Aihearkisto: Viikon kasvi

12: mustikka

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

mustikka1’Nyt tietenkin voisi ajatella, etteikö mustikka voisi mieluummin olla viikon kasvina keskikesällä. Mutta ajattelin, että silloin on niin paljon muitakin mahdollisuuksia. Loppujen lopuksi mustikka on tällä hetkellä hyvin eksoottisen näköinen kasvi metsissämme. Tänä lumettomana talvena sitä on näkynyt kaiken aikaa ja jossain vaiheessa hiihtokin tuntui kuin mustikanvarvuilla tanssimiselta. Nyt kun lievä takatalvi toi vähäisen lumikerroksen taas metsiin, olen ihaillut mustikanvarpujen graafista kauneutta. Kesäisemmät kuvat siitä voi käydä katsomassa kasvistosivuilta.’

Mustikka (Vaccinium myrtillus) kuuluu kanervakasvien heimoon. Monimuotoisuutta siellä riittää, kun ajattelee, että samaan heimoon kuuluvat niin etelän puukanervat kuin pohjoisten soiden karpalotkin. Heimossa on myös paljon hyödyllisiä kasveja, etenkin mustikan sukulaisissa. Metsiemme tärkeimmät marjat mustikka, juolukka, puolukka ja karpalot kuuluvat tähän sukuun. mustikka2Paljon niitä kerätään, mutta edelleen syksyisin muistutetaan meitä siitä, kuinka paljon marjoja jää metsään mätänemään eli lintujen ravinnoksi. Marjankerääjien sukupolvi on ikääntynyt vai pitäisikö sanoa itääntynyt, kun poimijat tuotetaan nykyään Kauko-Idästä.

Tänäkin talvena on lehdissä olut runsaasti tietoa mustikan terveydellisistä vaikutuksista. Vanhastaanhan nämä on jo tiedetty, mutta välillä oli vaihe, jolloin ei näitä ominaisuuksia haluttu ymmärtää. Mustikkasopan voimalla hiihdettiin ja hoidettiin vatsavaivoja, lehtiä kiehautettiin teeksi ja käytettiin rohtona, joka sisälsi luonnoninsuliinia. Teetä ei kuitenkaan saisi nauttia liikaa, koska lehtien parkkiaineet myös rasittavat munuaisia eivätkä vain paranna. Nykyään mustikan terveellisyys siis taas tunnustetaan ja sen sisältämien vitamiinien (A, B, C) ja muiden ainesosien on todettu ihan oikeasti vaikuttavan moniin terveydellisiin asioihin: hämäränäköön, syöpiin, muistiin, jopa Altzheimerin tautiin, verenkiertoon ja kolesteroliin, tulehduksiin ja sokeritautiin. Monipuolinen marja kaikella tapaa, jota kannattaisi hyödyntää enemmänkin.

Tällä hetkellä mustikan särmikkäät varret ovat levossa, mutta kunhan lämpötila pysyvästi nousee nollan yläpuolelle, alkavat varret tuottaa ravintoa ja silmut turvota. Mustikka pudottaa lehtensä syksyllä ja kasvattaa keväällä kasvin kukkimisaikaan uudet hennonvihreät lehdet. Silloin kasvi onkin aivan eri näköinen kuin nyt. Onneksi mustikka on yksi yleisimmistä kasveistamme, joten sen tuntemisessa ei pitäisi olla mitään vaikeutta, kunhan katselee vain ympärilleen metsässä kulkiessaan.

11: järviruoko eli ryti

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

ruoko1

’Kevään ensimmäinen kuukausi on yleensä täällä Keski-Suomessa parasta hiihtoaikaa: hanget hohtavat lisääntyvää valoa, auringon lämpö kuumottaa kasvoja ja leuto kevättuuli vilvottaa hiestynyttä ihoa. Utopiaako – ei ennen – ehkä nykyään? Yläkuva on otettu reilu viikko sitten helmikuun lopulla Jyväsjärveltä. Retkiluistelijat viilettivät kirkasta jäänpintaa, lumet hupenivät olemattomien suksilatujen alta. Niinpä tämän viikon kasvi löytyikin rannalta. Ryti on yleinen, runsas ja näyttävä heinä, todellinen rantojen talventörröttäjä.’

