paikallisella tasolla käymällä neuvojan kanssa yhdessä tarkastamassa arvokkaita paikkoja. Monesti kuitenkin huomaa, että tulee liian myöhään, vahinko on jo tapahtunut.

Onko noissa soissa sitten jotain erikoista? En ole vielä tehnyt mitään laskelmia enkä päätelmiä löydöistäni. Olen käynyt läpi noin sata suota, joista liki puolet on osoittautunut muuntumiksi edellä mainituista syistä. Lopuista olen tehnyt selvityksen lajilistoineen. Suo on ainutlaatuinen ja vanha luontotyyppi silloin, jos se on saanut olla rauhassa. Menneinä aikoina, kun metsillekään ei arvoa laskettu, myös suot pysyivät soina. Korkeintaan sieltä nostettiin turvetta karjan kuivikkeeksi. Nämä alueet saattavat vielä näkyä soilla nevamaisina laikkuina. Turpeennostosta on kuitenkin kulunut jo niin pitkä aika, etten ole suota sen vuoksi hylännyt. Suon erikoisuus onkin sen pysyvyydessä. Luontaisesti suo ei kovin helpolla katoa. Niinpä myös sen kasvillisuus on ikivanhaa. Kerran lapsena hain suolta itselleni partiokepin, kun sellainen piti olla. Männynkäkkyrä sopi siihen hyvin. Sitä työstäessäni innostuin laskemaan sen vuosirenkaat. Hämmästys oli suuri, kun männyn iäksi sain 80 vuotta ja kuitenkaan se ei ollut rannetta paksumpi eikä paljon minua pidempi. Sammalista sanotaan, että ne ovat ikuisia. Tämä väite perustuu siihen, ettei niillä ole juuria, vaan ne kuolevat toisesta päästä ja kasvavat toisesta eli saattavat olla hyvinkin vanhoja.

Kahden hehtaarin suolta saattaa löytää 60 sammallajia riippuen suon monimuotoisuudesta ja ravintoarvoista. Rämeet ovat vähälajisia. Isovarpurämeellä saa olla tyytyväinen, jos löytää parikymmentä sammallajia. Rehevä tervaleppää kasvava korpi taas on toisesta päästä ja laimäärä voi olla kolminkertainen. Lehtisammalten ja maksasammalten suhde on noin kolmen suhde yhteen. Niinhän se taitaa olla lajistollisesti kaikkien maamme sammalten osalta. Tiedetään, että sammalet ovat uhanalaistilastossa surullisella kärkipaikalla. Sammalista viimeisen selvityksen (v. 2019) mukaan 34% on uhanalaisia ja 7% silmälläpidettäviä. Tämä näkyy suollakin. Hyvin usein törmää uhanalaiseen lajiin, jonka ainut turvapaikka on luonnontilainen suo. Tuntuu, ettei suon koolla ole juurikaan väliä, jos olosuhteet vain ovat hyvät. Lahopuu on suon yksi tärkeimmistä elementeistä. Monet pienet maksasammalet ovat nimittäin juuri lahopuulajeja. Lahopuu myös häviää nopeasti, jos suon vesitasapaino järkkyy. Muutamat läpikäymäni ojitetut suot ovat menettäneet nimenomaan osan lahopuilla kasvavista maksasammalistaan.

Olin ajatellut saada tämän tutkimuksen loppuun tänä kesänä, mutta jatkuva mielenkiinto soihin saattaa aiheuttaa se, että keskityn niihin vielä ensi vuonnakin. Toisaalta nyt houkuttaa myös rantasammalten kartoitus. Niiden tarkastelu on jäänyt luvattoman huonolle niin putkilokasvien kuin sammaltenkin osalta. Aika näyttää, kuinka käy!

Muutoksia

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Parin viime vuoden aikana ei putkilokasvirintamalla ole Luopioisissa tapahtunut oikeastaan mitään uutta. Olen laiskasti kiertänyt kohteita. Kun Atlas-kartoitus tuli tehtyä, niin keskityin lähes pelkästään sammaliin ja niiden esiintymiseen täällä. Katselin kyllä muutakin, mutta en pistänyt tietoja muistiin muualle kuin muistivihkoon. Nyt lienee aika käydä nämä vihot läpi ja tehdä täydennyksiä.

