’Hetken tuntui siltä, että tavi tulee jo lokakuulla, mutta poishan se meni ja tavanomainen marraskuu pääsi valloilleen. Tänään sade antoi hetken rauhaa ja aurinko siivilöityi sumun läpi kylätielle; kaunista, juhlavaa. Kiersin vanhoja etelähämäläisiä lehtoja etsien kuvattavaa, nyt kun ei tarvinnut odottaa kylmää vettä niskaansa. Siitä huolimatta tulin märkänä takaisin, sillä puut innostuivat ropsauttelemaan taakkansa päälleni. Eipä tuo mitään, paljon sain, paljon näin, tässä siitä jotain.’
Ensinnäkin kasvibongaus: 27 kukkivaa lajia. Tosin täytyy kaikella kohtuudella myöntää, että niistä osa oli pakkasen pysäyttämiä kesäkukkia, jotka eivät enää oikeasti kukkineet, mutta jääneet kukkimisasentoon. Tässä marraskuun alun listaa puolen tunnin saapasetelulta pihateillä siinä järjestyksessä, kun ne vastaan tulivat:
kylänurmikka, vesitähti, saunakukka, nurmihärkki, siankärsämö, lutukka, pelto-orvokki, liuskapeippi, otavalvatti, timotei, voikukka, hopeahanhikki, niittyleinikki, heinätähtimö, syysmaitiainen, pihasaunio, linnunkaali, tahmavillakko, nurmitädyke, tarhaorvokki, peltovillakko, peurankello, saksanhanhikki, ahdekaunokki, peltovalvatti, mesiangervo, kyläkarhiainen
Tuossa näyttävät rikkakasvit pitäneen taas pintansa ja sehän on ennenkin nähty, että ne kukkivat vaikka hankien keskellä. Viime vuonna vastaavana aikana sain kasaan liki 40 lajia, joten nyt pieni luminen viikko teki tehtävänsä ja sorti kaikkein heikoimmat. Niinpä apilat puuttuivat, jäkkärät samoin eikä enää kurjenpolviakaan näkynyt. Jotain uutta sain kuitenkin nähdä tänään iltapäivällä lähipuronvarressa: koiranvehnän täydessä terässä ja vaikka heti alkaisi siementä pukata.
Uskomattomalta se näytti kaiken kuolleen heinän keskellä kookkaana ja rehevänä. Omassa pihassa vastaavat ovat kuihtuneet jo kauan sitten. Varmaankin tuollaisessa lähteisessä puronvarressa vallitsee heinälle suotuisa mikroilmasto. Tosin samalla paikalla ei juuri muuta kukkivaa enää ollut, mutta ainavihannat sinivuokot, talvikit ja puolukat olivat saaneet seurakseen terveen vihreät imikät ja linnunsilmät. Tuo pieni keidas pisti silmään jo kaukaa eikä sitä voinut kiertää, pakko oli tutustua lähemmin. Sammalmaailma piti sisällään paitsi ihan tavalliset niin pari mukavaa yllätystäkin: purosuikerosammal ja kantoritvasammal, jotka molemmat ovat jostain kumman syystä olleet minulle vaikeita löytää. Niillä on kartoitusalueellani kummallakin vain muutama löytöpaikka. No, ritvasammal on kyllä NT-laji, joten ei se ihan joka paikassa kasvakaan.
Samalla pienellä laikulla teki kyllä talvikin jo tuloaan. Kaatuneella ja lahonneelle koivun rungolla rehenteli talvivinokas. Sen limainen lakki sotki käteni tahmeiksi eikä tehnyt mieli kerätä niitä sieniä pataan, vaikka ne näyttivätkin ihan syötävän näköisiltä. Kyllähän sienikirjakin kertoo niiden olevan ruoaksi kelpaamattomia, vaikka eivät myrkyllisiä olekaan. Näin voi sanoa talvisienestyksen ajan alkaneen. Jospa niitä löytyy lisääkin, talvella eläviä sieniä nimittäin. Täytyy katsella.