Järviruoko eli ryti (Phragmites australis) esiintyy edelleen kansan suussa kaislana, vaikka tällöin kyseessä on aivan eri kasvi eli järvikaisla (Schoenoplectus lacustris), joka kuuluu sarakasveihin. Järviruoko on suurimpia heiniämme. Sen monivuotinen juurakko saattaa työntää vartta liki kolme metriä vuodessa. Maanpääliset versot kuihtuvat syksyllä ja uudet kasvavat vauhdilla kevään ja alkukesän aikana. Kasvi kukkii loppukesästä, jolloin sen tiheässä röyhymäisessä kukinnossa saattaa olla satoja siemeniä. Kasvin lehdet ovat kovat, leveät ja litteät.

Ruokoa tavataan koko maassa ja se on paikoin hyvin yleinen kasvi. Niinpä sitä on kautta aikojen käytetty myös hyödyksi. Vaikka sen varsi ja lehdetkin ovat kovat, on sitä syötetty karjalle muunlaisen heinän joukossa. Kesäaikaan karja söi mielellään rantojen kasveja, juuri järviruokoa, saroja ja kortteita. Etelämpänä järviruokoa on käytetty ja käytetään osin edelleenkin talojen kateaineena. Kaislakatto on yleinen esim. Saarenmaalla Virossa. Röyhykukintoja on osattu hyödyntää patjantäytteenä ja tyynyissä, varsista on punottu mattoja. Kadon sattuessa on maasta kaivettu ruo’on juurakoita ja niistä on jauhettu jauhoa, kevään ensiverost on keitetty parsan tapaan ravinnoksi. Tutkimusten mukaan järviruo’on ravintoarvot ovat paremmat kuin monen muun heinän ja siksi sitä onkin niitetty kesäisin karjanrehuksi. Nykyään tuskaillaan, kun järvenlahdet kasvavat umpeen, niitä ruopataan, niitetään ja kunnostetaan. Ennen sen työn teki karja ja mielellään.

Joskus järviruo’on löytää suolta, pellolta tai peräti metsästä. Tällöin se kertoo, että sillä paikalla on saattanut ennen olla järvi tai lampi ja heinä on jäänyt jäänteeksi paikalle kasvamaan. Ruoko ilmentää myös ravinteisuutta, sillä huonolla paikalla se ei kasva. Niinpä, jos suolta löytää järviruokoa, on syytä katsella ympärilleen. Suo ei ole enää pelkkää karua varvikkoa vaan sieltä voi löytää muitakin mesotrofiaa ilmentäviä kasveja. Silmät siis auki tämänkin viikon kasvin kohdalla, varsinkin kun se on helppo huomata ja tuntea.

ruoko2

10: leveäosmankäämi

Julkaistu , kirjoittanut
2

pamppu1’Maaliskuun ensimmäisen viikon kasvilaji on monille tuttu rantojen ja ojien laajoista kasvustoista. Näin keväällä sen viime kesän kukkapatukat repeilevät ja työntävät ilmoille satoja tuhansia lenninhaivenellisia siemeniä. Viime kesän kasvusto on kuivunut jo syksyllä, mutta juurakossa odottavat uudet silmut nousuaan heti kun kylmyys hellittää ja vesi sulaa sen juurien ympäriltä.’

Viikon kasvi on osmankäämi (Typha latifolia). Kuten tieteellinen nimi kertoo, ovat sen lehdet leveät ja oikea nimi onkin siksi leveäosmankäämi erotuksena sen harvinaisesta rinnakkaislajista kapeaosmankäämistä (Typha angustifolia). Molemmat kasvavat samanlaisilla paikoilla vesien äärellä. Leveälehtinen on vähemmän erikoistunut, joten sitä tapaa myös ojista ja mutahaudoista, joskus jopa kuivalta maalta ojanteista ja joutomailta.

Osmankäämiä on yritetty hyödyntää moneen otteeseen. Pisimmälle taisivat päästä saksalaiset, jotka vielä viime sodan aikaan valmistivat kasvin juurakoista ns. Typha-jauhoa puuron ja leivän tekoa varten, eikä se ollut edes pahanmakuista. On kerrottu, että tuotanto hehtaaria kohti oli kymmenen kertaa suurempi kuin esim. perunan. Kasvia on käytetty muullakin tavalla: kukinnoista tehtiin patjantäytettä ja eristyslevyä, siemenistä öljyä, lehdistä kateaineita, varresta ruokoa huonekaluihin jne. Siis varsin käyttökelpoinen kasvi. Miksihän sitä ei enää hyödynnetä, kun meilläkin sille sopivia kosteikkoja tuntuu aina vain tulevan lisää vesien rehevöityessä? Onkohan kukaan ajatellut käyttää sitä energiakasvina? Parempi se saattaisi olla kuin ruokohelpi.