Muutamien lajien kohdalla uusia kasvupaikkoja on tullut runsaasti. Etenkin lehtoneidovaippa ja jänönsalaatti ovat sellaisia. Myös kallio– ja tahmavillakko ovat lisänneet levinneisyyttään. Kalliovillakko löytyy nykyään lähes jokaiselta hakkuuaukealta muutaman vuoden ajan hakkuun jälkeen. Tahmavillakko taas leviää liikenteen mukana teiden varsiin ja joutomaille. Sen sijaan peltovillakko on menettänyt menneiden aikojen loistonsa. Saattaa olla, että se painuu samaan kastiin kissankäpälän ja ketoneilikan kanssa,. Oikeastaan sen katoamiseen en tiedä syytä. Ennen sitä oli pelloilla ja puutarhoissa rikkaruohoksi saakka, nykyään sitä saa etsiä. Puista tammi jatkaa levittäytymistään, samoin vaahtera. Kumpikin on oikeastaan 2000-luvun kasveja eli alkaneet vasta tällä vuosituhannella runsastua. Selvä merkki ilmaston lämpenemisestä. Vaahterasta on tullut metsiin rikkakasvi, jota raivauksissa kaadetaan maahan. Tammea taas löytyy nykymetsistä lähes päivittäin. Monet tammet eivät ole enää vain taimia, nyt näkyy jo kolmemetrisiäkin pieniä puita.

Enemmän pitäisi tehdä vanhoja ruutuja uudelleen. Jos ensimmäiset pitkät listat tuli tehtyä 80-luvun alkupuolella, niin nyt 40 vuotta myöhemmin lista ei voi olla enää sama. Tein aikoinaan vahingossa saman ruudun kahteen kertaan parinkymmenen vuoden välein. Hämmästyttävää oli, kuinka paljon muutosta oli tuona aikana tapahtunut. Paljon ihan tavallisiakin lajeja jäi puuttumaan, kun pelto oli metsitetty, talo jäänyt autioksi tai ranta mökitetty. Toisaalta uusiakin lajeja oli ilmaantunut, kun metsään oli tehty tie, raivattu uusi pelto tai kipattu puutarhajätteitä tien laitaan. Lajien kokonaismäärä oli pysynyt suurin piirtein  ennallaan, vaikka lajit olivat kolmasosaltaan vaihtuneet.

Uusimman muutoksen huomasin tällä viikolla, kun vierailin Luopioisten urheilukentällä. Siellä ei suinkaan ollut urheilijoita eikä uusia välineitä, vaan radan ja viheriön välissä pitkällä matkalla kasvoi pihakurjenpolvea. Eipä tuota lajia ennestään ole täältä löytynyt kuin Rautajärven kartanon puutarhasta. Kasvi näytti viihtyvän kovin hyvin uudella kasvupaikallaan. Perhosissa on selvästi huomattu, kuinka lajit siirtyvät pohjoiseen, varmaan näin on myös kasveilla. Sitä tuleekin katsella tarkemmin.

Kalkkialueen kummallisuudet

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Laji-fi-tiedosto on hyödyllinen monella tavalla. Sinne on koottu lajitietoa suuresta osasta maamme eliölajistoa. Itsekin olen syöttänyt sinne varmaan toista sataatuhatta tietoa tai en ihan itse, vaan esim. Atlas-kartoituksen merkinnät ovat menneet sinne tietoina automaattisesti. Kuitenkin omia keruuksia ja havaintoja on tullut laitettua Oman vihon kautta runsaasti. Viime talvena syötimme Pirkanmaan sammalhavaintoja oikein urakalla ja se näkyy tiedoston kartoissa havaintokertymänä, jollaista ei monelta muulta paikkakunnalta löydy. Kiitos etenkin Ari Parnelan ansiokkaan työskentelyn Pirkanmaan sammalkartoittajana.

