Kun keväällä lumet sulivat ja luonto alkoi heräillä, kirjoitin kauden alkamisesta ja siitä, että pitäisi olla ahkerampi tänä kautena. Kattia kanssa, nyt ollaan samassa jamassa ja blogi on ollut täydentämättä kuukausia. Olen pahoillani tai ei kai se niin ole kuitattu. Kaksi äkillistä poismenoa on sekoittanut elämän niin, ettei retkille ole ollut asiaa ja kirjat ovat saaneet pysyä kaapissa, havainnot tekemättä. Veljeni Markun menehtyminen alkukesästä vei pohjan monelta asialta. Olimme lapsesta asti jakaneet luonnon harrastamisen keskenämme ja jokailtaiset puhelut koostuivatkin tehdyistä havainnoista, elämästä ja siitä selviämisestä. Nyt vasta voin siitä kertoa ja kuitenkin tiedän, että se tulee suruna uudelleen ja taas uudelleen vastaan.
Juuri kun ensimmäinen kolaus oli jotenkin mennyt läpi ymmärryksessä ja osin käsitelty, iski toinen. Vuosikausia tein yhteistyötä lähinnä sammalien kartoituksessa, määrittämisessä ja opiskelussa Ari Parnelan kanssa. Hän kävi läpi keruuni, varmisti havaintoni, työsti yhteiset retkiselosteet ja kannusti uskomattomalla tavalla jatkamaan tällä vaikealla alalla. Elokuussa hänen retkensä oli tehty ja tyhjyys iski myös sillä alalla. Kuka nyt käy läpi keruukset, kuka keskustelee ja neuvoo, kuka kannustaa ja kutsuu retkille?
Vasta lokakuulla lähdin maastoon ajatuksena jatkaa siitä, mihin toukokuussa jäin. Pienet luonnontilaiset suot odottivat. Voisi sanoa, etteiväthän ne mihinkään katoa, mutta tämä ei pidä paikkaansa. Eihän raakkujoenkaan pitänyt olla uhattuna millään. Tuntuu, etteivät nämä isojen koneiden puikoissa touhuavat tajua pienen kauneutta. Jo vuosia olen seurannut koneurien ilmestymistä pehmeille maille, suojelumaille, soille, vaikka kaiken järjen mukaan niillä ei siine pitäisi olla mitään asiaa. Viime kesänä löysin pieneltä rämeeltä EH-alueelle uuden sammalen, tänä suvena suo oli osin entinen, kun sieltä oli isolla koneella haettu muutaman parikymmensentinen männynruko. Vaurio korjaantuu aikanaan, mutta lajistosta en mene takuuseen. Miksi? En tiedä, en osaa ajatella samalla tavalla kuin siellä koneen hytissä. Eihän hekään sitä tahallaan tee, jostain tulee käsky ja ajatus pysähtyy siihen, tehdään se mikä pitää.
Syksy on tuonut useita uusia sammalia Luopioisiin. Kirjoittelen niistä toisella kerralla. Ne löytyvät kyllä jo Luopioisten kasvistosta. Palaillaan nopeammin kuin ennen ensi vuotta.
Toinen maljakas, josta paljon on kyselty ja puhuttu on kaunomaljakas (Caloscypha fulgens). Tämän olen tiennyt maastamme löytyvän, mutten ole sitä ennen tätä kevättä koskaan nähnyt luonnossa. Reilu viikko sitten olin sammalretkellä Kuhmoisissa ja sieltä sen vihdoin äkkäsin saviselta lehtoikarikkeelta Kissankulmalta. Todella kaunis maljakas, jonka maljan sisus on kirkkaan keltainen ja ulkopinta sammalenvihreä. Paikalla ei usein ole kuin muutama yksilö, niin täälläkin, parissa kohtaa aina kaksi tai kolme maljaa. Nyt helteiden vuoksi saattaa olla, ettei sitä enää löydä, mutta silmät kannattaa pitää auki. Tietojen mukaan sitä on löydetty juuri havaitsemastani ympäristöstä ja lisäksi kukkapenkkien laidoilta ja pellonojista. Siis aika tavallisista paikoista. Luopioisista se on vielä löytymättä.
Kolmas kaunotar on kukkamaljakas (Microstoma protractum). Sen pikarimaisen sienen voi löytää vaikka pihanurmikolta. Itse löysin lajin muutama vuosi sitten Lohjalta enkä sitten ole sen jälkeen sitä nähnytkään. Ilmeisesti ei ole kovin yleinen, koska ei ole vastaan tullut. Se on helppo erottaa kahdesta edellisestä: sisus on punainen, ulkopinta oranssi ja sillä on jalka, muistuttaa siis pikaria. Oma löytöni on kesäkuulta, joten kannattaa sitäkin tähystellä.
Tavallisempia näin keväällä tavattavia ovat hirvenmaljakas (Pseudombrophila guldeniae) ja hirvenparvimaljakas (Byssonectria terrestris). Edellinen on ruskea ja kasvaa hirvenpapanoilla, jälkimmäinen kasvaa hirven virtsaamispaikoilla kymmenien maljojen kasvustona. Samalatakin paikalta ne voi löytää. Näitä löytyy näin keväällä Luopioisistakin melko usein. Kannattaa katsella hirvien makuupaikoilta lehdoista ja kuusikoista. Ainakin hirvenparvimaljakas on helposti huomattavissa keltaisen värinsä vuoksi.
Kovin on jäänyt vähiin tämän blogin päivitys tänä vuonna. Toisaalta kasvien osalta kukintakausi vasta alkaa. Kuitenkin olisi tänne voinut muutakin kirjoitaa. Aika on kuitenkin mennyt taas kerran muihin harrastuksiin, nyt lähinnä historiaan ja valokuviin.
Uuttahan tuossa listassa on tuo kalliokaulussammal. Sitä ei täältä ole aikaisemmin löytynyt, joten se on uuysi laji, mikäli se menee tarkastuksesta läpi. Noita samannäköisiä ei toki ole montaa, joten aika varmana pidän sen oikeaa määrittämistä. Sammal kasvoi lahopuulla suon laidassa yhdessä kantoraippasammalen kanssa. Pyöreät liuskattomat lehdet kiinnittivät huomion, mutta lajilleen se vasta päätyi skooppauksen jälkeen. Kovin harvoin olen tuohon sammaleen törmännyt. Pirkanmaaltakin taitaa olla ennestään vain pari havaintoa.
Tätä blogia tulee nykyään päivitettyä turhan harvoin. Tämä tuli perustettua kasvistosivujen tiedotuskanavaksi 2010-luvun alussa ja silloin tätä käytinkin ahkeraan lisäillen muutakin kuin kasveihin liittyvää. Sitten kaikenlaiset muut puuhat ovat ryöstäneet ajan ja blogi on jäänyt lähes tyhjäksi monen kuukauden ajaksi. Toinen syy lienee myös se, ettei tälle enää ole vastaavaa tarvetta kuin aikoinaan sitä perustettaessa oli. Aiheita kyllä olisi, mutta onko lukijoita. Blogi alkaa nykyään olla ehkä kovin vanhanaikainen kanava.