Tämän viikon laji on ainakin helppo tuntea. Kun sen kerran on nähnyt ja nimennyt, ei enää erehdy. Tosin ystäväni lähettämä kuva kertoi, että Aamulehti julkaisi viime viikolla kuvan osmankäämin röyhyävästä pampusta päivän kuvana ja väitti sitä kääväksi puun kyljessä. Sattuuhan sitä. En kuitenkaan olisi uskonut, että kasvitietämys toimituksessa on mennyt noin alas peruskoulun myötä. Ennen kansa- ja oppikoulussa opeteltiin lajeja, sitten peruskoulun tultua siirryttiin suoraan latvaan ja käytiin läpi ekologiaa, vaikeita käsitteitä ja tutkimuksia unohtaen, että ne pohjaavat vankkaan lajituntemukseen. Olisiko jo vihdoin aika palata takaisin, ettei tarvitse kirjasta katsoa, että kuusella on lyhyet neulaset ja männyllä pitkät?

9: pihlaja-angervo

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

angervo1

’Jatkan tällä viikolla koristekarkulaisilla. Ne ovat nyt talven vähälumisuuden vuoksi hyvin näkyvissä. Lisäksi ne ovat mielenkiintoisia, koska niiden nykylevinneisyys ei ole tarkasti tiedossa. Monesti niistä sanotaan vain, että ne ovat karkulaisia, mutta kuinka laajalle ja missä määrin ne ovat levinneet, onkin jo toinen juttu. Yksi tällainen kasvi on viikon ykdeksän  valinta, pihlaja-angervo.’

Pihlaja-angervo (Sorbaria sorbifolia) on alunperin tullut maahamme koristekasvina ja vanhastaan se on viihtynyt mökkien ja talojen seinustoilla Etelä- ja Keski-Suomessa aina napapiirille saakka. Näiltä paikoilta se sitten vuosien saatossa on levinnyt ympäristöönsä melko laajallekin ja kauas varsinaiselta istutuspaikaltaan. Sitä siirrettiin aikoinaan kylillä puutarhasta toiseen ja edelleen se saattaa ilmoittaa vanhan asuinpaikan metsässä. Niinpä sitä pidetään laajalti vakiintuneena tulokaskasvina maassamme. angervo2Nykyään sitä levittävät myös puutarharoskat, joita kaikista varoituksista huolimatta edelleenkin kuskataan asutuksen lähimetsiin.

Pihlaja-angervon tuntee helposti kauniista kermanvärisistä kukistaan, jotka muistuttavat mesiangervon kukintoja. Lehdet kuitenkin ovat nimensä mukaisesti pihlajan lehtien kaltaisia. Kukkimattomanakin sen tunnistaa lehdistään. Näin talvella lehdet ovat varisseet ja vain rangat törröttävät pystyssä. Kuivunut kukinto on kuitenkin tällöin hyvä tuntomerkki. Se säilyy pystyssä läpi talven ja peittyy kasvuston sekaan seuraavana keväänä, kun pensas alkaa työntää kiireellä uutta kasvua. Usein  kesälläkin näkee vielä vanhoja kukkavarsia uusien lomassa.

Etelä-Suomessa pihlaja-angervo saattaa suotuisissa olosuhteissa  muodostaa avoimille paikoille läpipääsemättömiä tiheiköitä. Varsinkin sähkölinjojen aluset ja vanhat hikevät niityt ovat sen suosiossa. Tällöin se voimakkaalla kasvullaan tukahduttaa pienemmät kasvit ja toimii tyypillisen vieraslajin mukaan vahingollisena alkuperäislajeille. Angervoryteikköjen hävittäminen on vaikeaa, koska se kasvattaa pienestäkin juurakonpalasta aina uuden verson. Myös katkotut versot juurtuvat helposti uudelleen. angervo3Kasvi lisääntyy meillä suurimmaksi osaksi kasvullisesti eli maarönsyjen ja juurtuvien oksien avulla.

Retkeilykasvion (4. painos, 1998) levinneisyyskartat ovat monien pihlaja-angervon kaltaisten kasvien osalta vanhentuneet ja siksi olisikin mielenkiintoista kartoittaa tällaisten lajien nykylevinneisyys. Nyt vallitseva vähäluminen talvi on hyvä hetki paneutua tämänkin kasvin kasvupaikkojen tarkkailuun. Kun kesällä kaikki on vihreää ja lehtimassaa on valtavasti, saattaa näinkin suuri ja voimakas kasvi jäädä huomaamatta. Talvella törröttäessään pensaikossa sen kyllä huomaa ja kasvuston laajuuden voi todeta pelkkien kukintohuiskiloidenkin avulla.