Itse selasin tiedostosta esiin Luopioisten sammalhavaintoja. Omiani olivat valtaosin, mutta mukaan mahtui joitakin yllätyksiäkin. Nämä näyttivät olevan Luopioisten parhaalta sammalpaikalta Kuohijoen kalkkilouhokselta havainnoitujen tai kerättyjen näytteiden tietoja. Suurin yksittäinen havaintoryhmä on kesäkuulta vuonna 2007, jolloin Sanna Laaka-Lindberg on vieraillut alueella ja kerännyt yli kuusikymmentä näytettä. Joukossa on useita lajeja, joita kukaan muu ei ole havainnoinut sieltä. Itse olen joko yksin tai jonkun muun sammalharrastajan kanssa vieraillut alueella vuosittain enkä näitä sammalia ole sieltä missään vaiheessa rekisteröinyt. Ilmeisesti en vielä ole löytänyt tätä aarreaittaa.

Vuonna 2007 löydetyt hienot lajit olen nyt liittänyt Luopioisten sammalkasvioon ja tehnyt niistä lajisivut tarvittavine tietoineen. Vain yhdestä näistä on löydetty Luopioisista toinenkin kasvupaikka, nimittäin lehtoneidonsammal (Thuidium tamariscinum), joka löytyi pari vuotta sitten Niinimäen lähteiköstä.

Kalkkinukkasammal on varsinkin rannikon kalkkialueilla melko yleisenä tavattava nukkasammal, mutta sisämaassa harvinainen. Ehkä siinä on myös hieman pioneerisammalen vikaa niin kuin monessa nukkasammalessa eikä se siksi joka vuosi löydy samalta paikalta. Sinnikkäästi sitä on vain etsittävä.

Kalliotakkusammalta lienee muuallakin Luopioisissa. Sillä on vankka jalansija vanhoilla tiilikatoilla etelämpänä, joten niitä pitäisi seuloa useammin täälläkin sen esiin saattamisessa. Näinhän kävi toisen katoilla kasvavan harvinaisuuden kanssa. Pikkupaasisammal (Schistidium submuticum) on löytynyt kymmenkunta kertaa Luopioisista ja aina kulttuuripaikalta, sementtialustalta tai kattotiilien päältä.

Notkosammakonsammal onkin sitten vaikeampi tapaus. Olen sen nähnyt vain kerran ja silloinkin Virossa Muhun saarella. Tämä laji kuuluu meillä puutteellisesti tunnettujen (DD) ryhmään ja ihan ymmärrettävistä syistä. Löytöpaikkoja on vähän ja siihen on yhtenä syynä lajin muuntelevuus ja vaikea erottaminen muista vanhan Amblystegium-suvun lajeista. Nykyään tuo suku on pilkottu ja lajit sijoitettu uudelleen eri sukuihin. Kalkkialue on täynnä kahta rinnakkaislajia: lehtoritvasammal (A. serpens) ja siroritvasammal (Pseudoamblystegium subtile).

Yksi vanha löytö alueelta on vielä mainittava. Syyskuulta vuonna 1964 on merkintä Laji.fi-tiedostossa kalkkikynsisammalesta (Dicranum brevifolium). Kerääjäksi on merkitty minun lukioaikainen biologianopettajani paremminkin jäkälätutkijana ansioitunut Rainar Hakulinen. Hän on siis retkeillyt alueella ja tehnyt tämän hienon löydon. Merkintä on sen verran epätarkka (1000 m), ettei siitä voi suoralta kädeltä mennä tietystä paikasta etsimään, mutta melko varmasti tuokin havainto on louhoksen alueelta. Muutaman kerran olen nyppinyt pienen tupsun kynsisammalesta, mutta aina se on ollut tavallinen kangaskynsisammal (D. polysetum). Vanha näyte on museossa ja sen on aikoinaan 1967 Tauno Ulvinen detannut, joten näyte on oikein määritetty. Liekö sammal aikojen kuluessa hävinnyt, vai piiloitteleeko se jossain kulmauksessa etsijöiden ulottumattomissa. Joka tapauksessa minulla ei ole tästä sammalesta vielä kuvaa enkä ole sitä koskaan tavannut, joten en ole siitä sivuakaan tehnyt Luopioisten kasvisto-sivuille. Aikanaan!

 

Kausi hupenee

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Kun keväällä lumet sulivat ja luonto alkoi heräillä, kirjoitin kauden alkamisesta ja siitä, että pitäisi olla ahkerampi tänä kautena. Kattia kanssa, nyt ollaan samassa jamassa ja blogi on ollut täydentämättä kuukausia. Olen pahoillani tai ei kai se niin ole kuitattu. Kaksi äkillistä poismenoa on sekoittanut elämän niin, ettei retkille ole ollut asiaa ja kirjat ovat saaneet pysyä kaapissa, havainnot tekemättä. Veljeni Markun menehtyminen alkukesästä vei pohjan monelta asialta. Olimme lapsesta asti jakaneet luonnon harrastamisen keskenämme ja jokailtaiset puhelut koostuivatkin tehdyistä havainnoista, elämästä ja siitä selviämisestä. Nyt vasta voin siitä kertoa ja kuitenkin tiedän, että se tulee suruna uudelleen ja taas uudelleen vastaan.

Juuri kun ensimmäinen kolaus oli jotenkin mennyt läpi ymmärryksessä ja osin käsitelty, iski toinen. Vuosikausia tein yhteistyötä lähinnä sammalien kartoituksessa, määrittämisessä ja opiskelussa Ari Parnelan kanssa. Hän kävi läpi keruuni, varmisti havaintoni, työsti yhteiset retkiselosteet ja kannusti uskomattomalla tavalla jatkamaan tällä vaikealla alalla. Elokuussa hänen retkensä oli tehty ja tyhjyys iski myös sillä alalla. Kuka nyt käy läpi keruukset, kuka keskustelee ja neuvoo, kuka kannustaa ja kutsuu retkille?

Vasta lokakuulla lähdin maastoon ajatuksena jatkaa siitä, mihin toukokuussa jäin.  Pienet luonnontilaiset suot odottivat. Voisi sanoa, etteiväthän ne mihinkään katoa, mutta tämä ei pidä paikkaansa. Eihän raakkujoenkaan pitänyt olla uhattuna millään. Tuntuu, etteivät nämä isojen koneiden puikoissa touhuavat tajua pienen kauneutta. Jo vuosia olen seurannut koneurien ilmestymistä pehmeille maille, suojelumaille, soille, vaikka kaiken järjen mukaan niillä ei siine pitäisi olla mitään asiaa. Viime kesänä löysin pieneltä rämeeltä EH-alueelle uuden sammalen, tänä suvena suo oli osin entinen, kun sieltä oli isolla koneella haettu muutaman parikymmensentinen männynruko. Vaurio korjaantuu aikanaan, mutta lajistosta en mene takuuseen. Miksi? En tiedä, en osaa ajatella samalla tavalla kuin siellä koneen hytissä. Eihän hekään sitä tahallaan tee, jostain tulee käsky ja ajatus pysähtyy siihen, tehdään se mikä pitää.

Syksy on tuonut useita uusia sammalia Luopioisiin. Kirjoittelen niistä toisella kerralla. Ne löytyvät kyllä jo Luopioisten kasvistosta. Palaillaan nopeammin kuin ennen ensi vuotta.

Kukkian luontokeskus

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Pälkäneen Rautajärven vanhalla koululla jatkuu viime kesän tapaan luontoaiheisten näyttelyiden sarja. Nyt vuorossa on katsaus Luonnon monimuotoisuuteen. Kuinka paljon lajeja on ja kuinka paljon niitä on täällä?

Tule tutustumaan. Avajaisissa olen itse kertomassa näyttelykokonaisuudesta. Näyttely on auki heinäkuun ajan.

Tervetuloa!

Kevään maljakkaista

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Viime viikkoina olen lukenut useammastakin paikasta  kevään maljakkaista. Muistan nuoruudesta, kuinka haltioissani olin, kun löysin lehdosta punamaljakkaan (Sarcoscypha austriaca). Jostain syystä sitä pidettiin hyvin harvinaisena ja sillä oli jopa erikseen nimenä lehtopunamaljakas. Nyt tämä laji taitaa olla yhdistetty yleisempään punamaljakkaaseen, koska esimeriksi Laji.fi-tiedosto ei tunne lehtopunamaljakasta enää ollenkaan. Silloin 70-luvulla kerrottiin, että tätä harvinaisuutta kasvoi täällä vain Kuohijoen kalkkialueella. Sieltä sen minäkin löysin. Punamaljakas on nykyään yleinen lehdoissa ja karkkeisessa mullassa. Täältä olen sen löytänyt monesta paikasta Kuohijoen lisäksi.