8: korallikanukka

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

kanukka1

’Tämän viikon kasviksi valitsin pensaan, joka ainakin pistää silmään kaikkien muiden pensaiden joukosta, näin helmikuullakin. Kuvassa kirkkaanpunainen väri täyttää koko pensakerroksen alan eli kasvusto on laaja ja tiheä. Harvoin korallikanukkaa näkee näin runsaasti, usein se loistaa pusikosta muutaman varren voimalla. Kyseessähän on koristekasvi, joka helposti leviää pientareille ja rannoille asutuksen läheisyyteen.’

Korallikanukka (Cornus alba ssp. alba ’Sibirica’) on idänkanukan yleisimmin viljelty muoto. Sen nuoret haararangat ovat korallinpunaiset, lehdet kirkkaanvihreät ja marjat vaalean sinertävät. Viljeltynä sitä tavataan napapiirille saakka ja ainakin Etelä- ja Keski-Suomessa se on melko yleinen karkulainen asutuilla alueilla. Näin talviaikaan se on helppo havaita, koska mikään kotimainen puu tai pensas ei ole väriltään sen veroinen.

Idänkanukasta on jalostettu muitakin koristemuotoja. Näillä on yleensä koristeelliset lehdet, esim. laikkukirjokanukka (’Argenteomarginata’) tai keltakirjokanukka (’Gouchaultii’). Näiden muotojen varret eivät kuitenkaan ole silmiinpistävän punaiset. Ainoa luonnonvarainen kanukkalajimme on pieni ruohokanukka (Cornus suecica), jonka voi tavata yleisenä merenrannoilta ja Pohjois-Suomesta. Etelä- ja Keski-Suomen sisämaassa se on harvinaisuus.

Kanukoiden marjoja on menneinä vuosina käytetty hyödyksi, koska ne ovat öljypitoisia (40%). Kuivattuja marjoja on käytetty erilaisina korvikkeina, mm. kahviin ja kaakaoon. Onpa joku tehnyt niistä suklaatakin, mutta maku ei varmaankaan tänä päivänä miellyttäisi kaikkia. Niinpä kanukan marjat saavat jäädä lintujen ravinnoksi ja pensaat ihmisten iloksi. Aina ei kaikesta tarvitse olla konkreettista hyötyä.

Näiden viljelykarkulaisten kohdalla usein mietitään niiden haitallisuutta. Korallikanukan en ole huomannut missään hävittäneen luonnonkasvillisuutta, mutta kuka sen koskaan tietää, jos ilmasto alkaa muuttua ratkaisevasti. Tulihan pihlaja-angervostakin hankala rikkakasvi, kun se levisi maastoon kaiken peittäväksi pusikoksi Etelä-Suomessa. Nyt voimme katsella hauskaa väriläiskää luonnossamme hankien keskellä ja nauttia punaisen ja valkoisen kontrastista.

kanukka2

7: hallavan halavan havinaa

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

halava’Sen verran on lunta, etteivät pienemmät kasvit enää yllä sen yläpuolelle. Viikon kasvina jatkan siis puilla. Ylläoleva kuva on otettu joulukuussa, mutta edelleen puu näyttää samalta. Sen oksat ovat kuin puuvillan peitossa ja haitulat heiluvat vähäisessäkin tuulessa. Puu on halava, ainoa eteläsuomalainen paju, jonka siemenkodat säilyvät ja repeävät talvella. Siemenet varisevat sitten keväthankien aikaan levittäytyen sopiville kasvupaikoille. Halavan voi tunnistaa helposti juuri nyt, kun puissa ei ole lehtiä.’

Halava (Salix pentandra) on raidan (S. caprea) ohella ainoa luonnonvarainen pajulajimme, jota voidaan kutsua puuksi, muut ovat pensaita. Meillä viljellään jonkun verran koristepajuja, jotka saavuttavat puun koon, mutta ne villiytyvät harvoin luontoon. Halava on helppo tunnistaa talviaikaan villavista hedelmänorkoistaan ja kesäaikaan pitkistä suikeista ja nystylaitaisista lehdistään.