Toinen maljakas, josta paljon on kyselty ja puhuttu on kaunomaljakas (Caloscypha fulgens). Tämän olen tiennyt maastamme löytyvän, mutten ole sitä ennen tätä kevättä koskaan nähnyt luonnossa. Reilu viikko sitten olin sammalretkellä Kuhmoisissa ja sieltä sen vihdoin äkkäsin saviselta lehtoikarikkeelta Kissankulmalta. Todella kaunis maljakas, jonka maljan sisus on kirkkaan keltainen ja ulkopinta sammalenvihreä. Paikalla ei usein ole kuin muutama yksilö, niin täälläkin, parissa kohtaa aina kaksi tai kolme maljaa. Nyt helteiden vuoksi saattaa olla, ettei sitä enää löydä, mutta silmät kannattaa pitää auki. Tietojen mukaan sitä on löydetty juuri havaitsemastani ympäristöstä ja lisäksi kukkapenkkien laidoilta ja pellonojista. Siis aika tavallisista paikoista. Luopioisista se on vielä löytymättä.

Kolmas kaunotar on kukkamaljakas (Microstoma protractum). Sen pikarimaisen sienen voi löytää vaikka pihanurmikolta. Itse löysin lajin muutama vuosi sitten Lohjalta enkä sitten ole sen jälkeen sitä nähnytkään. Ilmeisesti ei ole kovin yleinen, koska ei ole vastaan tullut. Se on helppo erottaa kahdesta edellisestä: sisus on punainen, ulkopinta oranssi ja sillä on jalka, muistuttaa siis pikaria. Oma löytöni on kesäkuulta, joten kannattaa sitäkin tähystellä.

Tavallisempia näin keväällä tavattavia ovat hirvenmaljakas (Pseudombrophila guldeniae) ja hirvenparvimaljakas (Byssonectria terrestris). Edellinen on ruskea ja kasvaa hirvenpapanoilla, jälkimmäinen kasvaa hirven virtsaamispaikoilla kymmenien maljojen kasvustona. Samalatakin paikalta ne voi löytää. Näitä löytyy näin keväällä Luopioisistakin melko usein. Kannattaa katsella hirvien makuupaikoilta lehdoista ja kuusikoista. Ainakin hirvenparvimaljakas on helposti huomattavissa keltaisen värinsä vuoksi.

Onnea sienimetsää!

Kausi alkaa

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Kovin on jäänyt vähiin tämän blogin päivitys tänä vuonna. Toisaalta kasvien osalta kukintakausi vasta alkaa. Kuitenkin olisi tänne voinut muutakin kirjoitaa. Aika on kuitenkin mennyt taas kerran muihin harrastuksiin, nyt lähinnä historiaan ja valokuviin.

Kun ikää tulee, alkaa miettiä enemmän mennyttä. Niin kävi minullekin korona-aikaan. Silloin aloitin kesäkyläni historian penkomisen ja reilu vuosi sitten ilmestyi Meilän kylä, Padankosken historia. Se luotaa vuosisatojen elämää pienessä hämäläiskylässä. Kirja valmistui kyläläisten kanssa tehdyn yhteistyön seurauksena ja on saanut hyvän vastaanoton. Sitä voi ostaa minulta esim. kasviston sähköpostiosoitteen kautta.

Kun historian makuun pääsi, niin seuraavaksi olikin vuorossa oma menneisyys. Se ei koskaan tule valmiiksi, mutta on ollut todella mielenkiintoista koota omia elämäntapahtumia yhteen paikkaan. Niistä koostin sitten lapsille ja lapsenlapsille muistoksi kokoelman muistoja pienen kirjan muotoon. Suosittelen muillekin. Loppujen lopuksi, vaikka ensin tuntuu, ettei muista mitään, alkavat muistot vyöryä, kun pääsee alkuun. Mielenkiintoista ja nostalgista.

Samalla kun kirjoittelin muistoja, selasin valokuvia menneiltä ajoilta. Se on sitten kokonaan uusi suuri ja aikaa vievä juttu, kun kuvia on kymmeniä tuhansia, ensin paperikuvia, sitten dioja ja nyt digikuvia. Niitä penkoessa huomaa, kuinka tärkeää olisi merkitä kuvaan ajankohta ja paikka, henkilöt ja syy kuvan ottamiseen. Näitähän ei vanhoissa kuvissa ole. Digikuvaan tallentuu nykyään päiväys ja paikka, jos GPS on päällä kuvattaessa, mutta vanhoista näidenkin tietojen saaminen oli työn takana. Kuvien merkitseminen avainsanoilla on aikaa vievää, mutta palkitsevaa, jos joskus pitää niihin palata. Kokonaan toinen asia on, onko mahdottomalla määrällä esimerkiksi matkakuvia mitään merkitystä, jos ei muista edes, missä maassa on ollut. Onneksi itselläni on ollut tapana pitää matkapäiväkirjaa, se helpotti valtavasti työtä. Nyt osa dioista on skannattu digi-muiotoon ja saatettu näin talteen. Paperikuvat odottavat vielä samaa toimenpidettä. Alkuperäisiä ei kuitenkaan kannata heittää pois, sillä eihän tästä digi-ajan varmuudesta vielä kovinkaan paljon tiedetä. Yksi hujaus ja kaikki saattaa tuhoutua, niin kuin minulle kävi vuoden 2020 kuvien kanssa. Harmittaa edelleen.

Ehkä nyt alkava kausi antaa aihetta kirjoitella blogiin uusia mielenkiintoisia juttuja luonnosta. Ainakin edelleen kierrän ahkerasti luionnossa pitäen silmät auki ja kameran valmiina. Monet netin tuomat avut on syytä ottaa käyttöön lajeja määrittäessä tai sitten nauttii vain aina uuden löytämisestä.

Antoisaa kesää sinullekin lukija luonnon rikkauden parissa!

Joulu on taas!

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Jaspisyökkönen (Staurophora celsia)

Näin eläkkeellä ollessa tuntuu kuin vuodet kuluisivat aina vain nopeammin. Se varmaan on luonnollista, kun elämä menee tavallisiin rutiineihin päivästä toiseen. Vuoden aikana olen yrittänyt löytää jotain uutta katseltavaa ja silloin on vanha lapsuuden kiinnostus kaiken maailman öttiäisiin virinnyt uudelleen. Silloin tuli kesäisin kerättyä ensin kouluun, sitten omaksi huviksi perhosia, kovakuoriaisia, sudenkorentoja. Sitten eläimen tappaminen alkoi tuntua kiusalliselta ja siirryin kasvimaailman pariin. Nyt kesällä palasin lapsuuden muistoihin ja keräilin taas hyönteisiä, nyt kuitenkin valokuvin. Nykytekniikka antaa siihen hyvät mahdollisuudet ja jopa millin mittaisesta kuoriaisesta saa kelvollisen kuvan kokoelmaansa. Näitä on sitten talvella hauska yrittää määrittää. Toki pitää muistaa, ettei kuva korvaa aitoa näytettä ja määritys jää usein suku- tai peräti heimotasolle. Etsiminen oli kuitenkin hauskaa ja koko ajan oppi jotain uutta. Niinpä kannustan muitakin yrittämään.

Parin kesällä otetun kuvan myötä kaikille lukijoille

Rauhallista Joulun aikaa!

Haavankäärökärsäkäs (Byctiscus populi)

Syysmarmorilude (Phyctocoris tiliae)

Pienten soiden ihmeet

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Kaulussammal lahopuulla

Olen parin viime vuoden aikana kierrellyt Luopioisten pieniä luonnontilaisia soita. Ajatuksena on saada selville, millaista sammallajistoa niiltä vielä löytyy. Suojelussa usein etsitään suurempia kokonaisuuksia ja inventoidaan lajistoa laajemmalti. Alle hehtaarin suo saattaa myös olla lajistollisesti arvokas. Hankkeeni on vielä kesken, mutta sen hypoteesi alkaa kuitenkin toteutua, pienikin on kaunista eli pieneltäkin suolta voi löytää arvokasta lajistoa.