Halava on melko yleinen puu aina Etelä-Lappia myöten. Siitä pohjoiseen se nopeasti  harvinaistuu. Puun voi löytää rannoilta, pellonojista ja teiden varsilta. Metsässä se harvoin kasvaa, koska tarvitsee valoa ja paljon ravinteita. Joskus sen löytää korvista tai ravinteisilta soilta. halava2Helposti se jää huomaamatta kesäaikaan, vaikka sitä ei voikaan sekoittaa muihin pajuihin. Pajuksi se on siitä erikoinen, ettei se risteydy muiden pajujen kanssa kovinkaan helposti. Joitakin risteymäpohjaisia koristepajuja meilläkin viljellään, mutten ole niitä koskaan nähnyt.

Pajut ovat vanhastaan olleet rohdoskasveja. Niiden  tieteellinen nimikin (Salix) viittaa salisyylihappoon. Asperiini on nykyään seuralaisineen korvannut pajunkuoren särkylääkkeenä, mutta edelleenkin sen kuorta voidaan käyttää teeaineena ja rohtona vilustumisiin. Koska sen siemenkotien villa muistittaa puuvillaa, luultiin ennen, että halavasta saataisiin tällainen pohjoisen puuvilla, mutta käyttö jäi vähäiseksi lähinnä vain lankojen ja vanun valmistukseen. Parkkiaineena nahkojen parkitsemiseen käytettiin pajujen kuorta, myös halavan, mutta nykyään siihenkin on olemassa omat tehokkaammat aineensa. Myös tarve-esineitä sen sitkeästä rungosta ja oksista on valmistettu, mm. hevosten luokkeja.

’Kovin hyödyllinen on siis ollut tämän viikon kasvi esi-isillemme. Kun kesällä hakkasin halavanrunkoja polttopuuksi, en tullut ajatelleeksikaan sen monipuolisuutta entisaikaan. Jotenkin tuntuu, että ihmiset ennen osasivat hyödyntää kaikkea enemmän ja paremmin. Kun tähän tietoon lisättiin vielä aimo annos uskoa, saatiin konstit toimimaan. Olisiko meillä jotain opittavaa tästä? Taidanpa hakea halavanoksan keskiviikon kasvikerhoon, jossa aiheena ovat talviset lehtipuut. Kerho kokoontuu Jyväskylän Vesilinnan alakerrassa klo 18.00. Kaikki halukkaat voivat tulla mukaan.’

6: metsämänty

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

mänty1’Helmikuussa hanget peittävät maisemaa ja kasvillisuutta. Vain suurimmat näkyvät. Oma suosikkipuuni on mänty enkä varmaan ole ainoa. Siksi se sopii viikon kasviksi juuri tähän aikaan. Hiihtelin viime viikolla vähäisen lumen vuoksi järvenjäätä pitkin ja katselin koukeroisia kalliomäntyjä. Piipahdin suolla ja rämeen ikivanhat tarrit tervehtivät koukeroisina. Kävelin koiran kanssa harjun mäntyholvistossa ja kuuntelin tuulen suhinaa. Sama puu – erilainen ympäristö, viikon kasvi taipuu moneksi.’

Metsämänty (Pinus sylvestris) on maamme harvoja havupuita ja levinnyt koko maahan hyvinkin erilaisille kasvupaikoille. Parittaiset neulaset erottavat sen koristemännyistä, siperiansembrasta ja makedonianmännystä, neulasten pituus kuusista. Eihän tuota voi sekottaa mihinkään toiseen maamme kasviin ja pikkulapsetkin sen tuntevat, vaikka kuulemma metsähallituksen pääjohtajan kirjoitusalustan alla onkin lunttilappu: mänty, pitkät neulaset, kuusi, lyhyet neulaset.

Vanhassa vitsissä lasta pyydettiin kokeessa kirjoittamaan kolme puulajia. Niinpä poika kirjoitti mänty, honka, petäjä ja jäi ihmettelemään, kun opettaja ei hyväksynyt hänen vastaustaan. IrjanneMännylle onkin siunaantunut paljon nimiä, virallisestihan se on metsämänty. Nimen alkuperä lienee Balttiassa, jossa männyn latvasta tehtiin talousväline, jolla sekoitettiin maitoa tai puuroa ja sillä oli nimenään mäntä. Sana siirtyi sitten tarkoittamaan puuta, josta esine valmistettiin. Meillä Suomessahan tämä talousesine on nimeltään härkin, vaikka taitaa sekin olla aika harvinainen niin sanana kuin esineenäkin nykyään.