Syyskuussa kiersin noin hehtaarin kokoista mesotrofista korpea noukkien pussiin pieniä tupsaleita niin mättäiltä kuin niiden väleistäkin, lahokantojen kyljistä ja suohon uponneilta lahopuilta. Suo vaikutti, oikeastaan heti kun sinne saavuin, hyvin mahdolliselta hienolle lajistolle. Loppujen lopuksi, kun kaikki pussiin kertyneet tupsakkeet oli käyty läpi, se osoittautui runsaslajisimmaksi tutkimistani soista. Sieltä löytyi 34 lehtisammalta ja 30 maksasammalta eli yhteensä 64 lajia. Todellisuudessa saatoin ohittaa vielä monia lajeja, jotka olivat joko hyvin tavallisia eivätkä kiinnittäneet siksi huomiota, mutta myös pieniä ja huomaamattomia.

Pari postausta sitten kerroin oudosta maksasammalesta, jonka luulin olevan uusi laji Luopioisiin, mutta joka lopulta osoittautui ryytisammaleksi (Geocalyx graveolens) VU. Tämä löytö oli kolmas Luopioisista, joten ei sekään mikään turha laji ollut. Suolta löytyi tämän lisäksi seuraavat uhanalaiset ja silmälläpidettävät lajit: kantoraippasammal (Crossocalyx hellerianus), VU, kantopaanusammal (Calypogeia suecica), VU, kantokorvasammal (Liochlaena lanceolata), NT ja loppuhuipennuksena kalliokaulussammal (Syzygiella autumnalis), EN. Muitakin hienoja lajeja löytyi, jotka ovat Luopioisten aalueella harvinaisia, kuten purokaltiosammal (Harpanthus flotovianus), kantohohtosammal (Herzogiella seligeri), lettonauhasammal (Aneura pinguis), rahkapaanusammal (Calypogeia sphagnicola), korpilovisammal (Lophozia silvicola), kantoliuskasammal (Riccardia latifrons) ja useat pihtisammalajit (Cephalozia spp.)

Uuttahan tuossa listassa on tuo kalliokaulussammal. Sitä ei täältä ole aikaisemmin löytynyt, joten se on uuysi laji, mikäli se menee tarkastuksesta läpi. Noita samannäköisiä ei toki ole montaa, joten aika varmana pidän sen oikeaa määrittämistä. Sammal kasvoi lahopuulla suon laidassa yhdessä kantoraippasammalen kanssa. Pyöreät liuskattomat lehdet kiinnittivät huomion, mutta lajilleen se vasta päätyi skooppauksen jälkeen. Kovin harvoin olen tuohon sammaleen törmännyt. Pirkanmaaltakin taitaa olla ennestään vain pari havaintoa.

Lajilistasta näkyy selvästi, kuinka kaikki suolta löydetyt uhanalaiset lajit osoittautuvat lahopuulajeiksi, kuten myös moni tavallisempikin laji. Pienten soiden lahopuut ovat ensiarvoisen tärkeitä monimuotoisuuden säilyttäjiä ja siksi tällaisten soiden huomioiminen metsähakkuita tehtäessä on tärkeää. Monesti kuitenkin niitä kiertäessä huomaa, kuinka  koneella ajetaan surutta suon yli, laikutettaessa vedetään näverö suolta alarinteeseen ja samalla suon vesitalous muuttuu. Pienikin muutos näyttää hävittävän juuri näitä pienimpiä lajeja.