Mänty on ollut ja on edelleen tärkeä puu. Siitä saadaan lautatavaraa, seluloosaa, polttopuuta ja monia erilaisia tarveaineita, kuten tärpättiä ja tervaa. Lääkkeeksi on pihkaa käytetty alkuajoista saakka ja sanotaan sen aineosien edelleenkin tuhoavat sieniä, homeita ja taudinaiheuttajia paremmin kuin monet nykyaikaiset lääkkeet. Jopa sairaalabakteerit voidaan torjua pihkasta saatavilla aineilla. Energiayhtiöt paraikaa suunnittelevat biopolttoaineita, joissa tärkeänä osana on mäntyöljy.

Vaikka meillä nyt on asiat hyvin ja saamme jokapäiväisen leipämme tuoreena kaupasta, niin ei ole kuin vajaat 150 vuotta, kun leipä kiskottiin männynkaarnan alta nilasta ja syötiin leivän korvikkeena. Viime kesänä sain maistaa pettuleipää. Nykysuuhun se maistui kirpeältä, kovalta ja puisevalta, mutta aikoinaan se on pelastanut paljon ihmisiä varmalta kuolemalta.

Niinpä viikon kasvi ansaitsee kunnioituksemme, varsinkin kun se on kaiken edellemainitun lisäksi hyvin kaunis kasvi kaikkina vuodenaikoina.

mänty3

5: kataja

Julkaistu , kirjoittanut
2

kataja1’Suomen kansaa on verrattu perinteisesti katajaan: Katajainen kansa, taipuu vaan ei taitu. Tämä sitkeä pensas on monella tavalla suosikkini ja pyrin säilyttämään sen kasvupaikan, jos vain mahdollista. Viime aikoina olen työstänyt mikrosieniä käsittelevää sivustoa Luopioisten kasvistoon ja löytänyt myös katajaa vaivaavia loisia ja sairauksia. Pari vuotta sitten katajat keväällä harmaantuivat ja osa kuoli. Asialla oli katajankaristajasieni, joka iskeytyy neulasiin ja pudottaa ne ennen aikojaan. Pensas kärsii ja näivettyy. Näin talvella kataja on ylväs koristus pellonlaidassa.’

Kataja (Juniperus communis) on yleinen kasvi, oikeastaan maailman laajimmalle levinnyt havukasvi. Sen löytää varmimmin avoimilta paikoilta pientareilta, vanhoilta niityiltä ja hakamailta sekä kivikkorinteiltä. Se tarvitsee valoa ja niinpä metsän sisällä se jää pieneksi ja kituvaksi pensaaksi. KoivulahtiKatajalle luontaiset kasvupaikat ovat vähentyneet ja kataja on hävinnyt varjostavien puiden vuoksi. Niinpä se on vallannut itselleen uutta kasvutilaa mm. sähkölinjojen alta.

Vaikka kataja on yleinen, osa katajakasvustoista on rauhoitettu. Laki on hieman epämääräinen ja siksi sitä ei joko tunneta tai haluta tuntea. Puumaiset ja pylväsmäiset katajat on suojattu koristekaupustelulta, mutta puuaineksen hyödyntäminen on sallittua. Niinpä kaadetun pylväskatajan varren saa myydä matkamuistotehtailuun, mutta sen koristeelliset havut ja oksat on heitettävä pois. Itse rauhoittaisin kaikki puu- ja pylväskatajat ilman rajoituksia. Ahvenanmaalla näin onkin tehty yli 6 m korkeille kasveille.

Sypressimäinen pylväskataja kasvaa vain Etelä-Suomessa. Jyväskylän korkeudelta löytyy vielä puumaisia katajia, mutta pylväskatajat ovat jo hyvin harvinaisia. Etelä-Hämeen katajakedot ovat hienoja nähtävyyksiä juuri pylväskatajiensa vuoksi. Ne vain ovat käyneet vuosi vuodelta harvinaisemmiksi.

Kataja on kaksikotinen kasvi. Siksi kaikissa pensaissa ei ole marjamaisia käpyjä. KuparikallioKatajanmarjoja on perinteisesti käytetty paitsi rohtoina niin myös yhdessä oksien kanssa esim. sahdin maustajana. Häme on sahtialuetta ja siellä edelleenkin sahdille annetaan makua katajanmarjoilla. Myös alkoholijuomia on perinteisesti maustettu katajanmarjoilla.