 

Pientä ja vaikeaa

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Tätä blogia tulee nykyään päivitettyä turhan harvoin. Tämä tuli perustettua kasvistosivujen tiedotuskanavaksi 2010-luvun alussa ja silloin tätä käytinkin ahkeraan lisäillen muutakin kuin kasveihin liittyvää. Sitten kaikenlaiset muut puuhat ovat ryöstäneet ajan ja blogi on jäänyt lähes tyhjäksi monen kuukauden ajaksi. Toinen syy lienee myös se, ettei tälle enää ole vastaavaa tarvetta kuin aikoinaan sitä perustettaessa oli. Aiheita kyllä olisi, mutta onko lukijoita. Blogi alkaa nykyään olla ehkä kovin vanhanaikainen kanava.

Kun jotain uutta ilmaantuu, tulee tarve tiedottaa siitä. Uusi laji Luopioisten kasvistoon tai jokin lajien pilkkominen uusiksi lajeiksi on ollut usein syynä tiedottamiseen. Joskus tiedotus on ollut turha tai ennen aikainen, mutta joskus ihan tarpeen. Tänä vuonna kaikesta retkeilystä ja luonnon tarkkailusta huolimatta uusia lajeja kasvimaailmasta on ilmaantunut niukalti. Muutaman kerran olen jo iloinnut jostain uudesta, mutta lähempi tarkastelu on sen torpedoinut. Niinpä nytkin olen arkaillut uusimman löydön suhteen.

Olen syksyn aikana kiertänyt inventoimassa noin nelisenkymmentä pientä, luionnontilaista suota Luopioisista. Tarkoitus on joskus saada niiden tiedot koottua ja julkaistua, mutta nyt oli aineiston keruun aika. Viime vuonna inventoinnin yhteydessä löytyi etelänrahtusammal (Cephaloziella elachista). Nyt löytyi lähes samanlaista kasvustoa toiselta pieneltä suolta. Mikroskoopissa kerätyn näytteen versot näyttivät ensin tutuilta, mutta sitten jokin siinä hiersi. Luettuani rahtusammalten tuntomerkkejä päädyinkin lopulta rahkarahtusammeleen (Cephaloziella spinigera). Verson lehti oli karhea, nyyläinen ja soluseinät paksuja. Muuten näyte muistutti etelänrahtusammalta hampaineen kaikkineen. Siinä olikin se vaikeus, kun rahkarahutsammalella ei ole määrityskaavan mukaan hampaita. Tällä oli joka lehden tyvellä hammas tai peräti liuskoja. Mikä tämä on, risteymä vai ihan jokin muu laji?

Näiden pienten kohdalla määritys pitäisi varmentaa sokkona eli jonkun toisen on se määritettävä ilman, että hän tietää, mitä toinen on siitä saanut selville. Niinpä näyte lähti Timo Kypärälle. Vähän ajan kuluttua varmistus tulikin ja sammalnäyte osoittautui rahkarahtusammaleksi. Laji on uusi paitsi Luopioisiin niin myös EH-alueelle. Miksi näin on, kun se kuitenkin on luokiteltu LC-lajiksi? Syy on ilman muuta sammalen pienuus (0,2 mm x 4 mm) ja lajin vaikea löytäminen sekä määritys. Sitä on harvoin löydetty ja kerätty.

Lehden reunan hampaillekin löytyi selitys, kun sain samalla tietää, että tällainen muoto tällä sammalella on ja se on aikaisemmin määritetty jopa omaksi lajikseen (C. subdentata). Kuva tästä löytyy ainakin Kell Damsholtin määritysoppaasta Illustrated Flora of Nordic Liverworts and Hornworts. Nykyään lajit luetaan samaksi lajiksi, vaikka erottavat tuntomerkit ovatkin hyvin selvät.

Nyt löytynyt sammal kasvoi tavallisella isovarpurämeellä, mätäspinnalla, kangaskynsisammalen tyvikasvuston seassa yksittäisinä versoina. Koska se on vaikea löytää, niin tällaisia mättäitä kannattaa seurata jatkossa tarkemmin. Saattaa olla, että aikaisemmin olen sen sivuuttanut suosammalia katsellessani. Pienuus vaatisi kaiken skooppaamista tai ainakin luupilla tarkastelua ja sitä ei ole tullut tarpeeksi tehtyä. Ehkä tämä sammal onkin LC-luokan arvoinen, kun vain sen kaivamme esiin suosammalten seasta. Pientä ja vaikeaa, joka tapauksessa!