Katjaa hyödynnetään myös käsityöteollisuudessa. Katajan hyvä haju ja koristeellinen puuaines tekevät siitä halutun raaka-aineen matkoamuistoihin ja koriste-esineisiin. Itsekin aikoinaan veistin voiveitsiä tai rakensin pannunalusia katajasta.

Viikon kasvina kataja sopii tähän aikaan, vaikka se muiden kasvien tapaan lepääkin talvikauden. Sen kukkasilmut ovat kehittyneet kevään kukintaa varten ja edellisten vuosien marjamaiset kävyt ovat kypsyneet tummiksi sinertäviksi ryppäiksi. Niitä kannattaa kerätä talvihankien aikaan ja kuivattaa mausteiksi. Majoja voi käyttää pippurien tapaan ruoanlaitossa, varsinkin riista saa katajasta metsäisen maun.

4: vaivero

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

vaivero1’Talvella kasvit ovat levossa, ainakin lähes kaikki. Suurin osa niistä lepää hangen alla joko juurakkonsa tai siemensä avulla. Puut, pensaat ja varvut sinnittelevät pystyssä, mutta monet niistäkin karistavat kesäistä taakkaa syksyllä pudottamalla lehtensä. Havupuut ja kataja ovat asia erikseen, mutta suuri osa muista viettää talven lehdettömänä. Poikkeuksen tekevät muutamat kanervakasvit ja talvikit. Puolukka, suopursu ja vaivero säilyttävät lehtensä talven yli ja jatkavat kasvua heti keväällä lumen sulettua. Tämän viikon kasvi on tässä.’

Vaivero (Chamaedaphne calyculata) on kanervakasvi, jonka voi löytää rämeiltä tai järvien rannoilta lähinnä Itä- ja Keski-Suomesta. Kooltaan se on alle puolimetrinen varpu, jonka puumaiset varret ovat muutaman millimetrin paksuiset. Kasvin lehdet  talvehtivat, ovat 3 – 4 cm pitkät, alta suopursumaiseti ruosteenruskeat ja päältä puolukkamaisesti kiiltävät. Vaivero kukkii aikaisin keväällä usein lumen ollessa vielä maassa. Sen valkoiset kellomaiset kukat muistuttavat puolukan kukkia. vaivero4Harva sitä on kuitenkaan kukkivana nähnyt, koska siihen aikaa ei yleensä rannnoilla ja soilla liikuta. Marjoja tämä kasvi ei tee, joten hyödyksi sitä on vaikea käyttää.

Kävelin pari päivää sitten pienen keskisuomalaisen lammen rantaa ja etsin kuvattavaa. Vaivero oli kerännyt kuuraa ja lumihöytyä päälleen ja oli hyvin kuvauksellinen. Kun sen latvan lehtiterttua katsoi tarkemmin, näki siinä kukkien aiheet. Kukat ovat toispuoleisesti varren latvassa kielon kukkien tapaan, joita ne myös muistuttavat. Keväthankien aikaan on tultava uudelleen kasvia tervehtimään. Nyt se vielä nukkui talviunta.

vaivero2Luopioisissa vaivero on hyvin harvinainen, vain Laipassa Iso-Laippa-järvellä ja Aitoossa pienellä suppasuolla. Täällä Keski-Suomessa olen nähnyt sitä useankin pienen lammen rantatöyräässä. Läntisimmät esiintymät taitavat löytyä Urjalasta. Itäisessä Suomessa se onkin sitten jo hyvin yleinen.

Usein mietin, mistä nuo kasvien nimet tulevat. Luin hiljattain Kaisa Häkkisen ja Terttu Lempiäisen kirjaa kasvinnimistä ja niiden synnystä (Aaloesta öljypuuhun). Siinä käytiin läpi varhaisissa suomenkielisissä kirjoituksissa käytettyjä kasvinnimiä ja pohdittiin niiden syntyhistoriaa. Lähinnä kasvit olivat Raamatun kasveja, joille Agricola oli antanut suomalisen nimen. Hyvin mielenkiintoinen kirja. Vaiveroa siellä ei kuitenkaan mainittu. Itse olen pohtinut sanan äänneasun mukaan, että se kuvaa tämän kasvin vaatimatonta kasvupaikkaa tai sen vaikerrusta talvipakkasessa. Jostain luin, että sanaa on väännetty myös balttilaiseen sanaan, joka merkitsisi varhaista. Tarkoittaneeko kasvin varhaista kukintaa? Kukapa senkin tietää, tutkijat tutkii ja sitten väittelee.

Kuitenkin, nyt kannattaa merkitä muistiin hyvä vaiveropaikka ja mennä huhti- toukokuussa katsomaan sen kukkia. Takaan, että kannattaa.

3: metsäkuusi

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Ahvenismaa

’Kannoin muutama päivä sitten kuusen ulos huoneesta. Se varisti kulkureitille tuhansia neulasia ja piha oli niitä myös kertavanaan. Olisi varmaankin pitänyt lisätä vettä kuusenjalkaan. Kuusi oli kaunis ja juhlava seistessään olohuoneessa kaikki koristeet oksillaan ja tähti latvassa. Kynttilät valaisivat pari viikkoa yötä päivää juhlatilaa. Juhlava se on metsässäkin, ei ihme, että se on valittu joulun juhlapuuksi. Meille suomalaisille se on tärkeä kasvi monella tavalla.’

Metsäkuusi (Picea abies) sopii hyvin kolmannen viikon kasviksi juuri joulun jälkeiseen aikaan. Vaikka se ei olekaan maamme yleisin puu, niin se on ainakin Etelä-Hämeessä metsien valtapuu. Kuusi levisi maahamme ajanlaskun alun aikaan, eli se on melko nuori kasvi maassamme. Sen leviäminen jatkuu edelleen kohti Norjan rannikkoa. Mantereisena puuna se tuskin koskaan täyttää vuononpohjukoita samalla tavalla kuin meillä laaksoja ja mäenrinteitä.

Kuusi on meille suomalaisille tärkeä puu myös taloudellisesti. Paperiteollisuuden raaka-aineena se on ollut keskeinen, samoin sahateollisuuden. Nykyään, kun paperin tarve vähenee, kuusen käyttöönkin tulee uusia tapoja. Sitä hyödynnetään yhä enemmän myös energiateollisuudessa. Joskus miettii, että polttamiseen kuusi on liian arvokas puu ja että sen hyödyntämiseen tarvittaisiin uusia keksintöjä. RihkajärviTähän ei ole ollut aikaisemmin tarvetta, koska paperinvalmistus on kuluttanut kaiken tarjolla olevan raaka-aineen. Tulevaisuudessa onkin tarkkaan pohdittava, mikä olisi kuusen tarkoituksenmukaisin käyttötarkoitus. Ehkä emme ole sitä vielä tarpeeksi miettineet. Kuusta on paljon ja siksi tuotteenkin pitäisi olla runsas, mitään hammastikkuja siitä ei kannata ryhtyä valmistamaan. Puutaloteollisuus on yksi tällainen ala, meidän vain pitäisi uudelleen alkaa arvostaa sitä. Biopolttoaineet on toinen tutkittava alue. Mitä muuta? Mietittävää riittää.

Kun katselee viereisen kuvan jättisuurta kuusta, ei voi olla ihailematta sitä. Koira näyttää liki muurahaiselta sen rinnalla. Upea yksilö kasvaa suojeltuna Luopioisten Kirkonkylän lähellä. Muuramen jättikuusi, joka tiettävästi oli Suomen korkein, kaatui syksyn myrskyssä ja nyt haetaan uutta ennätyskuusta. Joulukuun Luonto-lehdessä oli hieno muistokirjoitus tästä metsänjalostukseenkin plus-puuksi (E1222) valitusta puusta. Kiitos tekijälle. Kuvan puun ympärysmitta on pitkälti kolmatta metriä, mutta ei se silti vielä yllä ennetyspuuksi, ehkä sitten, kun saa vielä kasvaa muutaman kymmenen vuotta rauhassa.

Edellisessä kirjoituksessa pohdin aarnimetsän puita, kuusia nekin. Olen myös miettinyt kuusen muotoja. Niissä voisi olla rikkaus. Surukuusi saa minut surulliseksi olemuksellaan enkä pidä sen muodosta, mutta käärmekuusi on veikeä, samoin tapionpöytäkuusi ja kultakuusi. Nykymetsänhoito raivaa nämä puut pois, vaikka ne pitäisi lailla suojata. Ne ovat kuusen antamaa rikkautta meille.

Näin tammikuussa voi ihalilla kuusen juhlavaa komeutta. Nyt se valmistelee siemeniään kävyn suojassa ja keväthankien aikaan se lähettää ne matkaan. Silloin lumen pinta on siemeniä kertavanaan niin kuin viime keväänä. Nyt kuusessa ovat alullaan myös niin hede- kuin emikukatkin kevään pölytystä varten. Kuusi on valmiina, vaikka luonto sen ympärillä tuntuu nukkuvan.

kuusi3